torstai 7. marraskuuta 2013

Eniten v*tuttaa kaikki

Olen viettänyt blogin suhteen hiljaiseloa jo pitkään. Aina välillä joku muistaa kysyä, miksen ole päivittänyt mitään uutta  kuulumista. No, juttu menee niin, että ei ole kovin paljon ollut mitään sanottavaa. Duunia olen paiskinut niin, että selkänahka on jo miltei riekaleina ja irti, joten ei ole juurikaan ollut aikaa edes vapaa-ajan puuhastelulle. Suoraan sanottuna ei ole kauheasti edes napannutkaan. Tästä voidaan aika pitkälle syyttää myös sitä, että kun duunissa tekee kolmioliikettä piirros-, leikkuupöydän ja ompelukoneen väliä, ei se peruspuvun vääntäminen oikein maistu 12-16h työpäivän päätteeksi.

Kuten Rimppu aiemmin uhkasi cossitauolla, sama taitaa uhata allekirjoittanuttakin. Elämän menee sen verran vinhasti kaikkiin jänniin suuntiin, että katsastan, mitä kaikkea se tuo tullessaan. Tällä hetkellä näyttää harvinaisen vinkeältä, eikä ole pienintäkään käryä, missä mahdan olla ensi vuonna tähän aikaan. Sellainen tasaisempi keski-ikäinen elämä voisi olla vaihteeksi aika kova juttu.

BLAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAH


Mutta miksi otsikossa manailen ketutusta?

Voi pojat.

Ja tytöt.

Nyt tulee vuodatusta, ja oikein huolella.

Yksi iso syy, miksi cosplay tökkii nyt, on se, että koko skene ärsyttää nyt aivan julmetusti. Draamaa, nettiflameilua, herneitä nenään pussikaupalla, selkien takana puhumista, käytöstapojen puuttumista ja järjetöntä kukkahattutäteilyä. On näitä esiintynyt aiemminkin, mutta ei aivan tässä määrin. Erinäisen cosplay bootcampin siirtyminenkin sai metrisen tatin kasvamaan otsaani aivan yhdessä yössä.

Oikeastaan facebookin erinäiset cossiryhmät ovat oikein ottaneet tämän hienosti nahkani alle. Viimeistään Frostbiten ilmoitus K18-kokeilustaan sai minut ensin lukemaan keskusteluja silmät kummituseläimen kaltaiseksi laajentuineina, sen jälkeen käsi tapasi naaman monta kertaa, ja arvatkaas mitä? Ohimoista puskee nyt useampi uloke silkasta turhautumisesta. Desujulkistukset olisi voinut hoitaa kenties vähän paremmin, mutta se hillitön raivo, mitä kummastakin leiristä tuli, oli aivan järjetöntä sivusta seurattavaa.

Alaikäisissä voi ja onkin paljon niitä, joita halutaan kutsua ihastuttavalla ernu-nimityksellä, mutta valtaosa on silti fiksua ja mahtavaa porukkaa. Sen sijaan hävetti niiden puolesta, jotka kuvittelivat olevansa aikuisia vain koska on ylitetty se maaginen 18 vuoden ikäraja. Graahh, miten lapsellista, ylimielistä ja typerää käytöstä. Jep, kiinnostus meni. En todellakaan lähde katselemaan näiden "muka aikuisten" edesottamuksia Frostbiteen. (Ei, se ei ole järkkärien syy. En taida jaksa katsella nyt edes kävijöitä.)



Facebookin cossiryhmät, nuo maantieteelliset rajat ylittävät yhden ison cosplay-perheen luojat. Hieno homma, että näitä on, informaatio liikkuu ja ihmiset voivat tutustua conienkin välillä toisiinsa tätä kautta. MUTTA. Eikö ketään muuta hierrä se, että samoja kysymyksiä samoista aiheista kysytään päivä toisensa jälkeen, viikko toisensa jälkeen, eikä kukaan vaivaudu edes kaivamaan parin päivän takaisin vastauksia ja neuvoja feedistä?

Kuinkahan kauan porukka jaksaa auttaa toisiaan tällä tavoin?

Sen jälkeen, kun viikon sisään on antanut vaikkapa tekonahalle ompeluohjeita noin kahdeksatta kertaa, ja samaa huudellaan heti perään, ei jaksa neuvoa enää pätkääkään. Tai vaikkapa millä saat ihosi maalattua valkoiseksi niin, että se pysyisi, kysymys heti top 2 sijalla. Näistä voisi melkein kirjoittaa jonkin satiirin, mutta se vaatisi tilaa huumorille, eikä sitä löydy nyt piiruakaan. Eikö kukaan katso enää Anikista tms. tai yritä käyttää ensin omaa päätään?

Mielipiteeni nykyisestä toiminnasta

Tässä alkaa oikein kaihoilla ilmeisesti kuopattua Cosplay.fi ajatusta, jonne olisi kerätty tutoriaaleja, muita vinkkejä ja ihmisten kirjoittamia (käyttö)kokemuksia, jotta aina samoja juttuja ei tarvitsisi aina miljoonaan kertaan käydä läpi.

Taidan palata takaisin Shingeki no Kyojinin pariin, kunnes suurin ulokkeet otsastani haihtuvat.






torstai 19. syyskuuta 2013

Mr Murphyn matkassa Traconissa

Veetuttaa vieläkin niin, että on vaikea saada mitään kirjoitettua. Varoitus, jatkossa seuraa harmistuneen ja kärttyisen ihmisen vineämistä.

En ole tosiaan päässyt mihinkään coniin tämän vuoden puolella - kiitos työ(elämä) - ja Traconin piti olla vihdoin ja viimein se henkireikä, jossa pääsisi näkemään niin uusia kuin vanhojakin tuttuja, fiilistelemään cosplayn kanssa tavalla tai toisella.

Ei sitten mennyt ihan kuin Strömsössä.


Kaik on pilalla


Ensin saan kuulla, että vuokraisäntäni hautajaiset  -jep, porukkaa vain tipahtelee kärpästen lailla ympäriltäni. Varokaa, olen aika tappavaa seuraa - olisivat päällekkäin conin kanssa. Ok, ei siinä mitään, hoidan WCS-tuomaroinnit ja lauantai-illan paneloinnin, ja sitten siirryn suoraan Tampereelta hautajaisiin aikaisin seuraavana aamuna.

Liian hyvä suunnitelma?

Todellisuus: hautajaiset järjestettiinkin lauantaina, ja seremonia aloitettiin verrattain myöhään iltapäivällä. Jatkuvasti oli yhteys cosplayvastaavaan, mitä tehdään, ja mikä on aikataulu. Jossain välissä oli toive edes nähdä WCS-kisan esitykset, mutta se raukeni vähitellen monttubileiden vain jatkuessa. Olen ollut aivan alusta asti WCS-karsintojen tuomarina, ja minulle ne ovat NE kisat, jotka merkitsevät eniten. Vanne pään ympärillä sen kun kiristyi. Voittajat sain tekstarina muistopuheiden aikana.

Onnea Ilonalle ja hoothootille! Olisinpa nähnyt teidät!

Meh

Lopulta kun auton keula osoitti kohti Mansea, alkoi käydä selväksi, ettei Cosplaytuomarit - nuo lapsia syövät hirviöt -paneelikaan järjestyisi. Minulla oli kaikki materiaali, esityspohjat, kuvat - no, kaikki? Kävimme muiden panelistien kanssa pikaisen puhelinneuvottelun, totesin, etten ole oikein julkisessa esiintymiskunnossa itkettyäni useamman tunnin putkeen, enkä edes ehtisi ennen paneelin aloitusta paikalle. Joku voi miettiä, miten volisin vuokriksen hautajaisissa, mutta voin sanoa, että lähes 12 vuotta naapureina tekee paljon. Vanha veteraani oli käytännössä ukin korvike ihmiselle, jolla ei ole koskaan sellaista ollut.

Tilanne kärjistyi siihen, että paneeli peruttiin.

Olen hurjan pahoillani, että tieto ei ilmeisesti kulkenut conin sisällä, ja paneelia oli odottamassa iso porukka, jotka eivät lainkaan tienneet peruutuksesta. Jos mieli oli paha aiemmin, nyt se tuplaantui.

