Final Symphony ja Tracon 2014

Hei, pääsin vihdoin ja viimein takaisin conimaailman sivuun kiinni! Jee! Tässä juuri mietin, että takana on hyvin pienellä poikkeamalla lähes puolitoista vuotta, kun olen viimeksi päässyt yhteenkään coniin mukaan. Välillä on tuntunut siltä, että olen ajatunut jo hurjan kauas koko skenestä ja se on tuntunut etäiseltä, kuin jotenkin menneeltä unelta, jossa olen joskus seikkaillut. Elämä (tm) on pitänyt allekirjoittaneen niin tiukasti hyppysissään, ettei ole ollut toivoakaan näyttää nenäänsä missään, saati sitten edes ajatella cosseja.

Totta puhuen, ei olisi ollut nytkään, mutta revin itseni väkisinkin paikalle. Sunnuntain Tracon jää töiden vuoksi välistä, mutta toivo tulevista coneista häilyy vahvana mielessä. Elämään on kuulunut - tässä tulee pakollinen "mitä kuuluu" osio - muutto Hämeenlinnasta pääkaupunkiseudulle, eikä ole ollut aivan vahvimpia ajatuksiani tehdä sekä kodin että liikkeen muutto toiseen kaupunkiin liiketoiminnan hetkeksikään pysähtymättä. Noup. En suosittele kenellekään. Duunipuolen suurista käänteistä voi edelleen lukea meikäläisen työblogista, joten siitä ei sen enempää. Systerin kuolema keväällä veti mieltä varsin matalaksi, mutta menetyksissäkään ei voi ikuisuutta piehtaroida, elämän täytyy jatkua.

Show must go on.

Helsinki toi mieleen kyllä sellaisen asian, että kaipaan kovasti muita cossaajia, sopivasti sosiaalista painetta omien pukujen väkästämiseen, yhteisöllisyyttä ja uusia tuttuja uusvanhassa kaupungissa. Allekirjoittanuthan on alkujaan paljasjalkainen stadilainen, joten fiilis pääkaupungissa on kumman skitsofreninen, kun mestat ovat samaan aikaan vieraita ja tuttuja. Joten hox, paikalliset cossaajat, kertokaa, mitä täällä tapahtuu?

Final Symphony

Duunipäivä keskeytyi puoleen, kun piti kiirehtiä Tampereelle katsastamaan kovasti odotettu Final Symphony -konsertti, jossa oli tarkoitus kuulla Tampereen erittäin mainion sinfoniaorkesterin esittämää Final Fantasy -musaa. Niin, se oli tosiaan tarkoitus, ja sellaiseen konserttiin oli liputkin ostettu.

Todellisuus iski märkänä rättinä vasten naamaa. Aiemminkin on ärsyttänyt se, että jos menee kuuntelemaan peli- tai elokuvamusiikkia, ennakolta ei koskaan ilmoiteta, mitä konsertissa kuullaan. (Nyt oli mainostettu, että tulossa on musakkia FFVII ja FFX peleistä, mutta ei mitään tarkempaa.) Ei siinä vielä mitään, mutta paikalle päästyä ohjelmasta kävi selville, että kyseessä olikin kahden suomalaisen säveltäjän (Traconin kunniavieraita muuten) versioinnit ja sävellykset pohjaten kyseisiin kipaleisiin. Ketutti niin paljon, että oli aika lähellä, ettei kävelty suoraan ulos.

Sovituksissa ja versioinnissa ei ole mitään vikaa tai pahaa sinänsä. Siitä ei oltu vain vaivaudutti ilmoittamaan mitään etukäteen. Jos sen olisi tiennyt, olisi osannut suhtautua erilailla asiaan. Orkesteri ja kapelimestari olivat loistoja, musiikki virtasi upeasti, mutta silti päälimmäinen fiilis oli pettymystä ja huijatuksi tulemista. Luulin olevani menossa kuuntelemaan alkuperäisiä versioita, sainkin sian säkissä. Juttu on vielä sellainen, että alkuperäisistä löytyy orkestroinnit sinfoniaorkesterille ja niitäkin on esitetty pitkin maailmaa. Sitä minä olin menossa kuuntelemaan, en tätä. Voisi myös kysyä, mitä jää jäljelle, kun säveltäjän herkkä kädenjälki katoaa aika nopeasti tuntemattomiin, kun tuttua oli vain jotkut teemojen pätkät ja satunnaiset sävelkulut.

Mitäpä luulette, että klassisella puolella tapahtuisi, jos vastaava tapahtuisi vaikkapa Wagnergin Valkyrian kanssa? "Ei, ei tämä ole Wagneria, vaan esitetään toisten säveltäjien teoksia inspiroituna Wagnerin teemoilla." Niin, taitaisi kulttuuritantat rynniä barrikadeille alta aikayksikön, hesarin mielipidesivut ja some täyttyä hallitsemattomalla raivolla.

Tämä minusta kertoo myös alentuvasta suhtautumisesta peli- (ja myös leffamusiikin) skeneä kohtaan. Ei vaivauduta kertomaan, mitä tulossa on, mutta sen lisäksi vielä alkuperäinen vielä muutetaan "taiteellisempaan" suuntaan, koska se ei ole selvästikään tarpeeksi hyvä sellaisenaan. Mahtava juttu, että tällaisia järjestetään, mutta matka on vielä pitkä siihen, että nämäkin hyväksyttäisiin osaksi kulttuurimaisemaa perinteisten säveltäjien rinnalle.

End of rage

Tracon ja WCS -karsinnat

Olen ollut alusta saakka WCS-tuomarina, vain viime vuosi jäi väliin hautajaisten venyessä pitkään. Tällä kertaa ei tarvinnut vuodattaa henkisiä kyyneliä poisjäännin vuoksi, vaan pääsin taas jatkamaan perinteikkään kisan kanssa. Tuomaristo vaihtuu, muuttuu vuosi vuodelta, mutta taidan olla se vakidinosaurus, joka pysyy tällä kohtaa muuttumattomana. Allekirjoittaneen tärkein rooli on pukujen syynääminen, mutta oman oopperahistoriani vuoksi myös esityspuoli pysyy tiukasti hallussa.

Hauska myös huomata, miten erilaisia tapoja eri tuomareilla on. Keskustellessa eräs totesi seuraavansa jo ennakolta tulevia kisaajia ja heidän edistymistään, kun itse en taas halua tietää kisaajista ihmisinä tai cossaajina käytännössä mitään. Itse keskityn nuuskimaan (vieraampia) sarjoja ja pelejä läpi, jotta voin luoda kokonaiskuvan hahmosta, puvun liikkuvuudesta ja sen toimivuudesta, sekä hahmouskollisuudesta. Jokainen tuomari siis katsoo kisaajia hieman eri näkökulmista, tuoden sen oman, korvaamattoman panoksensa mukaan.

Tuomariselfiet Ilona Cosplayn tapaan. Allekirjoittanut kaappicossaili Xmenin Mystikkoa.

Aiempina vuosina on harmittanut kovin usein se, että kisaajat ovat tuntuneet osallistuvan verenmaku suussa, ja itse kisaaminen on näyttänyt kisaajille stressaavalta ja hermoja raastavalta. Tämä vuosi oli selkeästi erilainen, positiiviseen suuntaan. Tuomarihuoneessa vitsailtiinkin positiivisuuden, söpöyden ja rakkauden vuodesta. (Ja tisseistä.) Lähes kaikilla kisaajilla oli aivan huippuihana asenne, kova polte lavalle enemmänkin esiintymisen vuoksi kuin voiton. Argh, olitte kaikki aivan ihania, jäi hirmuisen hyvä mieli aivan jokaisesta kisaparista.

Kisan profiili on myös noussut vuosien myötä, ja olin onnesta soikeana, kun kuulin, miten kova tunku kisaan oli ollut, ja kisaajien taso vain tuntuu nousevan.  (Voi Luoja, vieläkin mielessä on kauhukuvat neljän kisaparin kisasta, jossa oli Japanin valvovan silmän alla pakotettu tekemään kolmen parhaan sijoitukset, eikä saanut tehdä jaettua kolmatta sijaa. Onko se oikea kisa enää? Ei minusta.)

Totta kai harmittaa niiden puolesta, jotka eivät nyt päässeet mukaan ilmojen täyttyessä hetkessä. Sen sijaan uutiset tulevasta portfolio-hausta ensi vuodelle oli tervetullut ja iloinen yllätys. Ne, jotka eivät mahtuneet nyt kisaan mukaan, ovatkin tällä kohtaa jo aikamoisen vahvoilla, kun puvut oletettavasti ovat lähes kunnossa. Vink vink! Ollaan taidettu vihdoin päästä cossiskenessä pisteeseen, kun todella on käyttöä esikarsinnalle. Dinosaurus on onnellinen!

WCS Team Finland 2015!

 Mitä itse kisaan tulee, se oli virkistävän erilainen. Myönnän olevani jo aikamoisen väsynyt toisiaan toistaviin eeppisiin mättöihin ja toinen toistaan seuraaviin lavakuolemiin, joten tämän vuoden anti poikkesi odotetusta linjasta. Paljon komediaa, ystävyyttä, lämpöä ja silkkaa rakkautta - unohtamatta myös treenattuja taistelumuuveja. Tämän vuoden edustajat olivat niin eeppisiä omalla lempeällä rakkaustarinallaan ja viimeiseen kirjontapistoon asti hiotuilla puvuillaan, että oksat pois.Isot onnentoivotukset teille. (Jos muuten vielä kaipaatte palautetta, pistäkää viestiä tulemaan!)

