Joulufiilistelyä

Hyvää Joulua kaikille!

Istuskelen ihanassa vanhassa nojatuolissa, mutustelen suklaakonvehteja, ja aikomukseni on kohta kehittää aikamoinen (ja haiseva) juustolautanen. Joulunaika on ruokaorientoituneelle parasta aikaa! Ulkona on ihana, sankka lumisade, vanhassa kaakeliuunissa palaa tuli. Töllöstä tulee Ihmeellinen on elämä - typerä, naivi ja höntti mustavalkoinen elokuva, mutta rakastan sitä kuollakseni, eikä joulu tule ilman sitä (tai vaihtoehtoisesti, Satoshi Konin Tokyo Godfathers olisi hieno kakkosvaihtoehto, mutta se jäi kotiin). Tapani mukaan leffan loppua kohti kyyneleet alkavat kihota silmiin. Villi veikkaus, itken kuin Niagara viiden minuutin sisään.

Cosplaypainoitteista asiaa ei oikeastaan ole kummoisemmin, mutta lupasin arpoa edellisen, sadan lukijan postauksen tiimoilta, kolme Pocky- pakettia. Kamerasta loppui myös hienosti akku, joten nyt on tylsän kuvaton päivitys. Tai no, aina voi käyttää jääkarhuja.

<3

Kiitos hurjasti kaikille, jotka olivat merkkinsä jättäneet kommentteihin! Tuntui mahtavalta lukea ajatuksianne, ja kyllä, vahvistitte myös sitä suuntaa, jota olinkin ajatellut. Mutta lyhyestä virsi kaunis, joten muumimammani toimiessa virallisena valvojana, joukosta nousi Olivierin, Minorean ja Tiian nimet. Ensimmäiseen kahteen saan yhteyden facebookin kautta, mutta Tiia voisi laittaa allekirjoittaneelle yhteystietonsa vaikkapa mailin kautta, jotta saat Pockysi!

Hyvää joulunaikaa ja vuodenvaihdetta kaikille! Ensi vuonna palataan kuvioihin sitten taas uusin aihein!

100!

Okei, pitänee vähitellen hyväksyä se tosiasia, että allekirjoittaneen teksteistä, epämääräisistä jorinoista ja mietteistä kenties pidetään. Lukijoiden määrä on hiipinyt aivan yllättäen, puolihuomaamatta koko ajan ylöspäin ja olen vieläkin kohotellut kulmiani asian suhteen. Epäluuloni siitä, onko minulla mitään tarjottavaa cosplayblogien lukuisaan joukkoon, lienee turha. Lupaan siis, että tästä eteenpäin en pidä niitä iänikuisia "Omg, mitä tämä on. I´m not worth it!" liirumlaarumeja.

 No, nyt ollaan tässä maagisessa sadan lukijan käännekohdassa. Joskus mietin, miten osaisin ilmaista iloni asiasta, ja miten antaa takaisin. Olen blogaillut nyt suurinpiirtein vasta vuoden duunipuolella ja cossiblogaaminen tuli vasta huomattavasti myöhemmin kuvioihin, joten en ole maailman perehtynein kaikkiin tämän maailman salaisiin kädenpuristuksiin, keskinäisiin tapakulttuurijuttuihin, enkä valitettavasti ehdi harrastuspuolella edes lukemaan muiden kirjoituksia siinä määrin, kuin haluaisin. Nyt vedetään sitten vähän hihasta.

Jääkarhut ovat aina hyvä ratkaisu

Onhan tuo luku nyt sellainen, että tekee mieli paukutella henkseleitä. Kiitos otukset, piristätte ja ilahdutatte flunssaista olemustani aivan hurjasti! Vastavuoroisesti haluan jakaa jotain myös takaisinpäinkin. Tämä lienee ehkä vähän arveluttavaa jonkun mielestä, sillä laitan törkeästi cosplaygaalan palkintoani jakoon. Palkintopussissa majaili siis muutama pocky-pakkaus, enkä ole koskaan kuulunut näiden herkkujen ystäviin. Aika moni tuntuu niistä kovasti kuitenkin pitävän, joten eikö ole parempi lahjoittaa ne eteenpäin kuin jättää ne hyllyyn homehtumaan? Joten mansikkaista ja suklaista tikkua olisi jaossa.