Käytännössä kävin conissa vain hakemassa Shufun matkaan, katsomassa tyhjän bäkkärin ja siirtymässä suoraan yöpymispaikkaan. (Okei, oli siellä vielä Adreena, Arttu ja Kizzy, joita halasin ohimennen ennen siirtymistäni.) Sunnuntaina sama vika. Tuli nukuttua pitkään, veltosteltua ja sitten kävi tervehtimässä Tamperetalolla paria tärkeää ihmistä, ja eikun kotiin. Wow, mikä con.

Eikö tästä conivuodesta oikeasti jää kuin tuhkaa käsiin?









keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Boot boot bootcamp!

Työkiireet helpottivat sen verran, että ehdin taas kirjoittaa tännekin jokusen rivin. Kesä meni, minne? Koska? Hyvä kun ehdin edes huomata lehtien viherryksen, kun ne taas alkavat muuttumaan keltaisiksi. En taida enää ensi kesäksi ottaa aivan noin paljon hommia.

Ensi viikonloppuna starttaisi sitten Helsingin sarjisfestarit, ja pääsen tohkuna nuuskimaan uusia albumeita (JP Ahosen perjantaina julkaistava Perkeros kutkuttelisi aika paljon...), sekä tapaamaan piirtäjiä. Sattuneesta syystä allekirjoittanut on nyt aika syvälle uponnut sarjisten maailmaan - tai no, syvemmälle vedetty.

Köh. Ei siitä enempää.

En olekaan Tampere Kupliin jälkeen päässyt yhteenkään coniin, joten Tracon tulee ihanasti pelastamaan conivuoden kohdallani. Ei kyllä mitään toivoa, että ehtisin saada mitään uutta pukua valmiiksi. Sille saa sanoa jo suoraan hyvästi, vaikka toiveita kyllä oli. Ei auta, duuni tulee ensin, huvi vasta sen jälkeen - ja nyt huvi siintää jossain hamassa tulevaisuudessa.



Mukaan Cosplay Bootcampille!


Traconista tuli mieleen tämän pläjäyksen pääasia. Cosplay Bootcampin ilmoittautuminen on nyt avattu, ja täyttyy vauhdilla. Meikäläinenhän on siis paikalla opettamassa kaavoitusta. Puvun onnistumisesta yli puolet johtuu juurikin kaavoituksesta, miten puku istuu, asettuu ja liikkuu päällä. Tarkoitus onkin mennä nyt pintaa syvemmälle, hahmottaa, miten omalle kropalle saa kaavat toimimaan, ja mitä niillä pirulaisilla on tarkoitus tehdä. Pyyhitään siis mörköjä kaapista päivänvaloon ja potteroidaan niistä vähemmän pelottavia otuksia.

Henkilökunta on ainakin ollut näistä jo ihan tohkuna, ja aivan liekessä on palautteen mukaan ollut jo leirin odottajiakin. Leirin omassa blogissa kerrotaan, mitä missäkin työpajassa tapahtuu, mitä tullaan oppimaan ja tekemään. Vink vink. 

Sieltä voi valikoida, mitä haluaisi oppia viikonlopun aikana, ja ilmoittautumisessa valitaan kolme pajaa. Aina, kun joku paja on täynnä, se poistuu valikoimasta, joten ei kannata ihmetellä. Osa työpajoista on täynnä, muutamassa on vielä tilaa, joten kannattaa varmistaa oma osallistumisensa mukaan NYT!

Siirry ilmoittautumaan tästä.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Mission impossible(?): piilovetoketjun ompelu


Olen luvannut jo tuhanteen kertaan laittavani tutoriaalia piilovetoketjun ompeluun, mutta se on kestänyt ja kestänyt. Syytän duunikiireitä, kun ei ole vain ehtinyt keskeyttää hommia sen vertaa, että dokumentoisi koko prosessin kulun. Jos piilovetoketjut ovat tuottaneet päänvaivaa, eivät tuota enää tämän jälkeen. Se on helppo ommella, mutta vaatii muutaman pikkuseikan onnistuakseen: a) piilovetoketjuille tarkoitetun paininjalan ompelukoneeseen, b) huolellisuutta, c) kärsivällisyyttä. Ei kuulostane kovin mahdottomalta?


Huomaa urat.


Valmistelevat toimenpiteet


Aivan ensimmäinen askel lähtee vetoketjuhalkion tukemisesta tukikankaalla. Oli sitten kyseessä ohut ja liukas materiaali tai sitten paksua ja jäykkää vaihtoehtoa edustava, kumpikin tarvitsee tukea. Tukikankaasta leikataan halkiota noin neljä senttiä liian pitkät kaitaleet, jotka ulottuvat niin saumavaroihin kuin pari senttiä halkion sisäpuolellekin. Suosittelen silittämään nämä paikoilleen ennen sauman ompelua.


Kuvassa näkyy tukikangas silitettynä paikalleen (nurjalle) ja sauma ommeltuna vetoketjuhalkion pohjukkaan asti. Kätevä tyyppi myös saumuroi/ huolittelee siksakilla kankaan reunat sen jälkeen, kun tukikangas on jo paikallaan. Siistiä ja tehokasta. Pohjukkaa kannattaa vahvistaa useammalla peruutustikillä, ettei vetoketju venytä ompeleita rikki myöhemmässä vaiheessa. 

 

Seuraava askel on kohdistaa vetoketju oikealle kohdalleen. Piilovetoketjun idea on nimenomaan piilottaa kiinnitys vaatteen sisäpuolelle, joten katso, että sisäänpäin pyöristyvä reuna ja vedin ovat varmasti sisäpuolelle. Katso kuvasta ketjunpuolikkaan suunta suhteessa

Muista yläreunan saumavarat. Itse käytän tässä esimerkissä 1,5cm saumavaroja, joten vetoketjun harkotettu yläreuna tulee juuri samalle tasalle kankaan kanssa, jotta se kääntyy nätisti muutamaa milliä vaille tasan, kun vyötärösauma on ommeltu. Niin, tässä on siis hame valmistumassa, mutta sama pätee kaikkiin muihinkin pukutyyppeihin. Saumavaroille on jätettävä tilaa, mutta ei liikaa. Optimitilanne on se, että kun vetoketjun sulkee, yläreunaan ei jää enää tilaa repsottaa auki.



Vetoketju saa olla myös vähintään 3cm liian pitkä kuin vetoketjuhalkio! Muutoin halkion pohjukka ei toimi, etkä saa vedettyä ketjua nätisti paikoilleen. Neulaa ketjun koko toinen puoli nätisti loppuun asti paikalleen.
 

 Ready, Set, Go! Ompelukoneen pariin!


 Ennen kuin päästään varsinaisen piilovetoketjupaininjalan kimppuun, on syytä varmistaa paikalleen asetellun vetskarin pysyvyys. Teen tämän yleensä itse tavallisella vetoketjujalalla, ompelen hyvin pitkällä tikillä piilovetoketjun ulkoreunan paikalleen. Pitkällä tikillä sen vuoksi, että jos ketjun paikkaa joudutaan vielä muuttamaan, se on helppo ja nopea purkaa pois paikaltaan.

Älä koskaan ompele neulojen yli, vaan poista ne sitä mukaan, kun paininjalka tulee kohdalle! Tämän työvaiheen voi tehdä myös käsin harsimalla, mutta allekirjoittanut ei jaksa, ja koneella on paljon nopeampaa.

Ei ole niin vaikeaa, eihän?


Tämän jälkeen voi vetää vetskaria hieman kiinni, varmistaa, että pohjukan kohta tulee sileästi, ilman kupruja paikalleen,  neulaa se kohdalleen. Tee koko toiselle puolelle samalla tavalla apukiinnitykset kuin aiemmin. Jos punainen lanka hukkui, palaa vähän taemmas, lue uudestaan ja toista!

Kun saat neulattua pohjukan kohtaan, avaa vetoketju uudestaan aivan loppuun asti  kuvan mukaisesti. Hei, nyt on melkein puolet tehty! Tunnelin päässä on valoa!