Kisajärjestelyt menivät Adreenan rutinoituneessa huomassa ilman moitteen häivää, mutta infossa olisin kaivannut vähän enemmän henkistä paikallaoloa. Toisen puoliskoni rannekkeen ja autoni parkkilipun kanssa sählättiin oikein huolella, asiakaspalveluhenkisyys oli tiessään, kukaan ei oikein tiennyt mitään, eikä näyttänyt oikein kiinnostavankaan. Pientä tsemppiä siis jatkoon, kiitos!

Muuten Tracon meni klassisesti tuomarihuoneessa, mutta illalla laahustaessa autoon iloinen conikansa näytti kansoittavan runsaana niin Tamperetalon kuin Sorsapuistonkin. Tuntui hyvältä palata skeneen, vaikka vain nopealla pistokeikalla. Ainakin yksi asia tuli varmaksi. Vaikka on pitkään ollut poissa, ihmiset eivät unohda, Tracon pysyy yhtä vastaanottavana, iloisena ja hyväksyvänä kuin aiemminkin.

Jep. Ette pääse minusta vielä. Kun saan Elämän(tm) isoimmat kuristusotteet kaulani ympäriltä, palaan taas aktiivisemmin kuvioihin. Niin, ja hei. Tykkään teistä. Ihan kaikista!

Cosplay - harrastus, joka ei osaa kehittyä

Tädillä on nyt hiekkaa p****ssa, mutta skenen sisäinen selkäänpuukotus, vähättely ja nilkkoihin potkiminen alkavat ärsyttää tavattoman paljon.

Miksikö olen nyt kärttynä?

Korviin on kiirinyt aivan uskomattoman typeriä juoruja ja huhuja koskien niin Cosplay Bootcampia (my baby) ja Cosvisionia. Bootcampissa olen idean äiti, tavallaan yksin järjestäjä, joka käytännössä tulee vain opettamaan paikalle, koska duunin lisäksi muu järkkääminen ei tule kyseeseen. Itse järjestelyissä luotan täysin ammattityyppeihin, jotka tietävät, mitä tekevät, ja ennen kaikkea, miten vältetään se jäävuoripuoli. Oman työn luonteen, ja oman harrastushistoriani vuoksi katson kuitenkin olevani niin monessa sopassa keitetty kehäkettu, etten tosiaankaan viitsi tunkea lusikkaani sellaiseen, josta jää paha maku suuhun ja tekee mieli jälkikäteen pyyhkiä vaivihkaa käsiä. Joko tehdään kunnolla tai ei tehdä ollenkaan.

Pinnan alla tapahtuu

"Tapahtuma X perutaan kuitenkin."

"Saman porukan aiempikin coni peruttiin"

Se, että minun, lähes skenen äärilaidalla olevan ihmisen korviin näitä kuuluu, antaa kuvan ongelman laajuudesta. Onko käynyt ollenkaan mielessä, että aiemmin perutuille tapahtumille on oikeasti syitä perua, eikä ole järkevää vetää hommaa loppuun asti.

Ole hyvä, ota nyt pää sieltä pyllystä pois. Kiitos.

En voi suositella makukokemusta

Esimerkiksi itse tein ratkaisevan päätöksen Cosplay Bootcampin tilanteesta, kun oikeasti tuli eteen se, ettei saada tilan vaatimaa ikärajaa täyteen alaikäisillä osallistujilla, ja sen lisäksi olisi ollut todella vaikea räätälöidä mielekkääksi opetusohjelmaa eri-ikäisille, jotka suoraan sanottuna eivät pysty omaksumaan samalla tavoin uutta tietoa kuin parikymppiset. Tämä ei ole mikään ikärasismikysymys. Olen opettanut kuitenkin useammalla kurssilla ja nuoremmat ovat aina jäljessä, jatkuvan ohjaamisen tarpeessa, vaikka ovat kuinka motivoituneita, eikä pääkoppaan yksinkertaisesti mahdu samaan tapaan prosessoitavaa tietoa. Jos oppimateriaalit olisi tehty nuorempien mukaan, täysikäiset olisivat olleet sen jälkeen barrikadeilla, kun eivät saisi mitään uutta irti.

Halutaanko mieluummin Fanfestin kaltaisia Titaniceja, jotka näyttävästi kaartavat intoa nostattaen skeneen ja kaatuvat sitten komeasti ilman toivoa toisesta tulemisesta? En usko, että se on palkitsevaa niin järjestäjille tai kävijöillekään, joten miksi siirrytään herkemmin sinne isojen tuulettimien, lapioiden ja schaissen pariin? 

Miksi halutaan pissiä omiin muroihin?

"Mä haluan käydä muissakin tapahtumissa."

"Ei mua kiinnosta coneissa mitkään cossiohjelmat, vaikka cossaan."
 

 "Mulla on muutakin tekemistä coneissa."

No voi hellanlestas. Tehkää muuta, käykää tai olkaa käymättä ohjelmissa, hengatkaa, jos siltä tuntuu. Coneja riittää nykyään useammallekin sormelle, ei kaikissa tarvitse käydä. (Gotta catch them all?)  Jos kyseessä ei ole omin kakunpala, mikä pakko asiasta on niin itkeä, ja olla niin pahuksen negatiivinen, ja leimata kaiken muun sonnaksi ja sytyttää omalta puoleltaan uudet draamanuotiot?

Aivan kuin se, että cosplaysta oikeasti saataisiin kehitettyä parempi harrastus, jolla on oikeat puitteet, olisi pahaksi. Aivan kuin haluttaisiin mieluummin piileskellä omissa nurkissa ja nysvätä keskenään tai pienen piirin kesken. Halutaanko ehdoin tahdoin pitää kiinni siitä, että kotimainen cosplay on lapsenkengissään?

Siellä se lastentautien kera tulee pysymäänkin, jollei skenen asenneilmastossa tapahdu muutosta.

Eniten v*tuttaa kaikki

Olen viettänyt blogin suhteen hiljaiseloa jo pitkään. Aina välillä joku muistaa kysyä, miksen ole päivittänyt mitään uutta  kuulumista. No, juttu menee niin, että ei ole kovin paljon ollut mitään sanottavaa. Duunia olen paiskinut niin, että selkänahka on jo miltei riekaleina ja irti, joten ei ole juurikaan ollut aikaa edes vapaa-ajan puuhastelulle. Suoraan sanottuna ei ole kauheasti edes napannutkaan. Tästä voidaan aika pitkälle syyttää myös sitä, että kun duunissa tekee kolmioliikettä piirros-, leikkuupöydän ja ompelukoneen väliä, ei se peruspuvun vääntäminen oikein maistu 12-16h työpäivän päätteeksi.

Kuten Rimppu aiemmin uhkasi cossitauolla, sama taitaa uhata allekirjoittanuttakin. Elämän menee sen verran vinhasti kaikkiin jänniin suuntiin, että katsastan, mitä kaikkea se tuo tullessaan. Tällä hetkellä näyttää harvinaisen vinkeältä, eikä ole pienintäkään käryä, missä mahdan olla ensi vuonna tähän aikaan. Sellainen tasaisempi keski-ikäinen elämä voisi olla vaihteeksi aika kova juttu.

BLAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAH

Mutta miksi otsikossa manailen ketutusta?

Voi pojat.

Ja tytöt.

Nyt tulee vuodatusta, ja oikein huolella.

Yksi iso syy, miksi cosplay tökkii nyt, on se, että koko skene ärsyttää nyt aivan julmetusti. Draamaa, nettiflameilua, herneitä nenään pussikaupalla, selkien takana puhumista, käytöstapojen puuttumista ja järjetöntä kukkahattutäteilyä. On näitä esiintynyt aiemminkin, mutta ei aivan tässä määrin. Erinäisen cosplay bootcampin siirtyminenkin sai metrisen tatin kasvamaan otsaani aivan yhdessä yössä.

Oikeastaan facebookin erinäiset cossiryhmät ovat oikein ottaneet tämän hienosti nahkani alle. Viimeistään Frostbiten ilmoitus K18-kokeilustaan sai minut ensin lukemaan keskusteluja silmät kummituseläimen kaltaiseksi laajentuineina, sen jälkeen käsi tapasi naaman monta kertaa, ja arvatkaas mitä? Ohimoista puskee nyt useampi uloke silkasta turhautumisesta. Desujulkistukset olisi voinut hoitaa kenties vähän paremmin, mutta se hillitön raivo, mitä kummastakin leiristä tuli, oli aivan järjetöntä sivusta seurattavaa.

Alaikäisissä voi ja onkin paljon niitä, joita halutaan kutsua ihastuttavalla ernu-nimityksellä, mutta valtaosa on silti fiksua ja mahtavaa porukkaa. Sen sijaan hävetti niiden puolesta, jotka kuvittelivat olevansa aikuisia vain koska on ylitetty se maaginen 18 vuoden ikäraja. Graahh, miten lapsellista, ylimielistä ja typerää käytöstä. Jep, kiinnostus meni. En todellakaan lähde katselemaan näiden "muka aikuisten" edesottamuksia Frostbiteen. (Ei, se ei ole järkkärien syy. En taida jaksa katsella nyt edes kävijöitä.)

Facebookin cossiryhmät, nuo maantieteelliset rajat ylittävät yhden ison cosplay-perheen luojat. Hieno homma, että näitä on, informaatio liikkuu ja ihmiset voivat tutustua conienkin välillä toisiinsa tätä kautta. MUTTA. Eikö ketään muuta hierrä se, että samoja kysymyksiä samoista aiheista kysytään päivä toisensa jälkeen, viikko toisensa jälkeen, eikä kukaan vaivaudu edes kaivamaan parin päivän takaisin vastauksia ja neuvoja feedistä?

Kuinkahan kauan porukka jaksaa auttaa toisiaan tällä tavoin?

