tiistai 27. marraskuuta 2012

Ja kisan voittaa---- WTF, sadfasgdhalfhgfaghd. HÄÄÄH!

Olen tuijottanut ruutua nyt jonkin aikaa, yrittänyt löytää sanoja. Voihan... voihan. Hämmentää niin paljon, että nyt ei oikein lähde. Vilkaisen tuossa sivummalla olevaa palkintopystiä, joka kirkuu todellisuudellaan minun ihan oikeasti, aikuisten oikeasti, voittaneen Cosplaygaalan yksilökisan.

Mitä ihmettä oikein tapahtui?

Mainitsinkin aiemmin lähteväni kisaan lähinnä ottaakseen kontaktia taas lavan kanssa, ihan päästäkseni esiintymään ja antamaan lavamörölle kyytiä. Kuten sanottu, duunissa tehdään kellon ympäri töitä, jotta itsenäisyyspäivänä asiakkaat pääsevät linnaan kunnon puvuissa. Sen takia en ole ihan suoraan sanottuna edes ehtinyt ajattelemaan gaalan esitystä muutamaan viikkoon. Valitsin vanhan puvun, Black Catin aka Felicia Hardyn Marvel-universumin puolelta, koska esitysidea oli putkahtanut siihen jo joskus toissavuonna, niin ja länkkärihahmo. Se oli aika helppo ja selvä valinta. En siis lähtenyt lainkaan kisaamaan, lähdin vain mukaan pitämään hauskaa.

Oma fleda ja naamiokin oli vielä tallella vuonna kivi ja kilpi. Kuva: Qumma

No, kuten sanottua. En ollut kerinnyt ajatella koko kisaa aikoihin, joten kun saavuin äidin helmoihin lauantai-iltana, jouduin toteamaan, etten muistanut enää puoliakaan koko esityksestä. Vedin sitten kenraalin äidille, joka tsemppasi hiomaan esitystä pidemmälle. Menin sitten myös sanomaan, että lavalle nouseminen jännittää, joten muumimammani pakkasi siinä paikassa noin lasillisen verran punaviiniä "mustaherukkamehua" mukaan rentouttamaan ennen esitystä. Samoin sunnuntaiaamusta äiti pakkasi lavasteeni paremmin kannettavaan ja vedeltä suojattuun muotoon sateen vuoksi, sekä aikamoisen eväskassin. Onko minulla paras äiti vai paras äiti?

Gaala oli harvinaisen hämmentävä kokemus monella tapaa. Ensinnäkin, kun on tottunut olemaan tuomaristossa lähes jatkuvasti, olikin haastavaa asettua kisaajan asemaan. Toinen pääjärjestäjistä napauttikin allekirjoittanut yhdessä välissä otsalohkoon, että yritä nyt asettua sellaisen viisitoistavuotiaan kenkiin, joka on ihan pihalla kaikesta, eikä tarvitsekaan tietää mitään, kun hätäilin mahtaakohan taustanauhani kuulua kunnolla tai pysyvätköhän lavasteina olleet pahvikaassakaappini kasassa. Kulisseissa vietettyjen vuosien jälkeen olikin tosi hankala vain olla.

Pukkarissa oli mukavan rento, yhteisöllinen fiilis, kaikki juttelivat toistensa kanssa, enkä yhtään havainnut mitään pingoittavaa kilpailuasetelmaa missään kohtaan. Iso plussa siitä, mutta miinusta siitä, miten levälleen porukka jätti pukkariin kamansa. Lavamörön karkoittamisen lisäksi olin ajatellut gaalan avulla hoitaa päätäni, ja vanteen lailla kiristävää kisa-asennoitumistani. Niin, tuomarina sitä ei tule, mutta tiedän olevani ihan karmea kisatessani. Nyt kun olin asennoitunut siihen, ettei mitään tule, tipu, tai sitä on turha odottaa, taisin olla ihan inhimillinen. Samoin pääsin omakohtaisesti kokemaan, miten mahtavaa on, kun cosplaymammat pitävät huolta. Suurkiitos Suiggarille nestetasapainon hoitamisesta. Olit ihana!