Kohti varsinaista kiinnitystä 

 

Nyt on oiva hetki vaihtaa koneeseen piilovetoketjupaininjalka. Tavallisella paininjalalla et pääse tarpeeksi lähelle hammastuksen reunaa, ja lopputulos näyttäisi aivan tavalliselta vetoketjulta. Hätätapauksessa normaali vetskapaininjalka on parempi kuin ei mitään, mutta vaatii aikalailla kikkailuja ja rikkoo herkästi hammastuksen.

Apukiinnityksellä oleva ketju näyttää tältä. Hammastus kiertyy voimakkaasti kohti vetoketjun sisäpuolta, ja sitä täytyy hieman sormella avata, jotta neula pääsi niin lähelle hampaiden reunaa kuin vain mahdollista. Kas näin!

Piilovetoketjujalan kanssa sinun ei tarvitse tehdä mitään erityissäätöjä koneellesi. Neula saa olla normaalisti keskellä. Huomaa, kumpaan uraan ketjun hampaat laitetaan ennen ompelua! Muista auttaa sormella hammastusta pysymään auki ommellessa!

Pohjukan kohdalla tulee se keskittymistä vaativa juttu. Ompelu täytyy lopettaa ennen vetoketjun lukkoa. Et vain kertakaikkiaan pääse tiettyä pistettä edemmäs, halusit tai et. Tämän takia ketjussa tulee olla ylimääräistä pituutta. Sitten voitkin siirtyä ketjun toiselle reunalle ompelemaan. Kohdista tällä kertaa paininjalan ura vastakkaiselle puolelle, ja voit jatkaa taas kohti lukkoa.

Oikeastaan piilovetoketjun vaikein juttu on saada vedettyä vedin tuon halkion pohjukan välistä kohti päivänvaloa. Työnnä vedin ylöspäin ja vedä varovasti. Vaikka se tuntuisi jumittuvan, vedä tasaisesti ja varmasti. Se liikkuu ennen pitkää ja milli milliltä olet lähempänä tavoitetta.

Tadaa! VALMISTA! Kun vetää pidemmälle, halkion pitäisi näyttää tältä; saumalta. Kuvassa siis saumaa ja vetoketjuhalkiota. Näet varmaan, mistä vetoketju alkaa? (ja koirankarvat) Kauempaa sitä ei enää sitten näekään.


Nurjalta ompeleet näyttävät tältä. Alin, oikealta tuleva ommel on sauma. Keskimmäinen ommel on vetoketjun kiinnittävä ommel. Kiinnitä huomiota miten se kulkee suhteessa sauman yhdistävään ompeleeseen. Ylin taas on vetoketjun apuommel.
 

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Kotiinpaluu Finnconiin

Tämän kesän conit ovat olleet kohdaltani suorastaan olemattomia, joten nyt piti hieman petrata ja hilata ahteri heinäkuiseen Helsinkiin, Finnconiin Kaapelitehtaalla. Parin vuoden tauon jälkeen vähän mietitytti, millaista siellä tällä kertaa olisi. Nyt ollaan jo menty jokunen vuosi siten, että animecon on järjestetty erikseen. Tuoreessa muistissa oli vielä 2010 tapahtuma, jossa oli kummallisen avaraa ja tyhjää, kun animuväki loisti poissaolollaan.



Vettä on virrannut kuitenkin siinä määrin sillan alla, että havaitsin asenneilmaston muuttuneen jo reilusti ennen tapahtuman alkua. Facebookin animu/manga/cosplay -yhteisöissä tohkuiltiin siitä, ketkä kaikki ovat menossa Finnconiin, ja ooh, sehän vielä ilmainen ja ohjelmassa on kaikenlaista kivaa. No, tämä oli yllätys. Kyyninen täti epäili, miten innokkaat cossaajat sopeutuisivat scifistien keskuuteen, mutta kaikki tuntuivat tulevan keskenään toimeen. Kyllä, olin vielä vähän epäluuloinen asian sujumisen suhteen, vaikka olenkin toivonut fandomien keskeistä toimeentulemista jo vuosikausia. Ihana huomata olevansa joskus väärässä!

Huono aamuihminen missasi ensimmäiset luennot, ja paikalle saapuminen pysäytti kyllä aivan täysin. Ilmeeni, kun vastaan tassuttelee oikeankokoinen Velociraptor! AAAAAAAAAAAAAAAAAAA! Kuinka siistiä! Tuijoltiin tätä mahtavuutta, sen hienoa liikehdintää aikamme naama näkkärillä, ja sen jälkeen taisin todeta, että kaikki on nähty, ja voidaanko nyt mennä jo kaljalle. Eiköhän tämä con ollut tässä.

Myyntipöytäsali kylläkin oli kutsuvampi kuin terassi.

Mutta dinoja olisi hieno nähdä enemmänkin coneissa. Varsinkin näin hienoja!

Mini-Alien!

Myyntipöytäsali yllätti laajuudellaan ja runsaalla valikoimallaan. Mikäli budjettia olisi ollut yhtään enemmän, käteen olisi tarttunut vaikka ja mitä, mutta koska edustan edelleen persaukisten klaania, sai miettiä todella tarkkaan, mihin sormensa laskee. Erityisesti ilahdutti figuureja taiteileva, kovin ystävällinen ja mukava herra, joka toivotti kaikki tervetulleeksi Pasilaan työhuoneelleen. Tässä voisi olla oiva vinkki proppien tekijöille, koska apua ja konsultointia kuulemma voisi olla luvassa - custom töistä puhumattakaan.

Cosplayn puolelta monta iloista yllätystä tuli vastaan. Ghostbusters -ryhmä tuntuu kasvavan vuosi vuodelta, kamppeet kehittyvät, ja hymy huulilla seurasin, miten nuorempi sukupolvi oli otettu mukaan. Pienet lakanahaamut kirmailivat pitkin conialuetta, ja haamujengi niiden perässä. <3 Pistän tekstin loppuun useamman kuvan omista lemppareistani pukujen suhteen. Ihania tyyppejä!

Päheä Ghostbusters -ryhmä! Kuva Mikko Löppönen

Ohjelmapuolta tuli jonkin verran kulutettua, mutta täytyy ottaa tässä esiin muutama ohjelma. Lauantain ohjelmasta ei sen kummempia, ihan viihdyttävää peruspakettia, vaikka oli paikka paikoin hitaasti lämpeävää ja mielenkiintoisin keskustelu alkoi vain hetkeä ennen ohjelma-ajan loppumista. Sunnuntailta poimin spefi <3 anime -paneelin, josta oli suuret odotukset. Harmi kyllä, ne eivät toteutuneet, paneeli ei oikein päässyt käyntiin, ja lähdin kesken pois. Mikäli setti saatiin paremmin haltuun lopussa, olisi kiinnostava kuulla. Kyllä, tiedän, että animea ja mangaa löytyy vaikka millä mitalla, melkein mistä hyvänsä ja runsain mitoin, mutta tässä juuri on se ongelma. Olen nirso sarjojeni suhteen, ja minua on suhteellisen vaikea miellyttää. Kuinka löytää sieltä kaiken hötön seasta ne helmet?

Olen aiemmin jo sanonutkin, kawaiihöttösöpöpantsu -tyyppinen (koulu)hässäkkä ei miellytä sitten lainkaan, ainakaan tällaista vanhaa kyynistä pierua, joten tällä hetkellä uusien mielenkiintoisten sarjojen löytäminen on umpimähkään haromista heinäsuovasta. Tähän olisin kaivannut vastauksia, suosituksia, mutta paneeli tuntui vakuuttavan, että koulusarjatkin ovat ihan ok, ja kannattaa niitäkin katsoa. Mutta, kun en halua, enkä pidä niistä. Saisinko jotain muuta katsottavaa kiitos? Tässä on muuten oivallinen paikka lukijoille. Kun ei jaksa mitään vaaleanpunaisia hötöjä, ei jaksa juurikaan fanserviceä missään muodossa, eikä aivotonta toimintaa ja räiskintää, mitä suosittelisitte?