Sen jälkeen, kun viikon sisään on antanut vaikkapa tekonahalle ompeluohjeita noin kahdeksatta kertaa, ja samaa huudellaan heti perään, ei jaksa neuvoa enää pätkääkään. Tai vaikkapa millä saat ihosi maalattua valkoiseksi niin, että se pysyisi, kysymys heti top 2 sijalla. Näistä voisi melkein kirjoittaa jonkin satiirin, mutta se vaatisi tilaa huumorille, eikä sitä löydy nyt piiruakaan. Eikö kukaan katso enää Anikista tms. tai yritä käyttää ensin omaa päätään?

Mielipiteeni nykyisestä toiminnasta

Tässä alkaa oikein kaihoilla ilmeisesti kuopattua Cosplay.fi ajatusta, jonne olisi kerätty tutoriaaleja, muita vinkkejä ja ihmisten kirjoittamia (käyttö)kokemuksia, jotta aina samoja juttuja ei tarvitsisi aina miljoonaan kertaan käydä läpi.

Taidan palata takaisin Shingeki no Kyojinin pariin, kunnes suurin ulokkeet otsastani haihtuvat.

Mr Murphyn matkassa Traconissa

Veetuttaa vieläkin niin, että on vaikea saada mitään kirjoitettua. Varoitus, jatkossa seuraa harmistuneen ja kärttyisen ihmisen vineämistä.

En ole tosiaan päässyt mihinkään coniin tämän vuoden puolella - kiitos työ(elämä) - ja Traconin piti olla vihdoin ja viimein se henkireikä, jossa pääsisi näkemään niin uusia kuin vanhojakin tuttuja, fiilistelemään cosplayn kanssa tavalla tai toisella.

Ei sitten mennyt ihan kuin Strömsössä.

Kaik on pilalla

Ensin saan kuulla, että vuokraisäntäni hautajaiset  -jep, porukkaa vain tipahtelee kärpästen lailla ympäriltäni. Varokaa, olen aika tappavaa seuraa - olisivat päällekkäin conin kanssa. Ok, ei siinä mitään, hoidan WCS-tuomaroinnit ja lauantai-illan paneloinnin, ja sitten siirryn suoraan Tampereelta hautajaisiin aikaisin seuraavana aamuna.

Liian hyvä suunnitelma?

Todellisuus: hautajaiset järjestettiinkin lauantaina, ja seremonia aloitettiin verrattain myöhään iltapäivällä. Jatkuvasti oli yhteys cosplayvastaavaan, mitä tehdään, ja mikä on aikataulu. Jossain välissä oli toive edes nähdä WCS-kisan esitykset, mutta se raukeni vähitellen monttubileiden vain jatkuessa. Olen ollut aivan alusta asti WCS-karsintojen tuomarina, ja minulle ne ovat NE kisat, jotka merkitsevät eniten. Vanne pään ympärillä sen kun kiristyi. Voittajat sain tekstarina muistopuheiden aikana.

Onnea Ilonalle ja hoothootille! Olisinpa nähnyt teidät!

Meh

Lopulta kun auton keula osoitti kohti Mansea, alkoi käydä selväksi, ettei Cosplaytuomarit - nuo lapsia syövät hirviöt -paneelikaan järjestyisi. Minulla oli kaikki materiaali, esityspohjat, kuvat - no, kaikki? Kävimme muiden panelistien kanssa pikaisen puhelinneuvottelun, totesin, etten ole oikein julkisessa esiintymiskunnossa itkettyäni useamman tunnin putkeen, enkä edes ehtisi ennen paneelin aloitusta paikalle. Joku voi miettiä, miten volisin vuokriksen hautajaisissa, mutta voin sanoa, että lähes 12 vuotta naapureina tekee paljon. Vanha veteraani oli käytännössä ukin korvike ihmiselle, jolla ei ole koskaan sellaista ollut.

Tilanne kärjistyi siihen, että paneeli peruttiin.

Olen hurjan pahoillani, että tieto ei ilmeisesti kulkenut conin sisällä, ja paneelia oli odottamassa iso porukka, jotka eivät lainkaan tienneet peruutuksesta. Jos mieli oli paha aiemmin, nyt se tuplaantui.

Käytännössä kävin conissa vain hakemassa Shufun matkaan, katsomassa tyhjän bäkkärin ja siirtymässä suoraan yöpymispaikkaan. (Okei, oli siellä vielä Adreena, Arttu ja Kizzy, joita halasin ohimennen ennen siirtymistäni.) Sunnuntaina sama vika. Tuli nukuttua pitkään, veltosteltua ja sitten kävi tervehtimässä Tamperetalolla paria tärkeää ihmistä, ja eikun kotiin. Wow, mikä con.

Eikö tästä conivuodesta oikeasti jää kuin tuhkaa käsiin?

Kotiinpaluu Finnconiin

Tämän kesän conit ovat olleet kohdaltani suorastaan olemattomia, joten nyt piti hieman petrata ja hilata ahteri heinäkuiseen Helsinkiin, Finnconiin Kaapelitehtaalla. Parin vuoden tauon jälkeen vähän mietitytti, millaista siellä tällä kertaa olisi. Nyt ollaan jo menty jokunen vuosi siten, että animecon on järjestetty erikseen. Tuoreessa muistissa oli vielä 2010 tapahtuma, jossa oli kummallisen avaraa ja tyhjää, kun animuväki loisti poissaolollaan.

Vettä on virrannut kuitenkin siinä määrin sillan alla, että havaitsin asenneilmaston muuttuneen jo reilusti ennen tapahtuman alkua. Facebookin animu/manga/cosplay -yhteisöissä tohkuiltiin siitä, ketkä kaikki ovat menossa Finnconiin, ja ooh, sehän vielä ilmainen ja ohjelmassa on kaikenlaista kivaa. No, tämä oli yllätys. Kyyninen täti epäili, miten innokkaat cossaajat sopeutuisivat scifistien keskuuteen, mutta kaikki tuntuivat tulevan keskenään toimeen. Kyllä, olin vielä vähän epäluuloinen asian sujumisen suhteen, vaikka olenkin toivonut fandomien keskeistä toimeentulemista jo vuosikausia. Ihana huomata olevansa joskus väärässä!

Huono aamuihminen missasi ensimmäiset luennot, ja paikalle saapuminen pysäytti kyllä aivan täysin. Ilmeeni, kun vastaan tassuttelee oikeankokoinen Velociraptor! AAAAAAAAAAAAAAAAAAA! Kuinka siistiä! Tuijoltiin tätä mahtavuutta, sen hienoa liikehdintää aikamme naama näkkärillä, ja sen jälkeen taisin todeta, että kaikki on nähty, ja voidaanko nyt mennä jo kaljalle. Eiköhän tämä con ollut tässä.

Myyntipöytäsali kylläkin oli kutsuvampi kuin terassi.

Mutta dinoja olisi hieno nähdä enemmänkin coneissa. Varsinkin näin hienoja!

Mini-Alien!

Myyntipöytäsali yllätti laajuudellaan ja runsaalla valikoimallaan. Mikäli budjettia olisi ollut yhtään enemmän, käteen olisi tarttunut vaikka ja mitä, mutta koska edustan edelleen persaukisten klaania, sai miettiä todella tarkkaan, mihin sormensa laskee. Erityisesti ilahdutti figuureja taiteileva, kovin ystävällinen ja mukava herra, joka toivotti kaikki tervetulleeksi Pasilaan työhuoneelleen. Tässä voisi olla oiva vinkki proppien tekijöille, koska apua ja konsultointia kuulemma voisi olla luvassa - custom töistä puhumattakaan.

Cosplayn puolelta monta iloista yllätystä tuli vastaan. Ghostbusters -ryhmä tuntuu kasvavan vuosi vuodelta, kamppeet kehittyvät, ja hymy huulilla seurasin, miten nuorempi sukupolvi oli otettu mukaan. Pienet lakanahaamut kirmailivat pitkin conialuetta, ja haamujengi niiden perässä. <3 Pistän tekstin loppuun useamman kuvan omista lemppareistani pukujen suhteen. Ihania tyyppejä!

Päheä Ghostbusters -ryhmä! Kuva Mikko Löppönen

Ohjelmapuolta tuli jonkin verran kulutettua, mutta täytyy ottaa tässä esiin muutama ohjelma. Lauantain ohjelmasta ei sen kummempia, ihan viihdyttävää peruspakettia, vaikka oli paikka paikoin hitaasti lämpeävää ja mielenkiintoisin keskustelu alkoi vain hetkeä ennen ohjelma-ajan loppumista. Sunnuntailta poimin spefi <3 anime -paneelin, josta oli suuret odotukset. Harmi kyllä, ne eivät toteutuneet, paneeli ei oikein päässyt käyntiin, ja lähdin kesken pois. Mikäli setti saatiin paremmin haltuun lopussa, olisi kiinnostava kuulla. Kyllä, tiedän, että animea ja mangaa löytyy vaikka millä mitalla, melkein mistä hyvänsä ja runsain mitoin, mutta tässä juuri on se ongelma. Olen nirso sarjojeni suhteen, ja minua on suhteellisen vaikea miellyttää. Kuinka löytää sieltä kaiken hötön seasta ne helmet?

Olen aiemmin jo sanonutkin, kawaiihöttösöpöpantsu -tyyppinen (koulu)hässäkkä ei miellytä sitten lainkaan, ainakaan tällaista vanhaa kyynistä pierua, joten tällä hetkellä uusien mielenkiintoisten sarjojen löytäminen on umpimähkään haromista heinäsuovasta. Tähän olisin kaivannut vastauksia, suosituksia, mutta paneeli tuntui vakuuttavan, että koulusarjatkin ovat ihan ok, ja kannattaa niitäkin katsoa. Mutta, kun en halua, enkä pidä niistä. Saisinko jotain muuta katsottavaa kiitos? Tässä on muuten oivallinen paikka lukijoille. Kun ei jaksa mitään vaaleanpunaisia hötöjä, ei jaksa juurikaan fanserviceä missään muodossa, eikä aivotonta toimintaa ja räiskintää, mitä suosittelisitte?