Jokunen vuosi myöhemmin Bakaconissa. Kuva Miika Ojamo

Odottamiset olivat kohtuullisen turhauttavia. Aloittelijoiden kisan  jälkeen oli hyvä fiilis, ensimmäiset esitykset olivat lämmitelleet omaa oloa ja kisafiilistä sopivasti. Olisin tahtonut päästä jatkamaan samantein yksilökisaan, mutta ei. Ryhmäkisan jälkeen ennen palkintojenjakoa oli vielä äärimmäisen nuutunut fillis odottaessa. Minuutit tuntuivat jo suorastaan matelevan, mutta onneksi olin erinomaisen hyvässä seurassa. (Erityiskiitokset Hanskulle ja Henniinalle!) Jos gaalaa vielä jatkossa järjestetään, toivoisin aloittelijoiden ja yksilökisaajien pääsevän putkeen lavalle, ja vasta kun tuomarit pääsevät pähkäilemään tuloksia, olisi voinut siihen vetää väliaikaohjelmaa paremmin. Nyt esiintynyt Chotto Chocholate! -tanssiryhmä olisi saanut ainakin omalta kohdaltani huomattavasti enemmän mielenkiintoa, kun se olisi ollut sen viimeisen odotuspätkän viihdytyksenä.

Suunnatonta esiintymisjännitystä ei yllättävä kyllä odotuksista huolimatta tullut. Ei myöskään menneiden vuosien "samperi, tuonne en mene!"-tuntemuksia ei esiintynyt. (Ehkä doping-osastosta tosiaan oli hyötyä?) Siinä vaiheessa, kun oma vuoro tuli, sydän kyllä hakkasi siihen tahtiin, että olin varma sen vetävän jo hurjat rytmihäiriöt. Sitten tepastelin lavalle, tein oman juttuni, enkä oikeastaan edes muista millaista lavalla oli - paitsi että nautin siitä todella paljon - vaikka unohdinkin lopusta yhden kuvion. En yleensä ole kovin sanavalmis tyyppi muuten kuin kirjallisesti, joten yllätin itsenikin siitä, että vedin niinkin napakoita vastauksia juontajan kysymyksiin.

Taisin ainakin henkisesti lentää persiilleni

Kun palkintojenjako alkoi, olin arvuutellut, että saattaisin ehkä yltää kolmannelle sijalle nähtyäni kaikki muut kisaajat. Kun kolmas sija meni, aloin katsella toisten kisaajien ilmeitä ja olemusta. Odotin rehellisesti toisten nimien esiintuloa, halusin nähdä yllätyksen, ilon ja sen fiiliksen voittajien kasvoilta, joten saattoi käydä niin, että oma monttu tipahti aikalailla, kun voittajaksi ilmoitettiin meikäläisen nimi. En todellakaan osannut odottaa sitä, en millään tasolla, joten joo, nyt on niin epätodellinen fiilis, että oksat pois.

 Öh.

Pokaali. Jotain ihan konkreettisia palkintojakin. Ei hittolainen. En oikein saata vielä oikein uskoa, että ne olivat oikeasti minulle tarkoitettu, enkä vain vie niitä jollekin muulle, joka joutui lähtemään ennen palkintojenjakoa. Nyt hölmistys alkaa vaihtua puolihysteeriseen hihitykseen.

Mutta nyt voi olla niin, etten ihan aina istu pelkästään tuomarin pallilla (tirsk), vaan minua saattaa nähdä joskus lavalla. Kisamenestys ei ollut se laukaiseva tekijä, (voi argh, miksi naurattaa nyt kaikki typerät sanakäänteet...) vaan se, että minulla on taas lavan kanssa hyvät välit. Se tunne oli vain niin mahtava, olin unohtanut, miten hyvältä se tuntuu.  En todellakaan lopeta tuomarointia tämän jälkeen, nautin siitä ihan liikaa, mutta jos päähän pälkähtää sopiva esitys ja sopiva hahmo, voi olla, että en voi vastustaa lavan kutsua.

Jos jossain on vielä mahdollisuus kisata länkkärihahmoilla, minulla saattaisi olla jo idea.

...ja mitä ihmettä? Taas on tullut ihan hurja määrä uusia lukijoita. Reilu kymmenen siitä, kun viimeksi kunnolla vilkaisin tänne :O  Mistä teitä oikein sikiää? Mutta toivottavasti viihdytte ja KIIITOS!

torstai 15. marraskuuta 2012

peruukkeja ja taustanauhoja

Yay, Pip Bernadotten peruukin osaset saapuivat maanantaina postilla. Olin onneksi vapaalla, joten postimies kiikutti sen suoraan kotiin, eikä tarvinnut lähteä hakemaan sitä konttorin puolelta. Karvahatun lisäksi paketissa oli nimittäin hyväksi havaittua Brandywinen peruukkien hoitoainetta kolmisen pulloa, joten paketilla oli perusperuukkiin verrattuna vähän enemmän kokoa. (Kiitos Anita!)