Predator <3

Lupin III - ilahdutti suunnattomasti

Ihastuttavat Daphne ja Medusa. Kärmekset ovat täysin itse tehtyjä!


keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Tutoriaali: hihattoman vaatteen vuoritus

Pitkä aika ei merta. Minun pitäisi juuri nyt kirjoittaa laskuja, mutta kuinka ollakaan, kaikki muu on tuhannesti kiinnostavampaa kuin paperitöiden tekeminen. Heh. En harmikseni päässyt Desuconiin, missasin ECC -karsinnat, mutta minkäs teet. Päivä(?)rytmi on ollut jo viikkoja se, että lopetan työt yöllä yhden ja kolmen välillä, nukun muutaman tunnin ja pomppaan taas kuudelta ylös jatkamaan. Ei ole ollut mitään erityisen herkkua, mutta töitä on tehtävä kun töitä on. Kun vaakakupissa olisi lisää valvomista ja työvelvollisuuksia conin suhteen, ja toisella puolella oikeasti nukkumista, vaaka kääntyi  kotisängyn hyväksi. Coneja tulee kyllä muitakin.

Lupasin jo aiemmin tutoriaaleja, joten tässä aamunratoksi, kirjanpidon välttelyksi yksi kappale. Vuoritus on ja voi olla monelle hankala rasti, joten tässä pikkuisen vinkkiä mukaan. Erityisesti, jos kangas on laskeutuvaa, kädentien muoto voi jäädä harmillisesti pussittamaan, eikä laskeudu sitten mitenkään. Tätä samaa ohjeistusta voi muuten käyttää minkä tahansa ommeltavan kaarevan muodon kanssa. Se voi olla niin pääntie tai mikä hyvänsä leikkaussauma.


Niin, rumaltahan tuo näyttää. Epämääräinen möykky. Pussitus johtuu siitä, että saumavarat kiristävät kaarevaa kohtaa, eivätkä pääse laskeutumaan nätisti.


Kun käännetään koko hoito nurinkäsin, päästään paremmin käsiksi saumavaroihin. Kaarevissa kohdissa ne kannattaa leikata sentin parin välein auki, jotta saumavara pääsisi laskeutumaan, eikä jäisi enää kiristämään. Ompeleeseen saakka EI saa leikata, vaan jättää siihen pari milliä väliä.

Huomaa myös leikkaussauman kohta. Siinä on saumavarat kavennettu, leikattu vinoon niin, ettei saumavaroihin tulisi paksua möykkykohtaa pullistelemaan tai painamaan kainaloon. Tätä kannattaa ehdottomasti käyttää kaikkialla, missä vain pystyy.

Hyvin istuvan vaatteet yksi peruskulmakivistä onkin: kavenna saumavarat kaikkialta, missä se suinkin on vain mahdollista.



Sauman kohta on siisti ja tasainen, kun saumavarat on kavennettu. (Onpa muuten käsityöläisellä todella kauniit kynnet, nam!) Saumaa kannattaa mälvätä sormissa siten, että se ei jää suoraan pyöreäksi möykkymäiseksi, vaan nurja puoli taittuu noin millin nurjalle puolelle. Sormissa pyörittely myös ajaa tavallaan esisilityksen virkaa, mutta myös helpottaa itse varsinaista silittämistä todella paljon.

Vähän parempi? Jep. Saumavarat on nyt harkotettu, joten pussitus ei ole enää tässä vaiheessa niin räikeän kauhean kamala kuin aiemmin. (voi kiva, kun kamerani haluaa vääristää värit. Tämä on edelleen sama kolttu, vaikka päätyikin aivan Katrihelenan väriseksi.)

Pelkkä saumavarojen kavennus ja harkotus ei kuitenkaan riitä. Tämän jälkeen on aika suunnistaa kohti silitysrautaa ja höyrytellä sauma litteäksi ja siistiksi. Silitykset ovat muuten juuri niitä juttuja, joihin tulee tuomaroinneissakin kiinnitettyä huomiota. Monelta puuttuvat niin työvaihesilitykset, jotka vaikuttavat aivan suoraan lopputulokseen, mutta myös se viimeistely...

 


Silitysten jälkeen. Ei uskoisi edes samaksi vaatteeksi, vai mitä? Aika pieni vaiva, mutta todella iso vaikutus. Eikä ollut edes vaikeaa. :)

Tämän pikaisen jälkeen toivotan kaikille hyvät Juhannukset! Olkaahan ihmisiksi, kukaan ei saa hukkua, jookos kookos. Finncon on aivan kohta oven takana, siellä nähdään!

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Häähurmoksen kautta vastauksia kysymyksiin

No hei, pitkästä aikaa!

Nyt pukkaa vähän erilaista coniraporttia. Oikeastaan kyseessä ei ole edes con, vaan häät. Tällä kertaa fiilistelen Asagin ja Miwan häitä, joissa sain kunnia toimia kaasona - sekä suunnitella myös morsiamen puvun, ja sorkkia myös sulhasen pukeutumista. En ala siitä sen kummemmin täällä puhumaan, nämä asiat kuuluvat enemmän työblogini sisältöön, joten jos pariskunnan pukeutuminen kiinnostaa enemmän, hus sinne lukemaan! (Tosin vielä juttua ei ole julkaistu, joten pitää odottaa vielä vähän.)

Oli aika hurja katsastaa vieraita, joista valtaosa oli enemmän tai vähemmän tuttuja cossiskenen puolelta. Monta sanaa tuli vaihdettua niin kisojen tiimoilta, kehitysehdotuksia, yllättäviäkin palautteita ja tutustuttua paremmin sellaisiin pukuilijoihin, joihin kontaktit aiemmin olivat jääneet vain tuomarointilomakkeiden ja esikatselmuksien tasolle. Oli hurjan kivaa, ja bailattua tuli niin antaumuksella, että ei pahemmin tehnyt mieli laittaa kenkiä seuraavana aamuna jalkaan.

Hahaa, ei kuvaa hääparista tänne. Tunnelma on sen sijaan aivan oikea!

Miksi kirjoitan tästä blogiin? Törmäsin jälleen ilmiöön, joka jaksaa hämmentää minua tavan takaa. Sain jälleen kuulla, että minua on ollut vaikea lähestyä, pelätty, etten pidäkään muista ihmisistä. Yllätys on ollut melkoinen, kun onkin havaittu, että olenkin kiva tyyppi, jonka meininki on yhtä kieli poskella kuin muillakin, vaikka olen iän puolesta lähempänä dinosauruksia. (hei, saanko olla Tyrannosaurus? Tai se mahtava lisko, jolla nousee ärtyessään hieno kaulus pystyyn.) Kertoisiko joku, miksi tämä toistuu jatkuvasti? Miksi minua pidetään pelottavana?

Minorea haastoi minut kyselyyn mukaan, joten paremman puutteessa saatte lukea pähkäilyjäni kysymyksiin. Olen ankea tyyppi, enkä kehitä itse enempää kysymyksiä tai haasta ketään mukaan. Olin jo ala-asteajoista lähtien se, joka aina katkaisi ketjukirjeet, joten toivottavasti Minorea ei pane pahakseen.


Säännöt
1. Kerro 11 asiaa itsestäsi
2. Vastaa haastajan 11 kysymykseen
3. Keksi 11 uutta kysymystä
4. Haasta 11 uutta bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa
5. Kerro kenet haastoit

11 asiaa minusta.

1. Aloittaessani tuomaroinnin kisoissa, olin katsonut vain pari sarjaa: Neon Genesis Evangelionin, Rurouni Kenshinin ja Starzingerin penskana, sekä lukenut rajallisen määrän mangaa. Pelejäkään en ollut kovin paljon käynyt läpi, joten edessä on ollut aikamoinen savotta. Tilanne on nykyisellään hyvin, hyvin erilainen!

2. Naamiaiset ovat aina olleet minulle kova juttu. Anna minulle teemabileet, ja olen välittömästi mukana!


3. Ostin ensimmäisen, suomeksi käännetyn mangani vuonna 1985. Hiroshiman pojan. Aika tiukkaa kamaa sen ikäiselle, mutta olen kiitollinen, että isä antoi minun pitää sen, vaikka tiesi aivan täysin, mitä se piti sisällään. Sarjakuvaharrastus onkin isältä peritty.