Predator <3

Lupin III - ilahdutti suunnattomasti

Ihastuttavat Daphne ja Medusa. Kärmekset ovat täysin itse tehtyjä!

Häähurmoksen kautta vastauksia kysymyksiin

No hei, pitkästä aikaa!

Nyt pukkaa vähän erilaista coniraporttia. Oikeastaan kyseessä ei ole edes con, vaan häät. Tällä kertaa fiilistelen Asagin ja Miwan häitä, joissa sain kunnia toimia kaasona - sekä suunnitella myös morsiamen puvun, ja sorkkia myös sulhasen pukeutumista. En ala siitä sen kummemmin täällä puhumaan, nämä asiat kuuluvat enemmän työblogini sisältöön, joten jos pariskunnan pukeutuminen kiinnostaa enemmän, hus sinne lukemaan! (Tosin vielä juttua ei ole julkaistu, joten pitää odottaa vielä vähän.)

Oli aika hurja katsastaa vieraita, joista valtaosa oli enemmän tai vähemmän tuttuja cossiskenen puolelta. Monta sanaa tuli vaihdettua niin kisojen tiimoilta, kehitysehdotuksia, yllättäviäkin palautteita ja tutustuttua paremmin sellaisiin pukuilijoihin, joihin kontaktit aiemmin olivat jääneet vain tuomarointilomakkeiden ja esikatselmuksien tasolle. Oli hurjan kivaa, ja bailattua tuli niin antaumuksella, että ei pahemmin tehnyt mieli laittaa kenkiä seuraavana aamuna jalkaan.

Hahaa, ei kuvaa hääparista tänne. Tunnelma on sen sijaan aivan oikea!

Miksi kirjoitan tästä blogiin? Törmäsin jälleen ilmiöön, joka jaksaa hämmentää minua tavan takaa. Sain jälleen kuulla, että minua on ollut vaikea lähestyä, pelätty, etten pidäkään muista ihmisistä. Yllätys on ollut melkoinen, kun onkin havaittu, että olenkin kiva tyyppi, jonka meininki on yhtä kieli poskella kuin muillakin, vaikka olen iän puolesta lähempänä dinosauruksia. (hei, saanko olla Tyrannosaurus? Tai se mahtava lisko, jolla nousee ärtyessään hieno kaulus pystyyn.) Kertoisiko joku, miksi tämä toistuu jatkuvasti? Miksi minua pidetään pelottavana?

Minorea haastoi minut kyselyyn mukaan, joten paremman puutteessa saatte lukea pähkäilyjäni kysymyksiin. Olen ankea tyyppi, enkä kehitä itse enempää kysymyksiä tai haasta ketään mukaan. Olin jo ala-asteajoista lähtien se, joka aina katkaisi ketjukirjeet, joten toivottavasti Minorea ei pane pahakseen.

Säännöt

1. Kerro 11 asiaa itsestäsi

2. Vastaa haastajan 11 kysymykseen

3. Keksi 11 uutta kysymystä

4. Haasta 11 uutta bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa

5. Kerro kenet haastoit

11 asiaa minusta.

1. Aloittaessani tuomaroinnin kisoissa, olin katsonut vain pari sarjaa: Neon Genesis Evangelionin, Rurouni Kenshinin ja Starzingerin penskana, sekä lukenut rajallisen määrän mangaa. Pelejäkään en ollut kovin paljon käynyt läpi, joten edessä on ollut aikamoinen savotta. Tilanne on nykyisellään hyvin, hyvin erilainen!

2. Naamiaiset ovat aina olleet minulle kova juttu. Anna minulle teemabileet, ja olen välittömästi mukana!

3. Ostin ensimmäisen, suomeksi käännetyn mangani vuonna 1985. Hiroshiman pojan. Aika tiukkaa kamaa sen ikäiselle, mutta olen kiitollinen, että isä antoi minun pitää sen, vaikka tiesi aivan täysin, mitä se piti sisällään. Sarjakuvaharrastus onkin isältä peritty.

4. Pidän listaa mielenkiintoisista, cossikelpoisista hahmoista, koska tuppaan unohtamaan ne hirvittävän nopeasti sarjan katsomisen jälkeen. Eikä tällä tavoin unohdu hyvätkään sarjat. Tällä hetkellä se on hurjan pitkä, varmistaa, että harrastuksessa ei mene sormi suuhun cossiajatusten kanssa.

5. Tuskin kenellekään mikään yllätys, mutta olen armoton fanityttö. Hurmokseni kohteeksi on joutunut Final Fantasy VII:n Sephiroth, josta minulle on kertynyt aika hurja määrä kaikenlaista kampetta julisteista figuureihin ja kaikenlaiseen pikkusälään. Jostain kumman syystä saan myös ko. hahmoon liittyvää rompetta ja epämääräisiä linkkejä ystäväpiiriltäni.

Mine, all mine! My precioussssss!

6. Olen peliaddikti, joten en voi pelata mitään jäämättä siihen todella pahasti jumiin. Opiskeluaikana olin kaksi viikkoa koulusta poissa, koska peli (planescape Torment) oli pahasti kesken. Sen jälkeen totesin, että tämä on oikea ongelma, enkä ole oikeastaan pelannut enää mitään.

7. Vaikka en voi itse pelata mitään, katson siitä huolimatta läpipelattuja pelejä youtubesta - juonien vuoksi. Kyllä vain, minua kiinnostaa, eikä vain tuomaritehtävien vuoksi!

8. Kisaaminen kiinnostaa tietyissä tapauksissa, ihan jo sen vuoksi, että kaipaisin olla lavalla ja esiintymässä. Sijoittuminen ei ole minulle itseisarvo, esiintyminen sen sijaan on.

9. Olen toivoton marvelisti ja sarjakuvaharrastaja. X-men forever!

10. Olen aivan onneton proppien tekijä ja peruukit ahdistavat. Toivon kehittyväni niissä ajan kuluessa ja taitojen karttuessa.

11. Olen aivan aidosti todella kiinnostunut muista ihmisistä ja heidän edesottamuksistaan.

Omat 11 kysymystä:

1. Oletko cosplayn takia koskaan aloittanut uutta harrastusta / opetellut uusia taitoja?

En. Japaninkieltä lähdin opiskelemaan, mutta se liittyy yleiseen kiinnostukseen japania kohtaan.

2. Harrastatko muita japanilaiseen populaarikulttuuriin liitettäviä harrastuksia?

Hah, olen tylsä. Tanssimattoilua tuskin voi pitää japaniin liittyvänä. Muutoin kiinnostukset suuntautuvat muualle. 

3. Onko sinulla omaa cosplaynurkkaa? Jos on, ota siitä kuva ja esittele se meille.

Ei ole. Kamat ovat pitkin ja poikin kotia ja ateljeeta, ja vaatehuonetta, joista ne poimin satunnaisesti esiin. Viime aikoina romut ovat olleet pitkään piilossa, odottamassa uutta inspiraation puuskaa.

4. Tietääkö työkaverisi, perheesi tai muut ei-cosplayta harrastavat ystäväsi harrastuksestasi?

Jep. En salaile sitä. Jotkut kummeksuvat, joillekin saa selittää pohjamutia myöten, mutta yleensä harrastus herättää kiinnostusta ja uteliaisuutta.

5. Onko sinulla sellaista cosplayhahmoa jonka haluaisit tehdä, mutta jota et usko ikinä toteuttavasi?

Toki, eikö kaikilla ole sellaisia? Näitä hahmoja on paljon, ja kaikkiin liittyy raivostuttavan suuri määrä haarniskointia, korkokuvioita ja suuria proppeja.

6. Entä onko sinulla hahmoa, jollaista et koskaan suostuisi cosplayaamaan? (luonteen tai ulkoisen piirteen vuoksi)

 Vampirella taitaa olla lähellä sitä. Hammaslanka on ihan kiva oikeassa tarkoituksessaan, mutta vaatetuksena aika heikko vaihtoehto.

7. Ovatko normaalit ihmiset koskaan huudelleet sinulle, kun olet pukeutunut cosplaypukuun? Ja jos ovat niin mitä?

Ei ole tullut vastaan, vaikka pitkiä katseita onkin luotu suuntaani. Ehkä ikä suojelee? Aikoinaan tosin kun larppasin ja päälläni oli helvetinikkunapuku, ja pysähdyimme matkan varrella huoltikselle, ja meitä luultiin Lintulan luostarin nunniksi. Hyvä historiantuntemus tyypit! :D

8. Nyt saa - ja pitää - kehua itseään! Missä cosplayn osa-alueella olet vahvimmillasi?
Materiaalintuntemus, kaavoitus, pukujen rakenteet ja ompelu. Niin kauan kuin saan pelata kankaiden ja ompelukoneen ja kirjonnan kanssa, olen omassa elementissäni, teen käytännössä sitä, mitä tahdon ilman suurempia ponnistuksia. Myös maskeerauksen suhteen uskaltaisin sanoa osoittavani lahjakkuutta.

9. Millä perusteella valitset yleensä cosplaysi mitä teet?
Minulla täytyy olla jonkinlainen tunneside hahmoon. Sen täytyy herättää tunteita; ihastusta tai vihastusta, mutta olennainen juttu on se, että hahmo ei ole samantekevä, luonteeton tai tylsä. Särmää pitää olla. Vasta tämän jälkeen kuvioihin nousee hahmodesign ja sen kiinnostavuus. Useimmiten kaadun univormupuolelle, koska koen ne itselleni kaikin tavoin mieluisaksi (mikä univormufettari, häh?) 