Samaan aikaan taistelin cosplaygaalan taustanauhan kanssa. Alunperin Audacity heittäytyi kanssani vastahankaan, ilmoitti suvereenisti, ettei suostu nappaamaan CD:ltä yhtään mitään. No ei sitten! Seurasi kiroilua, sopivan kipaleen etsimistä netistä ja sitten luovuttamista. Lounaalla kotona käynyt vastaparini sitten onnistui - myöskin pienen kiroilun jälkeen - saamaan muutettua biisin formaatin oikeaksi ja sitten pääsin kikkailemaan kunnolla ohjelman kanssa.  Hieman lisää kiroilua ja sain sen rakkineen jotenkin toimimaan, kunnes ohjelma toteaa, ettei se voi tallentaa MP3 muotoon ilman jotain erillistä lisäosaa X.

EI SITTEN!

Fine.

Mutta sain uuden peruukin. Yay!

Esiraatelin paketin auki ja väri on ihan täydellinen.  Jeps, tilasin punky-mallin, joten sitä pörröosastoa on ainakin... riittävästi. Kokeilin päähän ja olin kuolla nauruun. Joo, ei ihan tällä lähdetä suoraan mihinkään. Peruukki on New Waven malli, ja täytyy kyllä kehaista, että on niin järkyttävän paksu, että tätä saa ohentaa oikein urakalla ennen kuin päästään herra Bernadotten mallia lähellekään.

Takatukkien kingi

Pörrrrrö!

Havaitsin samalla, että olenkin haukannut olettamaani isomman palan. Ajatuksena kahden peruukin yhdistäminen on ihan helppo nakki, eikä vaadi paljon mitään, mutta nyt tajuan erheeni. Minun pitää purkaa ja ohentaa tätä saapunutta melkein puolet pois. Vastaavasti liian blondia metrilettiä saa ensin värjäillä ja sen jälkeen puran siitäkin kuitunauhat pois, ja ompelen ne vastaavasti tämän nykyisen jatkoksi. Ei välttämättä mikään maailman vaikein juttu tehdä, mutta aikaa tähän saa uppoamaan aika railakkaasti.


Päälaki tuuheana käherretyistä juurista - no, eipä ole hilsettä sentään.

Tietenkin juuri sen jälkeen, kun olin jo julistanut, että loppuvuonna ei ole enää mitään työpaniikkeja, niin eiköhän tietty itsenäisyyteen liittyvä juhla muistuttanut olemassaolostaan. No, nyt ei sitten ole hetkeen oikein mitään aikaa. (terkuin kaksi pukua Linnan juhliin, ja aikaa öh, vajaa kolme viikkoa.)

Ehdin sitten tekemään jo pari nopeaa toimenpidettä ennen kuin hössäkkä alkaa ihan tosissaan. Koskapa punky on mallina sellainen, että siitä on helppo tehdä piikkipäitä ja muita pörhöjä, se on päälaelta juurestaan jo valmiiksi aika koholla. Siitä piti tehdä ensin selvää, joten uitin tukan kuumassa vedessä ja kampasin erityisesti päälaelta kuitua suoremmaksi vielä kosteana. Nyt se saa valua kylppärissä rauhassa kuivaksi ja sen jälkeen pistän purkaen niskan kuitujen kanssa.

Uitettu karvalakki

Saakohan tätä päälaen töyhtöä millään kuriin?

En jaksanut ottaa kuvaa sen jälkeen, kun peruukki oli saanut kuivua kaikessa rauhassa. Siinä muuten kesti ikuisuuden, on tuo sen verran tiheää tavaraa. Sitten vain purkamaan ja värjäämään?

Tai no.

Ehkäpä sen jälkeen, kun saan työt pois käsistä ja saan katsoa niitä ruudulta Linnan juhlissa. Voi toisella kädellä siemailla skumppaa ja toisella kädellä ratkoa kuitunauhoja peruukista irti. :) Muuten, sain sen gaalan taustanauhankin sitten loppujen lopuksi kasaan. Loppu hyvin kaikki hyvin?