4. Pidän listaa mielenkiintoisista, cossikelpoisista hahmoista, koska tuppaan unohtamaan ne hirvittävän nopeasti sarjan katsomisen jälkeen. Eikä tällä tavoin unohdu hyvätkään sarjat. Tällä hetkellä se on hurjan pitkä, varmistaa, että harrastuksessa ei mene sormi suuhun cossiajatusten kanssa.

5. Tuskin kenellekään mikään yllätys, mutta olen armoton fanityttö. Hurmokseni kohteeksi on joutunut Final Fantasy VII:n Sephiroth, josta minulle on kertynyt aika hurja määrä kaikenlaista kampetta julisteista figuureihin ja kaikenlaiseen pikkusälään. Jostain kumman syystä saan myös ko. hahmoon liittyvää rompetta ja epämääräisiä linkkejä ystäväpiiriltäni.

Mine, all mine! My precioussssss!

6. Olen peliaddikti, joten en voi pelata mitään jäämättä siihen todella pahasti jumiin. Opiskeluaikana olin kaksi viikkoa koulusta poissa, koska peli (planescape Torment) oli pahasti kesken. Sen jälkeen totesin, että tämä on oikea ongelma, enkä ole oikeastaan pelannut enää mitään.

7. Vaikka en voi itse pelata mitään, katson siitä huolimatta läpipelattuja pelejä youtubesta - juonien vuoksi. Kyllä vain, minua kiinnostaa, eikä vain tuomaritehtävien vuoksi!

8. Kisaaminen kiinnostaa tietyissä tapauksissa, ihan jo sen vuoksi, että kaipaisin olla lavalla ja esiintymässä. Sijoittuminen ei ole minulle itseisarvo, esiintyminen sen sijaan on.

9. Olen toivoton marvelisti ja sarjakuvaharrastaja. X-men forever!

10. Olen aivan onneton proppien tekijä ja peruukit ahdistavat. Toivon kehittyväni niissä ajan kuluessa ja taitojen karttuessa.

11. Olen aivan aidosti todella kiinnostunut muista ihmisistä ja heidän edesottamuksistaan.


Omat 11 kysymystä:

1. Oletko cosplayn takia koskaan aloittanut uutta harrastusta / opetellut uusia taitoja?
En. Japaninkieltä lähdin opiskelemaan, mutta se liittyy yleiseen kiinnostukseen japania kohtaan.


2. Harrastatko muita japanilaiseen populaarikulttuuriin liitettäviä harrastuksia?
Hah, olen tylsä. Tanssimattoilua tuskin voi pitää japaniin liittyvänä. Muutoin kiinnostukset suuntautuvat muualle. 

3. Onko sinulla omaa cosplaynurkkaa? Jos on, ota siitä kuva ja esittele se meille.
Ei ole. Kamat ovat pitkin ja poikin kotia ja ateljeeta, ja vaatehuonetta, joista ne poimin satunnaisesti esiin. Viime aikoina romut ovat olleet pitkään piilossa, odottamassa uutta inspiraation puuskaa.

4. Tietääkö työkaverisi, perheesi tai muut ei-cosplayta harrastavat ystäväsi harrastuksestasi?
Jep. En salaile sitä. Jotkut kummeksuvat, joillekin saa selittää pohjamutia myöten, mutta yleensä harrastus herättää kiinnostusta ja uteliaisuutta.

5. Onko sinulla sellaista cosplayhahmoa jonka haluaisit tehdä, mutta jota et usko ikinä toteuttavasi?
Toki, eikö kaikilla ole sellaisia? Näitä hahmoja on paljon, ja kaikkiin liittyy raivostuttavan suuri määrä haarniskointia, korkokuvioita ja suuria proppeja.

6. Entä onko sinulla hahmoa, jollaista et koskaan suostuisi cosplayaamaan? (luonteen tai ulkoisen piirteen vuoksi)
 Vampirella taitaa olla lähellä sitä. Hammaslanka on ihan kiva oikeassa tarkoituksessaan, mutta vaatetuksena aika heikko vaihtoehto.


7. Ovatko normaalit ihmiset koskaan huudelleet sinulle, kun olet pukeutunut cosplaypukuun? Ja jos ovat niin mitä?
Ei ole tullut vastaan, vaikka pitkiä katseita onkin luotu suuntaani. Ehkä ikä suojelee? Aikoinaan tosin kun larppasin ja päälläni oli helvetinikkunapuku, ja pysähdyimme matkan varrella huoltikselle, ja meitä luultiin Lintulan luostarin nunniksi. Hyvä historiantuntemus tyypit! :D

8. Nyt saa - ja pitää - kehua itseään! Missä cosplayn osa-alueella olet vahvimmillasi?
Materiaalintuntemus, kaavoitus, pukujen rakenteet ja ompelu. Niin kauan kuin saan pelata kankaiden ja ompelukoneen ja kirjonnan kanssa, olen omassa elementissäni, teen käytännössä sitä, mitä tahdon ilman suurempia ponnistuksia. Myös maskeerauksen suhteen uskaltaisin sanoa osoittavani lahjakkuutta.

9. Millä perusteella valitset yleensä cosplaysi mitä teet?
Minulla täytyy olla jonkinlainen tunneside hahmoon. Sen täytyy herättää tunteita; ihastusta tai vihastusta, mutta olennainen juttu on se, että hahmo ei ole samantekevä, luonteeton tai tylsä. Särmää pitää olla. Vasta tämän jälkeen kuvioihin nousee hahmodesign ja sen kiinnostavuus. Useimmiten kaadun univormupuolelle, koska koen ne itselleni kaikin tavoin mieluisaksi (mikä univormufettari, häh?) 


10. Oletko koskaan ollut mukana cosplay photoshootissa? Haluaisitko? (tässä on mukana pieni kompa, etsin nimittäin sopivia uhreja vapaaehtoisia harjoitusvastustajia kuvattavaksi)
Pari sessiota on vedetty, mutta mielellään olis mukana isommassakin porukassa, ja sellaisissa kuvauksissa, joissa on järjestelty enemmänkin taustaa, rekvisiittaa ja asiansa tunteva kuvaaja. 

11. Miksi päätit vastata tähän kyselyyn?
Heh, kiinni jäin. En ole aikoihin saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään tänne, joten yritän käyttää tätä kyselyä nyt ponnahduslautana siihen, että saisin potkittua blogiin ryhtiä.


lauantai 20. huhtikuuta 2013

Länkkärikuplintaa Tampereella

Tampereella kuplittiin jo kohta lähes kuukausi sitten, mutta koska elämäni on sellaista pyöritystä nykyisällään, en ole ehtinyt edes ajatella raportoivani tapahtumasta riviäkään. En cossannut mitään, ei huvittanut, mutta silmät minulla on edelleen päässä. Kuplii on aina ollut minulle tapahtuma, joka pyörii täysin sarjakuvien ympärillä, pukuilu on täällä minulle Ö-mapissa. Vaikka maastoudun tavisosastolle onnistuneesti, enkä näytä ensisilmäyksellä cossaajalta, katselen siitä huolimatta, mitä on puettu päälle, kuinka paljon hahmoja joukosta tunnistaa ja mitkä sarjat ovat nyt pinnalla. Voisi sanoa, että liikuskelin ihmisvilinässä täysin incognitona ja tarkkailin pahaa-aavistamattomia immeisiä. (Pahus, ei ihan onnistunut, muutama lukijani kävi nykimässä hihasta.)