10. Oletko koskaan ollut mukana cosplay photoshootissa? Haluaisitko? (tässä on mukana pieni kompa, etsin nimittäin sopivia uhreja vapaaehtoisia harjoitusvastustajia kuvattavaksi)
Pari sessiota on vedetty, mutta mielellään olis mukana isommassakin porukassa, ja sellaisissa kuvauksissa, joissa on järjestelty enemmänkin taustaa, rekvisiittaa ja asiansa tunteva kuvaaja. 

11. Miksi päätit vastata tähän kyselyyn?
Heh, kiinni jäin. En ole aikoihin saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään tänne, joten yritän käyttää tätä kyselyä nyt ponnahduslautana siihen, että saisin potkittua blogiin ryhtiä.

Länkkärikuplintaa Tampereella

Tampereella kuplittiin jo kohta lähes kuukausi sitten, mutta koska elämäni on sellaista pyöritystä nykyisällään, en ole ehtinyt edes ajatella raportoivani tapahtumasta riviäkään. En cossannut mitään, ei huvittanut, mutta silmät minulla on edelleen päässä. Kuplii on aina ollut minulle tapahtuma, joka pyörii täysin sarjakuvien ympärillä, pukuilu on täällä minulle Ö-mapissa. Vaikka maastoudun tavisosastolle onnistuneesti, enkä näytä ensisilmäyksellä cossaajalta, katselen siitä huolimatta, mitä on puettu päälle, kuinka paljon hahmoja joukosta tunnistaa ja mitkä sarjat ovat nyt pinnalla. Voisi sanoa, että liikuskelin ihmisvilinässä täysin incognitona ja tarkkailin pahaa-aavistamattomia immeisiä. (Pahus, ei ihan onnistunut, muutama lukijani kävi nykimässä hihasta.)

Viimeisen vuoden, puolentoista ajan olen havainnut enenevässä määrin länsimaisten sarjojen ja hahmojen suosion nousun. Sinänsä hieno juttu, että cossaajien kesken esiintyy diversiteettiä, hahmovalinnat laajenevat ja nousevan auringon maan tarjontaan perehtymättömillekin tarjoutuu mahdollisuus tunnistaa ohikulkeva hahmo aivan toisella tavalla.  Animehahmot olivat kokeneet Kupliissa selvästi inflaation, ja tällä kertaa ympärillä pyöri niin Tinttejä, ikirakkauteni X-menin hahmoja (voi, Jean Grey, olit kuumis!), julmettu määrä Pottereita, Doctor Whota, Sherlockeja ja Supernaturalia. Riemuitsin suunnattomasti nähdessäni aivan äärettömän mainion Monty Pythonin Holy Grailin pyöreän pöydän ritarit. (Olen jo hiljaisesti pelännyt, että Pythonien riemukas huumori katoaa tulevilta sukupolvilta, mutta huoli taisi olla turha) Kiitos, kiitos ja vielä kerran kiitos teille!

Kuvatodisteita ei valitettavasti ole, dammit.

Suosion noususta huolimatta olen nostellut kulmiani kerran jos toisenkin sille tunteenpalolle ja suoranaiselle barrikaadeille nousulle, mitä länsimaisten hahmojen fanitus on saanut aikaan. Pahimmillaan olen nähnyt jopa ininää siitä, että länsimaisista sarjoista pukuilevia syrjitään. Sallitte minun nauraa. Länkkärihahmoja on cossattu jo pienen ikuisuuden, ja ensimmäisiksi mieleen tulee Finncon, Tracon ja Ropecon, jossa näille on suurin näkyvyys - on ollut jo vuosia! Eikä saa unohtaa myöskään sarjakuvafestareita. Koskaan en ole törmännyt alkuperämaan vuoksi pitkiin katseisiin tai minkäänlaiseen syrjintään. (Conikiusaus on sitten asia erikseen, eikä liity tähän.) Hahmoa ei kenties tunnisteta suurissa määrin, mutta onko sen niin väliäkään?

Maassa maan tavalla, conissa sen valitseman linjan mukaan. Vaikka itse alunperin, monen vuoden ajan olen tehnyt pelkästään länsimaisia (Marvel, köh) hahmoja, kunnostautunut intohimoisena harrastajana ja keräilijänä, en oikein jaksa ymmärtää sitä vouhkausta, joka tämänkin asian ympärille on tuntunut nousevan. Alleviivaten: minulle länsimainen sarjakuva on SE juttu, mutta en siitä huolimatta halua laittaa niitä aasialaisten lajikumppaniensa kanssa samaan vaakakuppiin. Pidän kummastakin, eikä minusta tässä ole mitään valintakysymystä. Jos länsimainen sarjakuva ja hahmot kuumottavat, kiinnostavat ja hahmo(design) sattuu kiehtomaan niin paljon, että siitä tahtoo tehdä puvun, niin miksei vain tee ja ole tyytyväinen siihen?

Ikivanhat X-mimmit vuodelta 2004 Ropeconista. Kuva Juho Heikkilä

Nimimerkillä "kysynpä vaan" tahtoisi tietää, miten cossaamista länsimaisista hahmoista muuttaisi se, että tapahtumiin väkisin tuotaisi enemmän länsimaisia juttuja mukaan. Esimerkiksi Desucon on profiloitunut juurikin animepuolelle, joten tuntuisi kummalta, että sinne puoliväkisin ympättäisiin uutta, kohderyhmään kuulumatonta materiaalia. Toki, länkkäreitä voi cossata sielläkin, mutta kertoisiko joku, mikä on tämä raivokas vaatiminen conien muuttamiseksi enemmän länsimaisen suunnan mukaiseksi? Pitääkö sitä pakkosyöttää väkisin? Varsinkin, kun valmiiksi on jo tapahtumia, jossa nämä jutut ovat olleet jo pitkään pinnalla ja joihin voisi lähteä helposti mukaan. Vanhana tätinä, iloisenpirteän harmaan suurena ystävänä on välillä hankala asettua värikirjon ääripäihin. Mustavalkoisuus ei ole koskaan ollut oma juttu.

Paitsi arkivaatteissa.

Hienon aasinsillan kautta palataan siis takaisin Kupliiseen. Olin ennen tapahtumaa jo nuuskinut kiinnostavat luennot, mutta niitä tuntui olevan niin hurjasti, että valinnanvaikeutta esiintyi. Tilanteen ratkaisi armoton pommiin nukkuminen, joten loppupäivän viimeisistä parista luennoista ei syntynyt enää pähkäilyn aihetta.  Olen coneissa hiukan huono käymään luennoilla tai paneeleissa, koska en ole kauheammin löytänyt niin kiinnostavaa ohjelmaa, että olisin lähtenyt sitä kuuntelemaan. En jaksa seurata kauden hittisarjoja muiden tahtiin, enkä tahdo spoilaantua, ja se rajaa ohjelmistoa jo aikalailla.

Matti näyttää myös tehneen pesän kukkarooni, enkä ole löytänyt vielä sopivaa torjunta-ainetta, joten tänä vuonna myyntipöytäsali tarjosi lähinnä kiusauksia ja houkutuksia. Matkaan tarttui siitä huolimatta muutama aarre - Sarjakuva Finlandian voittanut tunnelmallisen ahdistava Pikku Närhi ja Petri Hiltusen eeppinen Anabasis, sekä Walking Deadin kakkosalbumi. Taisi Kupliista löytyä vähän muutakin kuin sarjakuvia. Voi elämä.

Yritän repiä itseäni niskasta ja saada aktivoiduttua tälläkin puolella. Työt vain kampittavat sen verran pahasti, etten pääse oikein mihinkään uuteen kunnolla käsiksi kiireen vuoksi. Uskallan kuitenkin luvata muutaman tutoriaalin. Kuvat ovat jo olemassa, vielä pitäisi ehtiä istua alas ja kirjoittaa ohjeistukset ylös. Älkää kuitenkaan pidättäkö hengitystä!

Still alive

Hei, olen edelleen hengissä. Vau.

Henkilökohtainen elämä heitti niin hienosti lokaa nassuun - oikeastaan koko edellisen vuoden, huipentuen vuodenvaihdetta kohti, että se sai hyytymään täysin blogipuolella. Olen yrittänyt kirjoittaa tätä jo pienen ikuisuuden, tuijotellut ruutua tuntikausia, mutta kun ei lähde, niin ei lähde. Vaikea keskittyä cossiajatuksiin, kun oma elämä on aika solmussa.

Tein jo blogia perustaessani päätöksen, että en tule juurikaan jakamaan henkilökohtaista elämääni täällä. Siitä huolimatta on muutama sana sanottava siltäkin rintamalta. Kun vuoden sisään osuu oman isän kuolema, sisaren äärimmäisen vakava sairastuminen, ja lähes kuudentoista vuoden parisuhteen päättyminen avioeroon, niin ei voida puhua kovin ruusuisesta taipaleesta. Vielä yhdet monttubailut ovat muutenkin vain ajan kysymys. 2012 oli aika pitkälle synkkä ja musta vuosi, eikä ajatuskaan oikein tahtonut pysyä kasassa. Kenties sen takia tulikin tehtyä poikkeuksellisen paljon cosseja omalla mittapuullani.

Mihin suuntaan sitä oikein lähtisi?

Tavallisesti olen tehnyt 1-2 pukua vuodessa, mutta nyt kun lähdin miettimään, tulin kasanneeksi kaksi pukua,  ja työn alla, lähes valmiina, on vielä toiset kaksi, ja niiden lisäksi vielä tehty suunnitelmat, ja hankittu materiaalit vielä pariin muuhun ihanaiseen. Hihkumani Fate/Zeron Riderin puku jääkin sitten nyt tekemättä - onneksi en ehtinyt kovin pitkälle sen kanssa. Käsityöläiselle ajatuksen harhaaminen on aika kohtalokasta, joten olen tehnyt cosseja aina silloin, kun tuntuu, ettei ole jaksanut keskittyä omaan duuniin. Mieluummin mokailen cossien kanssa kuin asiakastöiden kanssa, ja se on ollut sangen fiksu päätös. Blogista olen muuten saanut hyvin paljon lohtua, kiitos siitä kuuluu teille, ihanille lukijoille.

