Länkkärikuplintaa Tampereella

Tampereella kuplittiin jo kohta lähes kuukausi sitten, mutta koska elämäni on sellaista pyöritystä nykyisällään, en ole ehtinyt edes ajatella raportoivani tapahtumasta riviäkään. En cossannut mitään, ei huvittanut, mutta silmät minulla on edelleen päässä. Kuplii on aina ollut minulle tapahtuma, joka pyörii täysin sarjakuvien ympärillä, pukuilu on täällä minulle Ö-mapissa. Vaikka maastoudun tavisosastolle onnistuneesti, enkä näytä ensisilmäyksellä cossaajalta, katselen siitä huolimatta, mitä on puettu päälle, kuinka paljon hahmoja joukosta tunnistaa ja mitkä sarjat ovat nyt pinnalla. Voisi sanoa, että liikuskelin ihmisvilinässä täysin incognitona ja tarkkailin pahaa-aavistamattomia immeisiä. (Pahus, ei ihan onnistunut, muutama lukijani kävi nykimässä hihasta.)

Viimeisen vuoden, puolentoista ajan olen havainnut enenevässä määrin länsimaisten sarjojen ja hahmojen suosion nousun. Sinänsä hieno juttu, että cossaajien kesken esiintyy diversiteettiä, hahmovalinnat laajenevat ja nousevan auringon maan tarjontaan perehtymättömillekin tarjoutuu mahdollisuus tunnistaa ohikulkeva hahmo aivan toisella tavalla.  Animehahmot olivat kokeneet Kupliissa selvästi inflaation, ja tällä kertaa ympärillä pyöri niin Tinttejä, ikirakkauteni X-menin hahmoja (voi, Jean Grey, olit kuumis!), julmettu määrä Pottereita, Doctor Whota, Sherlockeja ja Supernaturalia. Riemuitsin suunnattomasti nähdessäni aivan äärettömän mainion Monty Pythonin Holy Grailin pyöreän pöydän ritarit. (Olen jo hiljaisesti pelännyt, että Pythonien riemukas huumori katoaa tulevilta sukupolvilta, mutta huoli taisi olla turha) Kiitos, kiitos ja vielä kerran kiitos teille!

Kuvatodisteita ei valitettavasti ole, dammit.

Suosion noususta huolimatta olen nostellut kulmiani kerran jos toisenkin sille tunteenpalolle ja suoranaiselle barrikaadeille nousulle, mitä länsimaisten hahmojen fanitus on saanut aikaan. Pahimmillaan olen nähnyt jopa ininää siitä, että länsimaisista sarjoista pukuilevia syrjitään. Sallitte minun nauraa. Länkkärihahmoja on cossattu jo pienen ikuisuuden, ja ensimmäisiksi mieleen tulee Finncon, Tracon ja Ropecon, jossa näille on suurin näkyvyys - on ollut jo vuosia! Eikä saa unohtaa myöskään sarjakuvafestareita. Koskaan en ole törmännyt alkuperämaan vuoksi pitkiin katseisiin tai minkäänlaiseen syrjintään. (Conikiusaus on sitten asia erikseen, eikä liity tähän.) Hahmoa ei kenties tunnisteta suurissa määrin, mutta onko sen niin väliäkään?

Maassa maan tavalla, conissa sen valitseman linjan mukaan. Vaikka itse alunperin, monen vuoden ajan olen tehnyt pelkästään länsimaisia (Marvel, köh) hahmoja, kunnostautunut intohimoisena harrastajana ja keräilijänä, en oikein jaksa ymmärtää sitä vouhkausta, joka tämänkin asian ympärille on tuntunut nousevan. Alleviivaten: minulle länsimainen sarjakuva on SE juttu, mutta en siitä huolimatta halua laittaa niitä aasialaisten lajikumppaniensa kanssa samaan vaakakuppiin. Pidän kummastakin, eikä minusta tässä ole mitään valintakysymystä. Jos länsimainen sarjakuva ja hahmot kuumottavat, kiinnostavat ja hahmo(design) sattuu kiehtomaan niin paljon, että siitä tahtoo tehdä puvun, niin miksei vain tee ja ole tyytyväinen siihen?

Ikivanhat X-mimmit vuodelta 2004 Ropeconista. Kuva Juho Heikkilä

Nimimerkillä "kysynpä vaan" tahtoisi tietää, miten cossaamista länsimaisista hahmoista muuttaisi se, että tapahtumiin väkisin tuotaisi enemmän länsimaisia juttuja mukaan. Esimerkiksi Desucon on profiloitunut juurikin animepuolelle, joten tuntuisi kummalta, että sinne puoliväkisin ympättäisiin uutta, kohderyhmään kuulumatonta materiaalia. Toki, länkkäreitä voi cossata sielläkin, mutta kertoisiko joku, mikä on tämä raivokas vaatiminen conien muuttamiseksi enemmän länsimaisen suunnan mukaiseksi? Pitääkö sitä pakkosyöttää väkisin? Varsinkin, kun valmiiksi on jo tapahtumia, jossa nämä jutut ovat olleet jo pitkään pinnalla ja joihin voisi lähteä helposti mukaan. Vanhana tätinä, iloisenpirteän harmaan suurena ystävänä on välillä hankala asettua värikirjon ääripäihin. Mustavalkoisuus ei ole koskaan ollut oma juttu.

Paitsi arkivaatteissa.

Hienon aasinsillan kautta palataan siis takaisin Kupliiseen. Olin ennen tapahtumaa jo nuuskinut kiinnostavat luennot, mutta niitä tuntui olevan niin hurjasti, että valinnanvaikeutta esiintyi. Tilanteen ratkaisi armoton pommiin nukkuminen, joten loppupäivän viimeisistä parista luennoista ei syntynyt enää pähkäilyn aihetta.  Olen coneissa hiukan huono käymään luennoilla tai paneeleissa, koska en ole kauheammin löytänyt niin kiinnostavaa ohjelmaa, että olisin lähtenyt sitä kuuntelemaan. En jaksa seurata kauden hittisarjoja muiden tahtiin, enkä tahdo spoilaantua, ja se rajaa ohjelmistoa jo aikalailla.

Matti näyttää myös tehneen pesän kukkarooni, enkä ole löytänyt vielä sopivaa torjunta-ainetta, joten tänä vuonna myyntipöytäsali tarjosi lähinnä kiusauksia ja houkutuksia. Matkaan tarttui siitä huolimatta muutama aarre - Sarjakuva Finlandian voittanut tunnelmallisen ahdistava Pikku Närhi ja Petri Hiltusen eeppinen Anabasis, sekä Walking Deadin kakkosalbumi. Taisi Kupliista löytyä vähän muutakin kuin sarjakuvia. Voi elämä.

Yritän repiä itseäni niskasta ja saada aktivoiduttua tälläkin puolella. Työt vain kampittavat sen verran pahasti, etten pääse oikein mihinkään uuteen kunnolla käsiksi kiireen vuoksi. Uskallan kuitenkin luvata muutaman tutoriaalin. Kuvat ovat jo olemassa, vielä pitäisi ehtiä istua alas ja kirjoittaa ohjeistukset ylös. Älkää kuitenkaan pidättäkö hengitystä!