Viimeisen vuoden, puolentoista ajan olen havainnut enenevässä määrin länsimaisten sarjojen ja hahmojen suosion nousun. Sinänsä hieno juttu, että cossaajien kesken esiintyy diversiteettiä, hahmovalinnat laajenevat ja nousevan auringon maan tarjontaan perehtymättömillekin tarjoutuu mahdollisuus tunnistaa ohikulkeva hahmo aivan toisella tavalla.  Animehahmot olivat kokeneet Kupliissa selvästi inflaation, ja tällä kertaa ympärillä pyöri niin Tinttejä, ikirakkauteni X-menin hahmoja (voi, Jean Grey, olit kuumis!), julmettu määrä Pottereita, Doctor Whota, Sherlockeja ja Supernaturalia. Riemuitsin suunnattomasti nähdessäni aivan äärettömän mainion Monty Pythonin Holy Grailin pyöreän pöydän ritarit. (Olen jo hiljaisesti pelännyt, että Pythonien riemukas huumori katoaa tulevilta sukupolvilta, mutta huoli taisi olla turha) Kiitos, kiitos ja vielä kerran kiitos teille!

Kuvatodisteita ei valitettavasti ole, dammit.

Suosion noususta huolimatta olen nostellut kulmiani kerran jos toisenkin sille tunteenpalolle ja suoranaiselle barrikaadeille nousulle, mitä länsimaisten hahmojen fanitus on saanut aikaan. Pahimmillaan olen nähnyt jopa ininää siitä, että länsimaisista sarjoista pukuilevia syrjitään. Sallitte minun nauraa. Länkkärihahmoja on cossattu jo pienen ikuisuuden, ja ensimmäisiksi mieleen tulee Finncon, Tracon ja Ropecon, jossa näille on suurin näkyvyys - on ollut jo vuosia! Eikä saa unohtaa myöskään sarjakuvafestareita. Koskaan en ole törmännyt alkuperämaan vuoksi pitkiin katseisiin tai minkäänlaiseen syrjintään. (Conikiusaus on sitten asia erikseen, eikä liity tähän.) Hahmoa ei kenties tunnisteta suurissa määrin, mutta onko sen niin väliäkään?

Maassa maan tavalla, conissa sen valitseman linjan mukaan. Vaikka itse alunperin, monen vuoden ajan olen tehnyt pelkästään länsimaisia (Marvel, köh) hahmoja, kunnostautunut intohimoisena harrastajana ja keräilijänä, en oikein jaksa ymmärtää sitä vouhkausta, joka tämänkin asian ympärille on tuntunut nousevan. Alleviivaten: minulle länsimainen sarjakuva on SE juttu, mutta en siitä huolimatta halua laittaa niitä aasialaisten lajikumppaniensa kanssa samaan vaakakuppiin. Pidän kummastakin, eikä minusta tässä ole mitään valintakysymystä. Jos länsimainen sarjakuva ja hahmot kuumottavat, kiinnostavat ja hahmo(design) sattuu kiehtomaan niin paljon, että siitä tahtoo tehdä puvun, niin miksei vain tee ja ole tyytyväinen siihen?

Ikivanhat X-mimmit vuodelta 2004 Ropeconista. Kuva Juho Heikkilä

Nimimerkillä "kysynpä vaan" tahtoisi tietää, miten cossaamista länsimaisista hahmoista muuttaisi se, että tapahtumiin väkisin tuotaisi enemmän länsimaisia juttuja mukaan. Esimerkiksi Desucon on profiloitunut juurikin animepuolelle, joten tuntuisi kummalta, että sinne puoliväkisin ympättäisiin uutta, kohderyhmään kuulumatonta materiaalia. Toki, länkkäreitä voi cossata sielläkin, mutta kertoisiko joku, mikä on tämä raivokas vaatiminen conien muuttamiseksi enemmän länsimaisen suunnan mukaiseksi? Pitääkö sitä pakkosyöttää väkisin? Varsinkin, kun valmiiksi on jo tapahtumia, jossa nämä jutut ovat olleet jo pitkään pinnalla ja joihin voisi lähteä helposti mukaan. Vanhana tätinä, iloisenpirteän harmaan suurena ystävänä on välillä hankala asettua värikirjon ääripäihin. Mustavalkoisuus ei ole koskaan ollut oma juttu.

Paitsi arkivaatteissa.

Hienon aasinsillan kautta palataan siis takaisin Kupliiseen. Olin ennen tapahtumaa jo nuuskinut kiinnostavat luennot, mutta niitä tuntui olevan niin hurjasti, että valinnanvaikeutta esiintyi. Tilanteen ratkaisi armoton pommiin nukkuminen, joten loppupäivän viimeisistä parista luennoista ei syntynyt enää pähkäilyn aihetta.  Olen coneissa hiukan huono käymään luennoilla tai paneeleissa, koska en ole kauheammin löytänyt niin kiinnostavaa ohjelmaa, että olisin lähtenyt sitä kuuntelemaan. En jaksa seurata kauden hittisarjoja muiden tahtiin, enkä tahdo spoilaantua, ja se rajaa ohjelmistoa jo aikalailla.

Matti näyttää myös tehneen pesän kukkarooni, enkä ole löytänyt vielä sopivaa torjunta-ainetta, joten tänä vuonna myyntipöytäsali tarjosi lähinnä kiusauksia ja houkutuksia. Matkaan tarttui siitä huolimatta muutama aarre - Sarjakuva Finlandian voittanut tunnelmallisen ahdistava Pikku Närhi ja Petri Hiltusen eeppinen Anabasis, sekä Walking Deadin kakkosalbumi. Taisi Kupliista löytyä vähän muutakin kuin sarjakuvia. Voi elämä.

Yritän repiä itseäni niskasta ja saada aktivoiduttua tälläkin puolella. Työt vain kampittavat sen verran pahasti, etten pääse oikein mihinkään uuteen kunnolla käsiksi kiireen vuoksi. Uskallan kuitenkin luvata muutaman tutoriaalin. Kuvat ovat jo olemassa, vielä pitäisi ehtiä istua alas ja kirjoittaa ohjeistukset ylös. Älkää kuitenkaan pidättäkö hengitystä!




maanantai 11. maaliskuuta 2013

Korinaa sairasvuoteelta

Havaitsin juuri, että on kulunut jo varsin hyvä tovi siitä, kun viimeksi kirjoitin tänne mitään. Cossirintamalla on ollut sangen hissua, mitä nyt pieniä etenemisiä on tapahtunut. Flunssa iski sitkeät näppinsä kiinni, ja kuukauden taistelun jälkeen se pahalainen pääsi viikonloppuna 6-0 tilanteeseen taudin hyväksi. Alkaa kuulostaa siltä, että täytynee ottaa apuvoimia lekurin muodossa pikapuoliin.


Silloin, kun olen ollut paremmassa pistetilissä pöpöä vastaan, olen kuitenkin onnistunut hommaamaan oikean Copic-täyttöpullosävyn Pip Bernadotten peruukin värjäykseen, nyt uupuu enää Sinol ja hommaan vihittävä suihkepullo. Niin, ja hatunkin onnistuin saamaan! Olenkin unohtanut hehkuttaa koko tilannetta. Itkin joskus aiemmin kuinka törkyhintaisia oikeanlaiset lätsät ovatkaan, ja volinani jälkeen niiden hinnat kipusivat vielä korkeammalle. Kuinka ollakaan, etsivä kuitenkin löytää, kärsivällinen sellainen vielä.

Ebayn ihmeellisestä tarjonnasta sattui löytymään taho, jolla oli aivan täydellinen lätsä myynnissä. Kun sanon täydellinen, tarkoitan sitä todellakin; oikea koko, väri, nauha paikallaan ja hintakin oli vielä kohdallaan (lue: naurettavan halpa verrattuna muuhun tarjontaan). Ainoa miinus kuviossa oli se, että kyseinen myyjä toimitti pelkästään jenkkilään. Minuahan ei niin herkästi lannisteta, joten lähetin myyjälle nöyrän kerjäyskirjeen, jossa totesin tietäväni, että rapakon yli lähettäminen on törkyhintaista, paketti saattaa jäädä vielä tulliinkin, mutta lupasin pyhästi hoitavani nämä jutut ihan itsekseni, kunhan kauppias vain suostuisi diiliin. Suureksi ilokseni vastaus tipahti lähes välittömästi, ja vielä suuremman riemun aiheutti herran myöntyminen ehdotukseeni. Onni suosii rohkeaa!