Mutta ei jäädä vellomaan kurjiin asioihin. Vuosi on vaihtunut, ja alan saada surkeudesta kertakaikkisesti tarpeekseni. Koskapa olen päättänyt paistatella viimeistään loppuvuonna auringonpaisteessa (kuvaannollisesti, kiitos. Aurinko ei ole meikäläisen kaveri.) se näkynee myös conirintamalla, luonnollisesti pukujenkin suhteen. Teen nämä keskeneräiset projektit rauhassa alta pois, mutta en jaksa ottaa niille mitään tiettyjä paineita siitä, mihin tapahtumaan ne olisivat tulossa. Hiljaa hyvä tulee.

Viime vuonna tuli kokeiltua myös kameran takana olemista pienessä photoshootissa, ja jos pääsen vielä leikkimään kunnon kameroiden kanssa, voisin innostua ajatuksesta enemmänkin. Ainakin kuvattavat tuntuivat olevan tyytyväisiä. Työpuolella on tottunut roikkumaan kuvauksissa aika tehokkaasti hyvin lähellä kameraa, jotta näkisi mahdollisimman samat asiat kuin etsimen läpi, ja riennettyä sitten korjaamaan mallin asentoa, helmoja ja nypittyä kaiken täydellisen tarkasti kuntoon. Tiedän varsin pitkälle, mitä kuvalta haluan, mutta kummasti kamera kädessä se ei enää ollutkaan aivan niin helppoa. Lopputuloksena tuli möngittyä kyljellään, haarakiila vilkkuen Tamperetalon portaita, jotta sain kuvaan sitä fiilistä ja perspektiivia, jota siihen tahdoin. Seuraavaksi voisi varautua kuvaamiseen mopeilla varustetulla haalarilla, kun nuohosin lattiat niin tehokkaasti.

Uutena aluevaltauksena oli myös kisaaminen. Cosplaygaalan jälkeen mainitsinkin, että saatan vielä joskus myöhemminkin näkyä jossain kisassa mukana. Saa nähdä. Jos tulee tarpeeksi hyvä idea vastaan, saatan lähteäkin. Ei sitä koskaan tiedä. Vannomatta paras. Joka tapauksessa käännän katseeni jo Desucon Frostbiten puoleen. Cosplay Bootcamp on tulollaan ja toivon näkeväni esittelypaneelissa mahdollisimman monta nassua. Enköhän kirjoita siitä vielä ennen conia, mutta nyt tilanne vaatii suklaata!

Kiitos ja kuittaus sekavan jäsentelyn muodossa.

Koska sinusta oikein tulee aikuinen?

Se on kysymys, johon törmään säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta kohtuullisen usein. Olen tehnyt aina omanlaisia ratkaisujani, kieltäytynyt kulkemaan sellaista elämänpolkua, jota meille usein tunnutaan petaavan jo valmiiksi. Vakituinen työ, omakoti- tai rivitalo, farmariauto, 1.7 lasta, kultainen noutaja ja niin poispäin. Noooo, farkkuauto löytyy, työllistän itse itseni yrittäjänä, ja joskus aikoinaan minulla oli kultsu, mutta siihen se sitten jääkin. Yhdenlainen elämäntapahörhö siis.

Joskus tuli larpattua intohimoisesti, sitten mukaan tuli Suomen keskiaikaseura (SCA) omine kuvioineen, sekä ihan perinteiset roolipelit. Koska sekään ei ole tällaiselle nörtille riittävästi, olen lukenut ja keräillyt sarjakuvia aivan pikkukimmasta asti, rakastan scifiä, ja jaksan innostua lapsellisen riemukkaasti mitä typerimmistä asioista. Nykyään bofferi/ rottinkimiekat ovat jääneet sivuun, valikoin todella tarkkaan millaiseen larppiin jaksan enää lähteä, ja SCA:n viehätys karisi harrastuksen muuttuessa politikoivammaksi. Avaruusoopperat ja roolipelit ovat sentään jääneet.

Muutama vuosi sitten eräs tuttuni kysyi harrastanko vielä keskiaikaa. Kielteisen vastauksen kuullessaan hän huokaisi tyytyväisenä, että olet sitten vihdoin kasvanut aikuiseksi. Nostin pöydälle valtavan kassin, sillä olimme juuri käyneet raidaamassa Porvoon Lukevan, yhden maan parhaimmista divareista, ja polttaneet sarjiksiin pari sataa euroa. Selitin löytöjäni esitellessä, että olimme  muuten kummatkin aloittaneet cossaamisen.

Se ilme!

Tuttavani totesi hyvin lyhyesti, että vetää sanansa takaisin.

Meillä on aina tila loppu. Tässä yksi kirjahyllyistä omistettuna sarjiksille.

Jos "aikuisuus" on sitä, että pitää asettua tiukasti lokeroonsa, tiettyyn rooliin ja malliin, jota ulkopuolelta usein painotetaan, se saa minun puolestani jäädä omaan arvoonsa. Olen vakaasti sitä mieltä, että jos ei kuuntele omaa itseään, kulkee väkisinkin sen "yhteiskunnan" odottaman ja luoman reitin, saattaakin huomata, ettei se tuo mitään onnea, jollei pidä itselleen tärkeistä ja merkityksellisistä asioista kiinni. Luulenpa myös, että se on väylä, jolla tehdään niitä harmaita, värittömän kuivakkaita ja mauttomia keski-ikäisiä, jotka ovat sitten salaa katkeria ja kateellisia niille, joilla on ollut rohkeutta tehdä toisin, ja kehtaavat vielä olla onnellisiakin. Kerrassaan hävytöntä! Onhan tässä kärjistystä mukana, mutta näen itse asian varsin pitkälle tällä tavoin.

Cosplay on harrastuksena vielä valtakunnallisestikin niin uusi ja erilainen, että sitä saa edelleen avata kysyjille, mistä tässä kaikessa on oikein kyse. Lopeteltuani keskiaikailun, tuntui, että minuun jäi valtaisan suuri aukko, jota en osaa täyttää. Jotain olennaista puuttui. Nyt tuntuu, että cosplay on juurikin se täyte, se juttu, jota olen hakenut.

Mistä Cosplayssa on minulle kyse? Yksi osa siitä on aivojen tuuletusta oman työn rinnalla. Saa välillä ottaa vähän rennommin, jopa hivenen huolimattomammin (suosittelen tätä lähestymistapaa lähinnä itseni kaltaisille neuroottisille perfektionisteille), ja nyrjäytellä päätään sen kanssa, miten jännittäviä työtapoja, materiaaleja ja tekniikoita tässä harrastuksessa voi käyttää. Samalla tapaa myös kertakaikkisen mahtavia ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet samoista asioista - ja voin sanoa, että useimmiten tuskin huomaan ikäeroa nuorempien harrastajien kanssa, kun päästään keskustelemaan vaikkapa softiksen loputtomista käyttömahdollisuuksista tai lempisarjoista.

Cosplay on aivan äärettömän mahtava harrastus. Se ei ole "vain" puvun tekemistä. Yhteen pukukokonaisuuteen voi kuulua kaavoitus aivan alusta lähtien, kankaiden ja muiden materiaalien valinnat ja hankinnat (ei niin simppeli juttu, miltä äkkiseltään saattaisi vaikuttaa), puvun valmistus, kankaanpainantaa, värjäämistä, puutöitä, askarteluja, kirjontaa, muovien ja ties minkä materiaalien ennakkoluulotonta käsittelyä, maalamista, viimeistelytekniikoita, ääninauhan kasaamista, esityksen rakentamista... Tätä listaa voisin jatkaa vaikka kuinka. Aina tulee jotain uutta jännittävää vastaan. Harrastus, joka ei koskaan käy vanhaksi tai jossa voisi sanoa, että nyt on kaikki tehty ja opeteltu. Jokainen puku tarjoaa jotain uutta haastavaa ja mieltä kutkuttavaa.

Tiivistetysti voisi sanoa, että cosplay opettaa ongelmanratkaisua, erilaisten materiaalien luovaa käsittelyä, kolmiulotteista hahmotuskykyä, käsityövalmiuksia hyvinkin moneen lähtöön, sosiaalisia valmiuksia, ja jopa ilmaisu- ja esiintymistaitoja. Voisi vielä lisätä itsestäänselvyyden; päihteetöntä toimintaa oikeasti hyödyllisen ja kivan asian parissa!

Asiaa liippaa myös seikka, josta olen lyhykäisesti kirjoittanut työblogiini. Maailmantuskani ydin kiertyy käsityötaitojen katoamisen ja vähenemisen ympärille. Opetuksen taso on laskenut hälyttävästi kaikilla käsityöaloilla, käytännön tilalle on tullut enenevässä määrin ties mitkä tutkimukset, liian suuresti painotettava suunnittelu ja kirjalliset selvitykset sen sijaan, että opetettaisiin ihan sitä käytännön työtä. Asia on tullut tuskallisen hyvin selväksi jo ihan työharjoittelijoiden kanssa. Ne jutut, jotka omana opiskeluaikana olivat ihan perusjuttuja, ovat nyt vain enää harvojen tiedossa, eikä suurimmalle osalle ole edes mainittu niitä koulutuksen sivussa. Sitten kirkkain silmin väitetään koulutettavan ammattilaisia? Jaa-a, uskaltaisin väittää, ettei 80% valmistuvista kykene tai osaa toimia itsenäisesti ammattilaisena ja ilman ohjausta vielä valmistuttuaankaan. Tästä ollaan keskusteltu aika monen yrittäjän kanssa, ja kaikki ovat olleet pelottavan yksimielisiä.