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Cosplaygaala

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/3874075/?claim=h5dy5r5wmzf">Follow my blog with Bloglovin</a>


Cosplaygaala tulee taas! Traconin esityskisassa näki niin upeita juttuja, että toivottavasti ihmiset suuntaavat myös tännekin. Esityskisojen taso on parantunut aivan huimasti, niitä on nykyään suorastaan ilo seurata! Tämähän on ihan törkeästi mainos, mutta viime vuonna tapahtuma jäi vähän turhan vaisuksi. En tiedä, johtuiko se liian myöhäisestä ajankohdasta kahden ison conin välissä vai heikosta markkinoinnista, mutta kävijöitä oli harmillisen vähän, ja myönnettävähän se on, se ketutti pahasti. Jollei kävijöitä ole, ei ole kohta tapahtumaakaan.

Gaala on aina ollut yksi mielitapahtumistani, koska se on mukavan napakka paketti. Coneissa väliin harmittaa, kun ei ehdi käydä muissa ohjelmissa, koska kisa vie niin paljon aikaa. Gaalassa on se hyvä puoli, että koko con on käytännössä yhtä kisaa. Et menetä mitään ja näet kaiken (paitsi tuomarina näkee vain sen tietyn huoneen). Samoin gaalan formaatti antaa ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä testaamaan itseään, uskaltamistaan ja osaamistaan lavalla ilman turhia paineita. Vaikkapa treenaamaan Eurocosplay- tai WCS-karsintoja varten jos niikseen tulee. Sitäpaitsi osallistua saa myös länsimaisilla hahmoilla, joten harvinaista herkkua siinäkin mielessä. Katsojallekin tapahtuma on juuri sopiva setti. Jollette ole ostaneet lippua jo, suosittelen tekemään sen pikapuoliin!

Belle Revue DTM:ssä vappuaattona 2006 - Tunnistatteko naaman?

Jään itse tänä vuonna tuomaristosta pois, koska ajattelin kokeilla taas huvikseni lavalla heilumista. Suoraan sanottuna, siitä on niin kauan, kun viimeksi olen kunnolla esiintynyt, että lavasta uhkaa taas tulla mörkö. Allekirjoittaneellahan on siis burleskitausta ja niitä juttuja on tullut tehtyä silloin, kun burleskista ei oikein tiedetty kotimaan kamaralla juuri ollenkaan. Parhaimmat esiintymismahdollisuudet tulivat kinkybileiden kautta, ja yleisökin oli tällöin aika rajautunutta, suosio jäi suhteellisen pienen piirin tietoon. Jäin "eläkkeelle" pepunhytkyttelystä juuri sillä kynnyksellä, kun ensimmäisiä oikeita burleskitapahtumia alettiin järjestämään, eikä itse oikein jaksanut enää innostua uudestaan. Sinänsä mahtavaa, että homma on lähtenyt näin hienosti käyntiin ja tullut suuresti valtavirran tietoisuuteen. Liputan niille tytöille, jotka vielä jaksavat innostua aiheesta, minulle se on jo vanha juttu, mennyttä, elettyä elämää, jota katsoo puolihuvittuneesti vanhoista valokuvista.

Toki menneisyys tulee näkymään tällä kertaa gaalassakin, vaikka lupaan kaikkien helpotukseksi, ettei paljasta pintaa tule sinänsä näkymään, tasselit eivät pyöri, enkä vedä (Adreenan pettymykseksi) pitsiä hanurista. Tip to win: kyseinen tuomari on jo sanonut, että jälkimmäisellä tempulla ja koko pakalla pitsiä saisi esityksestä täydet pisteet.  Ideaa saa vapaasti lainata, sillä minulla oli vähän muuta mielessä. (Tiukkapipoille tiedoksi: tämä on vitsi.) Jos onnistun saamaan omalla showlla yleisön suupieliä nousemaan yläasentoon, ja edes jotain reaktiota, olen onnistunut.

Cancan 2005! Nykyburleskin pioneeri Lunatrix Polaire kivasti siinä keskellä.

En oikeastaan lähde peliin kisamielessä, enemmänkin ottamaan kontaktia lavaan ja yleisöön. Itseeni. Tahdon viihtyä taas lavalla, tuntea sen omaksi paikakseni, nauttia yleisön edessä olemisesta. Myönnän, pelottaa ja puntti varmaan tutisee vielä lavalle noustessa, mutta en jätä tilaisuutta käyttämättä vain sen takia, että olen ruosteessa. Tarkoitus oli heittää tähän joku hieno metafora siitä, miten vanhakin kone saadaan pienellä huollolla käyntiin, mutta meinasi tulla sen verran ronskia tekstiä, että päätin sensuroida suvereenisti itseäni. Ilmeisesti onnistun nyt saamaan huonoa läppää joko siitä, että kuulostan huonolta roskaromaanilta tai vetäisypätkän juonelta.