Mutta eipä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Tällä välin huuto oli ehtinyt mennä kiinni, ja kauhistuneena siitä, lähetin uuden paniikkikirjeen myyjälle. Tällä kohtaa herrakin totesin minun olevan selvästi onnen myyrä, koska kukaan(?) ei ollut ehtinyt huutaa sitä, ja tarjosi hatun minulle minimihuudon hintaan. Jumpe, kerrankin käy säkä! Saatoin vetää aika hullut voitontanssit lätsä päässäni, kun posti kiikutti sen vielä kotiovelle ilman tullin puuttumista edes asiaan.  Joten, tarinan opetus on se, ettei kannata lannistua, jos ei heti löydä sopivaa ebaysta. Valikoima muuttuu jatkuvasti, samoin hinnat, ja jos vain rohkaistuu kysymään, voi saada sellaistakin nannaa, mitä ei normaalisti Eurooppaan edes lähetettäisi.

Hyvän tarinan lisäksi aika onnetonta edistymistä siis. Sairastelun lisäksi olen kovasti yrittänyt selvittää kämpästä kotia, ja olenkin puolihuumaantunut siitä, miten hurjasti on nyt tilaa käytössä. Joten hiljaisuus selittyy osiltaan myös yhden seinän ja kirjahyllyn maalaamisella. Allekirjoittaneella on 60 hyllymetriä Lundiaa, joten jos olisin ajoissa tajunnut, miten iso urakka on tulossa, olisin voinut ehkä miettiä toisenkin kerran. Vähän yli puolivälissä mennään...

Taustalla hieno punajuuren värinen uusi seinä.

...ja tässä on vasta puolet.

Edit/ Joo. Flunssaa muka. Influenssaksi ja ärhäkkääksi poskiontelon tulehdukseksi paljastui koko homma, joten täällä maataan vielä tovi. En ala. Onneksi on sentään antibiootit.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Coniruttoa pakkasenpuremista?

Olipahan coni, ei tässä muuta voi sanoa. Tekstimuuria pukkaa, yrittäkää kestää. Frostbite on ollut minulle mukava, raikas tuulahdus muiden conien keskellä, eikä vähintään sen takia, etten ole aina tekemässä hikikuolemaa cosplayn alle, vaan tällöin olen tuomarointinakeista vapaa. Sitä saattaa käyttää coninsa jopa hengailuun, nähdä ihmisiä ja jäädä jopa juttelemaan tuttujen kanssa hetkeä pidemmäksi aikaa. Varsin mukavasti pääsikin pälisemään niin uusien kuin vanhojenkin kasvojen kanssa.

Ai, että olisin kokonaan jäänyt kisajutuista sivuun?

Hah!

Minut värvättiin cosplayagentiksi Adreenan ja Kizzyn kanssa, joten suurin osa lauantaita meni kuitenkin kisan kanssa säätäessä. Agenttien tehtävänähän oli siis löytää tietty määrä kisaajia niin ennakkotuomaroitavaan tekniikkasarjaan sekä äärimmäisen aloittelijaystävälliseen Frosti-chanin suosikkeihin. En ole aiemmin ollut agenttina - tai ninjana, kutsukaa miksi kutsutte, mutta haasteita piisasi tälläkin kertaa.

Ei ole aivan yksinkertaista tuijotella ympärilä hyöriviä ihmisiä kriittisellä silmällä, katsoa pukujen laatua ja kokonaisuutta näyttämättä kammottavan arvostelevalta ja ilmiselvältä kisa-agentilta. Täytyyhän sitä nyt olla vähän sniikkinä. Puhumattakaan siitä, että kaikkia pukuja ei edes tunnista, ei tiedä hahmoa saati sarjaa. (Jos olen toljottanut jotakuta kummallisella ilmeellä varustettuna pitkän aikaa, johtui todennäköisesti juurikin tästä.) Tässä kohtaa kolmen ninjan ryhmä osoitti tehonsa yhdistäessään koko tietotaitonsa, mutta aina välillä piti käydä koputtelemassa kanssacossaajia olalle ja kyselemään tyhmiä. Itse asiassa tämä oli se melkein mieluisin osuus. Tutustun uusiin ihmisiin kovin mielelläni, ja mikäpä olisi mukavampi tapa avata keskustelu kuin pyytää toista kertomaan puvustaan. Sangen moni tuntui yllättyvän äärimmäisen positiivisesti, kun täysin vieras kanssaconittaja tulee iloisesti juttelemaan.

Hall cosplay on muutenkin mahtava tapa saada uutta verta mukaan kisalavoille. Usein huikeimmat puvut nähdään kisan ulkopuolella, eikä haluta/uskalleta/ tiedetä tarpeeksi lähteäkseen mukaan. Moni on sanonut aiemmin, että juurikin Hall cosplay formaattina sai ylipäänsä nousemaan lavalle, edes harkitsemaan kisaamista myöhemminkään. Mukaan valikoitui oikeasti aivan vahingossa huima määrä lähes ensikertalaisia tai hyvin aloittelevia pukuilijoita. Ei olisi kyllä uskonut. 

Agentit toimivat myös cosplaymammoina, joten meni siinäkin hommassa neitsyys kertaheitolla. Fiilis bäkkärillä oli kyllä mahtavan tsemppaava ja positiivinen, toivottavasti kaikilla kisaajillakin oli sellainen olo, ja saimme kenties jonkin verran helpotettua tuomarointi/lavajännitystä. Perinteisenä itkijänaisena silmät eivät pysyneet nytkään kuivina kisan aikana. Olin ihan äärettömän ylpeä ja iloinen ihan jokaisesta kisaajasta. Puntit tutisivat monella ennen lavalle menoa, mutta kun sinne mentiin, poseerattiin kuin vanhat tekijät. WOW!

Hönttinä sivuhuomiona; ihastun helposti hassuihin pikkujuttuihin, ja olisin halunnut syöttää Porco Rossolle koko paketin Pims-keksejä. Kärsä liikkui niin söpösti syödessä, että olisin voinut katsella sitä haltioituneena loppuconin. Hullulla on halvat huvit?

Kanssani saa olla eri mieltä, mutta löydettiin kyllä aivan upea kattaus kumpaankin sarjaan. Paljon hahmoja, joista ei ole kuin harvakseltaan löydetty cossaajia. (Iiih, Valkyria Chroniclesin Inara Hans-possun kanssa ja Tengen Toppa Gurren Lagannin Rossiu! Niin, ja ihkutuksensa ansaitsevat myös koko Ghibli-kööri.) Tänä vuonna oli huima määrä länsimaisia hahmoja liikenteessä, hieno juttu, mutta kisan kannalta harmittava. Monta upeaa pukua jäi pois juurikin väärän taustan vuoksi. Ehkä joskus länkkäritkin saavat osallistua?

Uutta verta oli myös tuomaristossa. Ensikertalaiset (- Yumikoyuki) hoitivat homman hienosti kotiin, vaikka lavalla näytti, että tuomareita jännitti enemmän kuin kisaajia. Erittäin hyvä juttu, että saadaan tällekin puolelle uusia naamoja mukaan. Oikeastaan kaipaisin sitä, että tuomaristoihin voisi joka kisaan ottaa vähintään yhden uuden nassun, jolloin saataisiin ohjattua myös hyvässä ympäristössä, miten homma toimii, ja ettei takavuosien kisaajissa kauhua herättäneet natsituomaroinnit ja ynseilyt enää toistu koskaan.

Muutenkin Frostbite näyttäytyi yhtenä suurena positiivisuuden ja yhteisöllisyyden etappina, aivan kuin merkkinä siitä, että tästä eteenpäin elämä taas hymyilee. Moni tuli muuten nykimään hihasta ja kertomaan lukevansa tätä blogia, joku jopa tuli halaamaan Still alive -päivitykseni merkeissä. Piristitte kovasti mieltäni, kiitos siitä!

Nyt homma uhkaa venyä armottoman pitkäksi, mutta vielä on sanottavaa. Cosplay Bootcampia olen pariinkin otteeseen jo täällä mainostanut, mutta nyt päästiin julkisesti porukalla kertomaan, mistä kaikessa on kyse, saamaan välitöntä palautetta ja ideoita, joiden tuella saamme rakennettua tapahtumaa eteenpäin. Bootcampille on jo fb-sivut ja oma bloginsa, jotka toimivat virallisina tiedoituskanavina. Pistäkäähän korvan taakse ja pysykää kuulolla!