Mutta.

Koska olen niin sniikki röyhkimys, niin näiden eteen pitää nähdä pikkuisen vaivaa, ja se vaivannäkö olisi niin hurja asia kuin yhden kommentin jättäminen. Millainen kommentti sitten pitäisi jättää? Minulla on ollut toki ajatuksia ja juttuja, joita olen ajatellut jakaa täällä, mutta olisin kiinnostunut kuulemaan teiltä, mistä haluaisitte minun raapustavan. Haluaisitteko lukea enemmän tutoriaaleja, ja näin ollen mistä? Piilovetoketjun saloista, tukikankaan käytöstä, tai jostain muusta? Coniraportteja, skenen hyvien ja huonojen puolien pähkäilyä, mitä?

Heitän pallon siis siihen suuntaan, ja jouluaattona cossaan onnetarta ja arvon (perinteisesti, nimilaput maljassa- tyyppisesti) onnelliset voittajat!

Lentoemäntänä avaruusoopperassa

Odotellessani Herra Bernadotten kamoja, jotta pääsisin peruukin kanssa alkuun, oli tarkoitus aloittaa Fate/Zeron Lanceria. (Menin sitten suostumaan painostuksen alla, ääh. Corbin, I hate you. <3) Koska kangasvalikoimat eivät osoittaneet taaskaan suosiollisuuttaan, enkä ala pilaamaan pukua väärillä väreillä tai materiaaleilla, päätin käyttää aikani ihan toiseen pukuun. Kankaat olivat jo jemmassa, joten oli aika kaivaa Macross Frontierin ehdoton suosikkihahmoni.

Jep, päähenkilöillä saa veivata taas kohti vesilintua, ja kääntää katseet kohti sivuhahmoja. Eipä siinä mitään, rakastuin koko sarjaan palavasti. Avaruusmäiskintää, mechoja, kähmäisiä (sala)juonikuvioita, mechoja, ihmissuhdedraamailuja ja hyvää musiikkia. Muistinko sanoa mechoja? Aivan loistava sarja, voin suositella lämpimästi!

Sarjan paras paritus. Jos olet eri mieltä, olet väärässä.

Catherine Glass oli alusta saakka hahmo, josta pidin kovasti, ja mitä pidemmälle sarja ehti, sen pidemmälle mimmiin ihastuin. Macross- aluksen presidentin tytär, jonka parisuhde-elämä ei ole ihan sieltä parhaimmasta päästä, ja onnistuu ajautumaan aika kähmäisiin tilanteisiin mukaan. Naiset rakastuvat renttuihin (ja nilkkeihin myös tässä tapauksessa.) En sano enempää, koska muuten spoilaan sarjaa katsomattomat. Niin, vielä aikuinen nainen, eikä teini. Sanotaan, että hahmoon oli hyvin helppo ihastua ja samaistua.

Selityksen makua, tiedän. Pakko vähän perustella, sillä puku on ihan hirveän kauhean kamala.  No, onhan tässä univormu ja se on aina juttu, johon hurahdan mennen tullen. Tosin ehkä maailman mauttomin ja rumin, mutta univormu kuitenkin. Mikä parasta, puku muuttuu koko ajan. Jokaikinen referenssikuva on erilainen yksityiskohdiltaan. Ilona itki saman asian kanssa tehdessään Gracen samasta sarjasta, joten komppaan tuelta. Hemmetti, olisi varmaan ollut helpompi animoidakin, jos voisi tehdä kaiken samalla lailla, eikä kikkailla jatkuvasti. Murh!  #Cosplay.fi on taas joutunut kuulemaan tilityksiäni siitä, mitä olen ikinä ajatellutkaan, kun olen päättänyt tehdä tämän, saati hommata siihen kankaat.
 