Onneksi kansalaisopistoilla tarjotaan vielä varsin runsas tarjotin erilaisiin tekniikoihin ja tapoihin. Kaikki harrastaminen, oli se sitten kurssilla tai itsekseen puuhaaminen, on äärimmäisen hyvä juttu. Vaikka kouluissa tähän ei selvästi olekaan vielä havahduttu, harrastuspiirit varmistavat, että jotain säilyy. Cosplay antaa harrastuksena enemmän kuin mikään oppilaitos tai kurssi - toki auttavat, helpottavat matkan varrella, mutta eivät ole mikään itseisarvo tai välttämättömyys harrastuksessa etenemiseen (tai kisoissa pärjäämiselle). Usein tuntuu, että parhaimmin pukujensa kanssa kehittyvät ovat juuri niitä, joille ei ole mahdollinen ammattikoulutus tai vaikkapa kisoissa sijoittuminen nostanut keltaista silmien tasalle, koska pohjalla oletettavasti useimmilla on polte tehdä, intohimoinen halu tuoda lempihahmojaan/designejä eloon ja oppia sitä kautta enemmän, eikä rajata omaa kehitystään ilmoittamalla suoraan olemalla valmis ja taitojensa huipulla.

Jösses, en minäkään ole valmis, vaikka olen toiminut ammatissa jo lukioikään ehtineen ihmisiän verran, valmistanut sadoille ihmisille korsetteja ja juhlapukuja, opettanut kansalaisopistoissa ja lisäkouluttanut itseäni useammallakin tutkinnolla ja kurssilla. Tämähän on vasta alkua.

 Jokainen tehty puku kasvattaa nälkää, antaa jotain uutta, opettaa valtavasti. Kuinka monen päässä on käynyt ajatus: "Jos tekisin tämän uudestaan, tekisin sen vähän toisin?" Tai "Seuraavan kerran, kun teen jotain tällaista, tekisin sen vähän fiksummin." Tunnustan, että omissa työpapereissanikin usein lukee ystävälliseen sävyyn muistutus: "Tyhmä lehmä! ÄLÄ tee näin enää koskaan!" ja sen jälkeen ohjeistus siihen, mitä tehdä seuraavan kerran vastaavassa projektissa.

Kaikki aloittavat jostain, osaamisen taso on erilainen. Kisojen tuomaroinneissa olen ollut etuoikeutetussa asemassa näkemässä, miten pukuilijoiden osaamisen taso kasvaa, kehittyy ja nousee koko ajan. Tiedän myös, että on hurja määrä cossaajia, joita ei kisoissa näy, mutta jotka kehittyvät vastaavalla tavalla omien projektiensa parissa. Se on äärettömän hienoa, tekee minut hurjan iloiseksi, toiveikkaaksi, koska se kertoo tarinaa siitä, ettei toivoa ole menetetty. Tämän harrastuksen kautta voi nousta vaikka kuinka monta kirkasta tähteä ja osaajaa maailmankartalle!

Tämän idealistisen hehkutuksen jälkeen pitää itsekin todeta, että taidan kuitenkin olla se aikuinen, vaikka harvemmin sellaiselta tuntuu. Aikuinen, mutta ei harmaaksi ja kuivaksi muuttunut keski-ikäinen. Ehkä sairastan Peter Pan - tautia, mutta henkilökohtaisesti en halua menettää kykyäni iloita, nauraa itselleni ja omille tempauksilleni, ja voida olla sopivan lapsellinen halutessani. Niitä harmaan huumorintajuttomia tyyppejä on jo maailma pullollaan.

Jos tekstimuuri alkaa tökkimään, pistäkää yllä oleva biisi soimaan. Hyvää taustamusaa ja aiheeseen sopivat lyriikat. Vink vink.

Monasti törmää siihenkin, että ihmiset sanovat  "kasvaneensa" sarjakuvien, mangan, animen ja cosplayn yli. Ajatus saa jo rypistämään kulmia. Hei, mikä teitä vaivaa? Jos ne asiat eivät enää kiinnosta, ei sitten. Mutta kasvaa jonkin tällaisen yli? Kuulostaa minun korviini epämääräiseltä tekosyyltä, kun taustapaineet "normaalimpien" harrastusten pariin kasvavat puberteetin ja "aikuiseksi" kasvamisen myötä. Ryhmäpaine vaatisi jättämään lapsellisilta tuntuvat jutut sivuun ja tekemään jotain muka järkevämpää. Morjens.

Itsekään en ole koskaan ollut niin aikuinen kuin juuri täysi-iän saavuttaneena, jolloin oli tietävinään ja osaavinaan suurinpiirtein kaiken maailmasta. (Hei äiti, voit kommentoida, miten kauhean urpo olen ollut. Tiedän, että luet tätä.) Tulin vähän kasvettuani onneksi järkiini, ja totesin, että tässä ole mitään itua, ja minun - eikä kenenkään muunkaan tarvitse luopua itselleen mielekkäistä ja iloa tuottavista asioista, vaikka se olisi miten noloa, typerää tai lapsellista jonkun muun mielestä. Katsotaanko muuten 15-20 vuoden kuluttua kuinka kivaa niillä toisilla vielä on?

En ole oikein koskaan jaksanut mitään vaaleanpunaisia höttösöpökawaii-sarjoja, en ylenpalttista fanservicea tai päättymättömiä sohjoja, mutta siitä huolimatta aina löytyy jotain, joka kolahtaa ja puhuttelee tällaista kääpääkin. Niitä mangoja ja animeja on paljon muitakin kuin vain ne valtavirrassa ajelehtivat suosikit, eikä vaadi kovinkaan paljon vaivaa kaivella niitä esiin. Toisinaan tunnen oloni coneissa vähän vanhaksi suhteessa valtaosaan kävijöitä, mutta siitä huolimatta aina löytyy seuraa, yhteisiä puheenaiheita, tekemistä, eikä kertaakaan ole tullut tylsistymistä vastaan. Ulkopuoliseksi en ole koskaan kokenut oloani.

Kami no Shizuku - aivan upeasti piirretty viininmaistelumanga!

Talvella juttelin erään tutun yritysjohtajan kanssa, joka varovaisesti tiedusteli, aionko jatkaa vielä pukuilua vaikka toimin itsekin näkyvässä asemassa arkielämässäni. Hän huokaisi myös syvään, sanoi, että haluaisi itsekin vielä vetää puvun niskaansa, ja voi kun joku järjestäisi jotkut hyvät teemabileet, jossa voisi pukuilla menettämättä kasvojaan. Tapaamisesta jäi surumielinen fiilis. Malliesimerkki siitä, että pelätään muiden arvostelua, leimaantumista, koska harrastus on näkyvä, värikäs ja hieman vielä tuntematon suuren yleisön silmissä, sekä siitä, mitä tapahtuu, kun asetutaan omassa päässä kehitettyyn lokeroon. Tietenkään toimitusjohtaja, tai vaatesuunnittelija ei voi cossata - eihän niitä otettaisi enää vakavasti!

Ajatus tekee edelleenkin surulliseksi.

Niin kauan kun ihmiset ruokkivat tuota ahdistavaa mielikuvaa, ne ihanat, vähän omituiset jutut piilotellaan muilta, osaksi kadotetaan ja niitä jää haikeana miettimään ja muistelemaan. Samalla menettää palan itsestään. Älkää tehkö sitä itsellenne. Cosplay ei ole vain päätöntä ernuilua, vaan oikeasti järkevä ja vakavasti otettava harrastus, ja jos se tuottaa harrastajalleen iloa ja onnistumisen tunteita, sitä ei kannata uhrata turhan aikuisuuden markkinoille.

Sekalaista seurakuntaa eli mitä olen saanut viime aikoina aikaiseksi

Allekirjoittaneella tuulee tällä hetkellä nyt henkilökohtaisessa elämässä niin paljon vasten näköä, että tekisi mieli tiputtaa hanskat oikeastaan kaiken suhteen. Mutta jotta tämä ei menisi ihan apeiluksi, niin muutama hyvä asiakin. Ja vielä cosplay-aiheinen. Kuka olisi uskonut? Le Gasp.

(Huomaatteko, yritän piristää itseäni. Siksi teen nämä listamuotoon, koska listat ovat hyviä ja parantavat kaiken, sekä pitävät elämän järjestyksesä. Joo.)

1.) Rimppu julkaisi tänään hienon cosplay -asennemanifestin Adam Lambertin Masterpiecen tahtiin. Allekirjoittaneen voi bongata sieltä Balalaikana heilumasta. Toivottavasti Rimppu tai joku muu voisi innostua vastaavista enemmänkin, sillä oli varsin hauska opetella biisin sanoja ja yrittää epätoivoisesti toistaa niitä fiiliksellä sitten kameran edessä. Niin, ja bailata.

2.) Olen itkenyt kuumailmapuhaltimen perään niin kauan, että tänään vihdoin kierrettiin kaikenmaailman halpahallit, kunnes Tarjoustalosta bongasimme uudenkarhean vekottimen hintaan 29.90€.  (Vinkkinä niille, jotka vastaavaa höhhötintä kaipaavat.) Lähes kaikkialta muualta hinnat nousivat kivasti yli viidenkympin, enkä maksa cossivarustelussakaan ihan niin paljoa yhdestä laitteesta. Pääsen siis vihdoin ja viimein Wonderflexien kimppuun ja harjoittelemaan haarniskointia. Ne järkkykalliit levyt ovat odottaneet oikeaa hetkeään jo hävyttömän kauan.