Kiitos ja kuittaus, palaan takaisin potemaan coniruttoa.

tiistai 29. tammikuuta 2013

We want you!

On muuten aika huikea tunne, kun pitkäaikainen unelma alkaa saada muotoaan, ja pääsee ihan konkreettisesti näkemään, miten asiat etenevät. Kysehän on tietenkin tulevasta Cosplay Bootcampista! Viimeksi, kun siitä kirjoitin, taisin olla sen verran obskuuri, että hienovarainen vihjailuni meni ilmeisesti osalta lukijoista täysin sivuun. Tiedän tämän siitä, että eräissä coneissa aika moni jäi päivittelemään sitä, että olisipa mahtavaa saada tällainen tapahtuma. Siinä kohtaa teki mieli kailottaa isoon ääneen; SE ON TULOSSA! Aikuisten oikeasti, se todella on tulollaan!

Desucon Frostbitessa olemme siis osan järjestelyporukan kanssa esittelemässä tulevaa ja kertomassa tarkemmin, mistä Cosplay Bootcampissa oikein on kyse, missä ja koska se järjestetään - ja tietenkin, mitä TE haluatte siellä tapahtuvan. Tässä siis jälleen törkeää mainostamista sunnuntain osallistuvan paneelimme nimissä. Paree olla paikalla.

by Rudolf Westerholm

Sen verran pitää ennakkohehkuttaa, että mukaan on saatu aikamoinen Dreamteam. En voi tuntea muuta kuin onnellisuutta ja kiitollisuutta siitä, että niin työn kuin harrastuksenkin (vai elämäntavan?) puolella olen saanut ympärilleni ihan käsittämättömän mahtavia, osaavia tyyppejä, joiden kanssa on helppoa, hauskaa ja tehokasta tehdä hommia! Nykyisessä elämäntilanteessani vielä ihan mielettömän upea voimavara. Tiedätte kyllä, keitä olette. Olette aarteita ihan jokainen! Pus!

Bootcamp tosiaan lähti puoliksi vitsinä heitetystä läpästä, josta seurasi "olispa muuten siistiä" -keskustelu. Ajatus kuitenkin jäi itämään, ja tässä sitä nyt ollaan. Meillä on päivämäärät valmiina, paikka katsottuna ja neuvoteltuna valmiiksi. Tiimi muodostui aivan itsestään, toimii kuin unelma - vaikka välillä tuntuu, että pitäisi jo hommata järkkäri pitämään meidät ruodussa. Mopon perävalot vain välkehtivät horisontissa, kun meno karkaa käsistä. Ideoista ei tunnu olevan pulaa. (Eikä kaksimielisistä sutkautuksista.) Bootcampille on tulossa myös ihan kertakaikkisen mahtava maskottikin. Voi, kun saisin kertoa siitäkin jo enemmän.

Ei auta, sanoi nauta.

Saatte odottaa Frostbiteen asti. Siellä lisää paljastuksia aiheesta. Ellen ole liian tohkuna ja lörppää jo aiemmin...


tiistai 22. tammikuuta 2013

Still alive

Hei, olen edelleen hengissä. Vau.

Henkilökohtainen elämä heitti niin hienosti lokaa nassuun - oikeastaan koko edellisen vuoden, huipentuen vuodenvaihdetta kohti, että se sai hyytymään täysin blogipuolella. Olen yrittänyt kirjoittaa tätä jo pienen ikuisuuden, tuijotellut ruutua tuntikausia, mutta kun ei lähde, niin ei lähde. Vaikea keskittyä cossiajatuksiin, kun oma elämä on aika solmussa.

Tein jo blogia perustaessani päätöksen, että en tule juurikaan jakamaan henkilökohtaista elämääni täällä. Siitä huolimatta on muutama sana sanottava siltäkin rintamalta. Kun vuoden sisään osuu oman isän kuolema, sisaren äärimmäisen vakava sairastuminen, ja lähes kuudentoista vuoden parisuhteen päättyminen avioeroon, niin ei voida puhua kovin ruusuisesta taipaleesta. Vielä yhdet monttubailut ovat muutenkin vain ajan kysymys. 2012 oli aika pitkälle synkkä ja musta vuosi, eikä ajatuskaan oikein tahtonut pysyä kasassa. Kenties sen takia tulikin tehtyä poikkeuksellisen paljon cosseja omalla mittapuullani.

Mihin suuntaan sitä oikein lähtisi?

Tavallisesti olen tehnyt 1-2 pukua vuodessa, mutta nyt kun lähdin miettimään, tulin kasanneeksi kaksi pukua,  ja työn alla, lähes valmiina, on vielä toiset kaksi, ja niiden lisäksi vielä tehty suunnitelmat, ja hankittu materiaalit vielä pariin muuhun ihanaiseen. Hihkumani Fate/Zeron Riderin puku jääkin sitten nyt tekemättä - onneksi en ehtinyt kovin pitkälle sen kanssa. Käsityöläiselle ajatuksen harhaaminen on aika kohtalokasta, joten olen tehnyt cosseja aina silloin, kun tuntuu, ettei ole jaksanut keskittyä omaan duuniin. Mieluummin mokailen cossien kanssa kuin asiakastöiden kanssa, ja se on ollut sangen fiksu päätös. Blogista olen muuten saanut hyvin paljon lohtua, kiitos siitä kuuluu teille, ihanille lukijoille.

Mutta ei jäädä vellomaan kurjiin asioihin. Vuosi on vaihtunut, ja alan saada surkeudesta kertakaikkisesti tarpeekseni. Koskapa olen päättänyt paistatella viimeistään loppuvuonna auringonpaisteessa (kuvaannollisesti, kiitos. Aurinko ei ole meikäläisen kaveri.) se näkynee myös conirintamalla, luonnollisesti pukujenkin suhteen. Teen nämä keskeneräiset projektit rauhassa alta pois, mutta en jaksa ottaa niille mitään tiettyjä paineita siitä, mihin tapahtumaan ne olisivat tulossa. Hiljaa hyvä tulee.



Viime vuonna tuli kokeiltua myös kameran takana olemista pienessä photoshootissa, ja jos pääsen vielä leikkimään kunnon kameroiden kanssa, voisin innostua ajatuksesta enemmänkin. Ainakin kuvattavat tuntuivat olevan tyytyväisiä. Työpuolella on tottunut roikkumaan kuvauksissa aika tehokkaasti hyvin lähellä kameraa, jotta näkisi mahdollisimman samat asiat kuin etsimen läpi, ja riennettyä sitten korjaamaan mallin asentoa, helmoja ja nypittyä kaiken täydellisen tarkasti kuntoon. Tiedän varsin pitkälle, mitä kuvalta haluan, mutta kummasti kamera kädessä se ei enää ollutkaan aivan niin helppoa. Lopputuloksena tuli möngittyä kyljellään, haarakiila vilkkuen Tamperetalon portaita, jotta sain kuvaan sitä fiilistä ja perspektiivia, jota siihen tahdoin. Seuraavaksi voisi varautua kuvaamiseen mopeilla varustetulla haalarilla, kun nuohosin lattiat niin tehokkaasti.

Uutena aluevaltauksena oli myös kisaaminen. Cosplaygaalan jälkeen mainitsinkin, että saatan vielä joskus myöhemminkin näkyä jossain kisassa mukana. Saa nähdä. Jos tulee tarpeeksi hyvä idea vastaan, saatan lähteäkin. Ei sitä koskaan tiedä. Vannomatta paras. Joka tapauksessa käännän katseeni jo Desucon Frostbiten puoleen. Cosplay Bootcamp on tulollaan ja toivon näkeväni esittelypaneelissa mahdollisimman monta nassua. Enköhän kirjoita siitä vielä ennen conia, mutta nyt tilanne vaatii suklaata!

Kiitos ja kuittaus sekavan jäsentelyn muodossa.