Yes way. Leveä hanuri on leveä.

Ensinnäkin, perinaisellisesti voisi aloittaa ulkonäkökriisillä. Valkoinen puku, joka leventää tasan ihan kaikkia. Ahterini ulottuu todennäköisesti Ouluun asti tuossa hameessa. Lohdutus löytyy onneksi referenssikuvista, Cathy näyttää aika pyllyisältä siinä itsekin. Mutta värit. Sinivalkoinen lentoemohenkinen jakkupuku, marjapuuronvärinen "siveyden sipuli"-paita, lila kravatti. Kuka värisokea urpo tämänkin on kehittänyt? Niin mautonta, ettei sanat riitä kertomaan. Tekisi melkein mieli lähettää hahmodesignerille hitusen palautetta ja värikartta. Jos heittäydyn villiksi, niin ehkä myös väriopin perusteos.

Jotta ei menisi aivan märisemiseksi, puvulla on myös valoisa puolensa. Suikka on tuottanut aivan äärettömän suurta, lapsellista riemua. Minulle ei käy mikään hattu, mutta suikka. Suikka! Se on rakkautta tiivistetynä muutamaan kangaslipareeseen ja iskettynä päähän. Olen keikkunut nyt monta päivää se päässä töissä typerä virne naamallani. Suikasta tulee jännittävän virallinen ja aikaansaava olo - sekä herättää kanssakatsojissa kuvia jaellessa tiettyyn suuntaan viittaavia huomioita:

> Shufu> no tosa viimisimmäsä sä näytät vaa lentoemolta pahoilla teillä
> Kizzy> :'D Sit sun pitää muistaa aina esitellä joka tilanteessa hätäpoistumistiet ja miten turvavyö kiinnitetään.

Ei muuten hirveän huono idea. Tätä menoa olen jonkun conin avajaisissa viittomassa turvaohjeistukset.

Kravatin ompelu on melkein kokonaan käsityötä. En tosiaankaan ajatellut ostaa krakaa, kun sellaisen voi pienellä vaivalla tehdä itsekin. Kangasta toki menee sellaiseen pieneen roikottimeen rasittavan paljon, koska koko lipare on leikattava vinoon langansuuntaan, jotta se taittuu kunnolla solmun kohdalla ja laskeutuu oikein. Kravatista voi ommella vai muutaman pienen sauman koneella ja loppu meneekin sitten rattoisasti neulan ja langan kanssa töllöä tuijottaen.

Krakan sisään kannattaa laittaa pala villakangasta tms. antamana muotoa.

Vuorikangasta tulee vain pienet palat päihin ja sisuskangas kannattaa neulata paikalleen.

Paketti taiteltu kasaan. Sitten vaan ompelemaan!

Puvun pohjana käytin samoja kaavoja, joilla tein Balalaikan jakkupuvun. Leikkaukset ovat lähes samat, ja kaavoihin tarvitsi tehdä vain joitain muutoksia. Ajattelin huvikseni, ja kerrankin omaa työtä dokumentoidakseni pitää aina silloin tällöin pieniä tutoriaaleja pienistä kikoista, jotka kummasti parantavat puvun ulkonäköä - ja todennäköisesti myös kestävyyttä. Kulmien ompelusta tulee jatkossa oma juttunsa ja niitä tässä puvussa riitti mukavasti.

Meinasin heittäytyä vielä hulluksi ja kirjoa itse kaikki badget. Hihoihin tulee punaiset merkit, joissa on valkoiset puolikuut. Eipähän tule aika pitkäksi siinä telkkarin edessä iltaisin. Saa nähdä, missä vaiheessa menee hermot. Peruukkikin on vielä täysin muokkaamatta. Väriä oli hankala löytää, ja kotiin saapui otsatukallinen suora karvakasa. Varsinainen kihara ei tule kyseeseen, mutta vähän kuohkeutta siihen pitäisi saada. Katsotaan mitä keksin.

Ensin voisin kuitenkin vetää noin tuhannen vuoden nokoset.