3.)Ja koska pienet asiat huvittavat, tässä pieni maistiainen Traconista Precious-chanin kanssa pidetystä photoshootista. Kuvittelin, että Balalaikan hiukset näyttäisivät vaisuilta, kun hiukset ovat auki ja käytössä oli vain yksi peruukki. Ei vaineskaan, hyvältähän tuo näyttää ainakin omana silmääni.  Niskassa ja yläselässä oli vain tuon jäljiltä suurinpiirtein marsun kokoiset takut, joiden selvittelyä voi tehdä sitten pimeinä talvi-iltoina. Coniväsymyksessä tungin sen vain kassiin, ja sen avaaminen hitusen hirvittää. Teen myöhemmin oman juttunsa kyseisen naikkosen kuvista, joten sitä odotellessa!

4.) Olen jumitellut yhden suuren puvun tekemisen kanssa jo monta vuotta. Tekosyiksi on riittänyt se, että tietyt materiaalit puuttuvat (kasassa on kuitenkin 98% kamppeista) ja ilman niitä ei vain millään voi aloittaa. Kyseessä on aikamoinen sirkustelttaprojekti, joten aloittaminen on vain venynyt, venynyt ja venynyt. Sain pari viikkoa sitten ihmeellisen energiapiikin ja pistelin kasaan helmaan tulevaa laskosnauhaa nelisen metriä. Pitänee taputella itseä harteille tästä aikaansaannoksesta. Nyt se on sentään aloitettu, ehkä jatkoa seuraisi nyt nopeammin.

5.) Pip Bernadotten peruukin pohja on matkalla Suomeen. En malttaisi odottaa!

6.) Ei liity cossaamiseen millään lailla, mutta mökkimatkalla löysin maasta pienen jääkarhupehmon, joka on ilmeisesti tarkoitettu reppuun maskotiksi. Se raukka oli ihan litimärkä ja sorassa, joten en voinut olla pelastamatta. Ulos kylmään hylätty ressukka on tällä hetkellä kuivamassa ja sen jälkeen se pääsee uuteen, rakastavaan kotiinsa.

7.) Jääkarhupehmoa kovasti himoava koirani olisi mahtava proppi FFVIII:n Rinoalle, jolla on myös australianpaimenkoira. Saatoin hieman huvittua tajutessani asian. Harmi vain, ettei minusta ikinä saisi hyvää Rinoaa, eikä koiruuskaan saa jääkarhua. (tai Nausicaän Teto- pehmolelua, vaikka se sitäkin himottelee kirjahyllystä.) Mutta mikäli joku neitokaista tahtoo tai aikoo cossata ja tahtoo sopivan koiruuden rinnalleen kuviin, tiedätte mistä sellaisen saisi.

 Kykenen sanomaan ei tälle katseelle.  Tiedän, olen ilkeä kakkiainen.

8.) Cosplay bootcamp on tosiaan oikeasti tulossa. Taisin kirjoittaa viimeksi asiasta niin kryptisesti, että monelta meni se vielä unelman piikkiin. Onneksi on aivan ihana järjestelyporukka, hyvä yhteishenki ja halu toteuttaa leiri. Tähän mennessä projekti on saanut vain innostunutta kannustusta puoleensa, ja käytännön asiat tuntuvat myös luistavan mainiosti. Tästä on tulossa kertakaikkisen hieno juttu!

9.) Viimeiseksi; 71 lukijaa, kuinka siistiä! :) Kumarrukset teille kaikille, piristätte ja ilahdutatte läsnäolollanne ihan hurjasti. KIITOS!

Unelmasta todeksi?

Tässä tulee samalla paljastettua, kuinka ajauduin skeneen mukaan. Olin vuosikausia seissyt myyntipöytien takana myymässä niin pitsipäivänvarjoja ja -viuhkoja, sekä asenteellisia t-paitoja toisen lafkan nimissä (kaikkea sitä keksiikin sivuduunikseen, kun tahtoo vähän enemmän vaihtelua normaaleihin työkuvioihin), ja siinä samalla oli katsellut cossaajia sillä silmällä jo pitkän aikaa. Olen opettanut varsin paljon kansalaisopistoilla ja yksityisillä kursseilla pääosin epookkipukujen kaavoitusta ja ompelua oman suunnittelutyön lisäksi, joten tarkastelin tiettyjä asioita pukuilijoissa. Pääosin porukalla on homma hanskassa, mutta yksityiskohdat, pienet finessit, materiaalivalinnat ja istuvuudet pistivät silmään.

Tiesin oikeastaan vain pari ihmistä skenestä siihen aikaan, ja nappasin Kyuu Eturauttia hihasta noin sadan kysymyksen tekosyyllä. Olisiko vaikkapa tilaa työpajoille, luennoille, jolla voisin jeesata ihmisiä tekemään parempia pukuja? Olisiko mitään, mitä minä voisin tehdä? Halusin tunkea nenäni tähän soppaan ja jotenkin jeesata. Kuukautta myöhemmin puhelin soi, ja vähän myöhemmin huomasin istuvani cosplaykisojen tuomarina.

Sillä tiellä ollaan edelleen. Edelleen seurailen pukuilijoita mielenkiinnolla ja silmä kovana kisojenkin ulkopuolella.

Every breath you take, every move you make, I´ll be watching you.

Kisatuomarina on kivaa, viihdyn ja nautin siitä, mutta silti tuo perimmäinen juttu on jäänyt kaivelemaan. Kisaajat tulevat, jos tulevat kuulemaan palautteita ja parannusehdotuksia, mutta silti ne, jotka sitä apua näyttäisivät eniten kaipaavan, jäävät harmaalle alueelle, jolle minulla ei ole mitään kosketuspinta-alaa. En ala nykimään tuntemattomia cossareita hihasta kertoakseni heille, mitä he voisivat parantaa puvussaan ja miten joku kohta olisi ennemmin kannattanut tehdä. Jos joku tulee apua tai palautetta minulta kysymään, juttu onkin ihan toinen. Autan todella mielelläni kaikkia.

En kuvittele olevani mikään cosplay-Jeesus, joka tulee ja parantaa kaiken maagisella kosketuksellaan, mutta tiedän, että minulla olisi paljon annettavaa, ja moni saisi siitä paljon hyötyä. Skene ja pukuilijat ovat kehittyneet aivan hurjasti viimeisten vuosien aikana, mutta silti monelle muutaman pienen ja vähän isommankin seikan hahmottaminen parantaisi heidän taitojaan entisestään.

Coneissa on yritetty kerta toisensa jälkeen jos jonkinlaisia aiheeseen liittyviä luentoja ja työpajoja, ja lähes tulkoon aina jälkikäteen harmitellaan osallistujakatoa, kuinka paikalle ei saatu niitä ihmisiä, joita olisi kaivannut ja toiselta puolelta taas kävijät harmittelevat, kun conin vilskeessä ei ehditty mukaan, vaikka aihe olisi kuinka kiinnostanut. Niinpä. Coneissa on niin paljon muuta tekemistä, kaikenlaisia luentoja, kavereiden tapaamista, kisoja, vaikka mitä muuta kuin keskittyä cosplayn rakentamiseen - oli se sitten teoriaa tai käytäntöä. Tämä on tullut itsekin hahmotettua kantapään kautta useamman kerran.

(Vaikka olihan se aika hulppeaa vetää 400 hengen luentosali täyteen aikoinaan Kaapelitehtaan Finncon-Animeconissa. MUTTA Itseäni väenpaljous harmitti, koska jouduin sen takia tipauttamaan aika paljon materiaalistani pois. Olen lähiopettaja, en massaluennoija. Paljon oli hyvää, mutta enemmän vielä jäi pois.)

Mikä on sitten tämä unelma, jonka toteentulemisesta otsikossa jo mainostin? Pähkäilin pitkään, mitä tilanteelle voisi tehdä, ja lopulta tuli purskautettua ajatus ilmoille 2010 Bakaconissa, kun tuomarit lähtivät yhdessä syömään. Cosplay bootcamp. Ei con, vaan viikonloppuleiri, jossa olisi opetusta niin kaavoituksesta, materiaalien valinnasta ja värjäämisestä, ompelusta, proppien tekemisestä ja maalaamisesta. Peruukkien modaamista ja esiintymisharjoittelua. Jostain pitäisi vain saada sopiva paikka yöpymiselle, ja jonkun pitäisi hoitaa ruokapolitiikka ja muut käytännön järjestelyt. Yksin en suinkaan tekisi kaikkea, mukana olisi useampi kokenut (puoli)ammattilainen opastamassa omasta vahvuusalueestaan. Kenelläkään ei mennyt pitsa väärään kurkkuun, vaan ajatus jäi sen jälkeen kypsymään muidenkin päähän.

Piilevät taustavoimat käyttöön!

Nyt näyttää siltä, että Cosplay Bootcamp on saanut jo perustavanlaatuisen luurankonsa kasaan, nyt se tarvitsee vielä lihaa luidensa ympärille, ja tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että pitää rakentaa aikatauluja, opetusrakenteita ja loppujen lopuksi, toteutuakseen tämä tarvitsee myös osallistujia.

Opetustyössä olen havahtunut siihen, että se, mitä on kuvitellut ihmisten eniten tarvitsevan, ei ole välttämättä juuri se, mitä eniten todella kaivataan. Jotta Cosplay bootcamp toteutuessaan antaisi teille maksimaalisen paljon hyviä ajatuksia ja konkreettisia välineitä myöhempää käyttöä varten, tarvitaan palautetta, jonka pohjalta voidaan leiri rakentaa. Tulemme esittelemään Cosplay Bootcampin Desucon Frostbitessa sunnuntaina yleisön kanssa vuorovaikutteisen paneelin muodossa. Toivon, että sinne jaksaisi raahautua mahdollisimman moni, ja kertovan meille, mitä te haluatte. Mitkä ovat suurimmat kompastuskivat cosplayn kanssa? Onko se kaavoitusta, onko se ompelua, mitä? Mitä te haluaisitte oppia tai tehdä? Kommentteja voi toki pistää tänne blogin puolellekin, kun jotain putkahtaa päähän.