No, lava odottaa. Lavasteet ovat vielä kesken, itse esitystä olen hiki päässä treenannut, joten pitäisi muistaa tosi tilanteessakin mitenpäin koivet sojottavat. Vielä kun saisi taustanauhan kasattua kuntoon ja onnistuneesti eteenpäin, niin eiköhän se tästä. Pitäkäähän peukkuja ja tulkaa katsomaan, kun nolaan itseni Glorian estradilla! Yksi lisäsyy ostaa lippu? Heh heh.

P.S. Sori alun koodihässäkkä. Tämän jälkeen tätäkin blogia voi seurata Bloglovinin kautta!

torstai 1. marraskuuta 2012

Balalaika - photoshoot

Traconista tuli jo aiemmin runoiltua, mutta cosplaykisojen lisäksi ehdin vilahtaa hetkeksi kuvailemaan Precious-chanin eli kotoisammin Leväsen Tytin kanssa. Precious kuvaili Balalaikaa jo aiemmin, tykkäsin kovin siitä, millaisia kuvia saatiin aikaiseksi, joten oli aika selvää keneltä kysyin samalle hahmolle jatkoaikaa. Joten kun olimme saaneet tuomaroitua kaikki paitsi yhden parin WCS-karsintoihin, karkasin hävyttömästi omille teilleni ja sovin pikaiset treffit. Ohos, tämä alkaa kuulostaa kummasti huonolta hömppäromaanilta, jossa on juuri alkamassa toiminnantäyteinen sivujuoni. Khöm, jos kuitenkin siihen photoshoottiin... Harmi, että ulkona satoi juuri silloin, kuin heiluimme kameran kanssa, joten jouduimme tyytymään sisäkuviin. Taustojen etsiminen oli työn takana, mutta joukkoon mahtui jokunen varsin muikea otos.

Pukuna tämä taisi olla yksi mukavimmista jutuista ikinä, vaikka korkkareissa tottuneelle oli vähän omituista pomppia mestoilla maihareissa. Tassuista puheen ollen moni muistikin mainita, ettei ole koskaan tajunnut, että allekirjoittanut on niin lyhyt tai pienijalkainen. Mikäs siinä, moni tuntui saavan asiasta paljon hupia. Nassun arpi meni jo tutulla tavalla, eikä siihen tarvinnut enää testailla mitään. Käsivarsien arpien osalta olisin kenties kaivannut vielä vähän enemmän työstöä.

En ole ihan tyytyväinen käsivarsien arpiin.

Maailman mukavin cossi <3

Haastetta kuvauksiin toi se, ettei Precious ole katsonut lainkaan Black Lagoonia, joten Balalaika on hahmona uppo-outo, eikä kuvajaa näin ollen kykene juurikaan auttamaan poseerauksissa, taustoissa tai hahmon olemuksen tuomisessa kuviin. Yleensä kuvissa tykkään siitä, että kuvaaja auttaa, korjaa asentoja, jos se ei näytä kameran etsimessä toimivalta. Sormet yhteen, hartiat rennoiksi, leukaa alas ja niin edelleen. Se sentään hoituu tietämätä sarjasta hölkäsen pöläystäkään, mutta itse Balalaikan tuominen esiin jäi täysin minun vastuulleni.

Kyseessähän on vielä jakso, jonka Balalaika viettää suurimmalta osin puhelimessa USA:n erikoisjoukkojen yksikön kapteenin kanssa, lietsoo omaa yksityissotaansa palavalla raivolla. Luonnollisesti puhelin sai ihan oleellisen roolin kuvissa, ja olen varsin tyytyväinen varsinkin näihin seuraaviin kuviin.





Huomasin muuten vasta reilusti conin jälkeen, vasta nähtyäni ensimmäisiä kuvia, että jokin oli vialla. Oikein kunnolla vielä. Tulipa muuten harvinaisen hyvä muistutus siitä, että vaikka on kuinka muistavinaan hahmon täydellisesti ja osaavansa tästä kaiken ulkoa, kannattaa siitä huolimatta aina tarkastaa, miten homma menikään. Meikkasin nimittäin leidin paloarven kauniisti väärälle puolelle nassua. No niinpä niin, tosi kivaa. Voin sanoa, etten ollut ihan kovin ilahtunut havaittuani asian tilan. Jep, referenssikuvat voisi aina, AINA, kuljettaa mukana ja varmistaa vielä ennen coniin lähtöä, että menihän kaikki putkeen.



Murjoti murjoti