perjantai 20. heinäkuuta 2012

SOLDIER, first class!

Piti kirjoittaa mukavasta bindauksesta aikaisemman nurinani jatkoksi, mutta jostain syystä blogger ei tahdo tehdä kanssani yhteistyötä, vaan kääntää kaikki kuvat mukavasti horisontaaliseen tasoon. Jaahas. Pitäkööt tunkkinsa ja yritän sitten myöhemmin. Sen sijaan jälkifiilistelyä ensimmäisestä crossplaystani.

Aika moni tietää, että olen kohtuullinen obsessoitunut Final Fantasy VII:n ja kaikkien sen sivuhaarojen kanssa. Erityisesti yhden hopeahapsisen soltun osin. Tämä rykäisy ei kuitenkaan ole fiilistelyä kyseisen hahmon kanssa, vaan oikeastaan pohdintaa Shin-Ran sotilasvarustuksesta. Tämän tietyn pitkätukan lisäksi hurahdin nimittäin aika raisusti Genesikseen.

Ensimmäin crossplayni muuten, enkä ole sen jälkeenkään tehnyt muita. Jostain syystä tämä herra vain kutkutteli niin paljon, että tahdoin aivan ehdottomasti tehdä tämän cossin. Crossplay ei ole oikein erityisesti ollut minun juttuni, joten epäröin varsin pitkään - kunnes sitten eräällä Tallinnan matkalla vastaan osui juurikin täydellinen, oikeansävuinen tekonahka.

It´s a sign! Yes/ yes?


Nahkaa, nahkaa ja vielä lisää nahkaa.

Genesis ei heilu missään välissä ilman takkiaan, joten oli pakko katsoa hieman muilta soltuilta, kuinka vyöratkaisu oikein toimii. Eli aiheen nimi on SOLDIER-vyö. Eräs tuttu nimitti sitä hauskasti maharämmäleeksi, mutta minä tulen puhumaan siitä jatkossa Kidney beltinä. Ei, en ala suomentamaan sitä.

Mistä tämä sitten tulee? Kun miettii, että kyseessä on nimenomaa sotilashahmo ja tämä on hahmon työasu, niin pitänee miettiä ihan sitä käyttötarkoitusta. SOLDIEReilla on miekat perustyökaluina, joten on riski siitä, että miekasta tulee, yllätys, yllätys, viiltoja tai pistoja. Vatsa on kropan haavoittuvimpia kohtia, joten tuo kidney belt suojaa taistelussa sisäelimiä. Jos tarkkaan katsoo kaikkine SOLDIERien kuvia, vyö päättyy juuri kylkiluiden keskikohdalle. Joten siitä ylöspäin kylkiluut suojaavat herkimpiä elimiä. Kidney belt on ihan perusjuttuja esimerkiksi keskiaikaisen haarniskan kanssa. Eli jeps, tällä on ihan käytännön tarkoitus, se ei vain ole joku jännä leveä vyöhässäkkä.


...yrittäkää katsoa sitä vyötä. Ihan oikeasti!
Hihnakiinnitysten erot.

Ihanaa, kerrankin on ajateltu käytännön kannalta! Minua on aina tökkinyt kaikenmaailman fantasiahaarniskat, jotka suojaavat kaikkea muuta, paitsi niitä alueita, joita pitäisi suojata. Vöitä on selvästi myös kahta eri mallia. Zack ja Angeal käyttävät selvästi samaa systeemiä, kun taas Genesis ja Sephiroth käyttävät keskenään samanlaista vyötä. Kuvissa näkyy erinomaisesti Shin-Ran logot, ja miten ne on tehty. Tämä näyttäisi olevan Shin-Ran perussysteemi kaikille sotilaille.

Aika heppoinen kiinnitys miekalle, sano.


Näistä voidaan nähdä suoraan, että vöillä ei ole mitään kiinnitystä. (Kiva, millä näihin pääsee sisään?) ja se, että olkasuojia kiinnittävät remmit lähtevät kidney beltin yläreunaan kiinnitettyjen nahkalenkkien kautta. Remmit ovat aikamoisen leveät ja levenevät taaksepäin. Takaa ne ovat kolmipistekiinnityksellä ja uskoisin, että se pyöreä hommeli on jonkinlainen supervahva magneetti, johon miekan saa kiinni. Tätä ei kyllä ihan kotikonstein enää tehdä.


Niitä harvoja kuvia, joissa nuo pahuksen niitit näkyvät.

Mmm... niin, siis remmit. Katsokaa remmejä. Eheheh


Tästä päästäänkin sitten oikeaan aiheeseen, eli Genesiksen Kidney beltiin. No niin. Kuvista on nähtävissä, että eroten perus-SOLDIER-vyöstä, hihnojen kiinnitys lähtee Shin-Ra logon vierestä, mutta kiinnitys on suorakaiteen muotoisilla metallilenkeillä. (D-lenkit eivät toimi, remmi luistaisi liikaa.) Kun katsotaan remmiä, ensiksi tulee vastaan yhdet pyöreät niitit ja vähän ylempänä kaksi säätölenkkiä. Näistä voi päätellä, että remmit olisivat oikeastaan kaksikertaiset. Koska kiinnitys tulee niiden suorakaidelenkkien kautta, hihnan täytyy olla alareunastaan tällöin kaksinkertainen, jotta sen saisi lenkistä läpi. Pyöreä niitti olisi silloin se, joka kiinnittäisi lenkin alareunan kohdalleen.

Ylempänä rinnalla näkyvät säätöremmit olisivat silloin myös pituussuutaisen säädön tukia, jotta remmi ei rempsottaisi pitkin ja poikin. Selästä ei ole mitään kuvia, mutta noista säätökohdista voisi päätellä, että hihnoissa olisi yläselässä remmit, joilla hihnojen pituutta säädeltäisiin. Toki tämän voisi tehdä myös sitenkin, että koko kidney belt olisi kiinteä osa housuja, jolloin remmit tulisivat haalarimallisesti takaa, mutta itse en lämpene tälle vaihtoehdolle. (Realisti tahtoo huomauttaa, että vessassa käynnin kanssa voisi olla hankaluuksi, eikä vaikuta kovin käytännölliseltä.) Mutta sekin voisi toimia.

Remmien tikkaukset ja niiden etäisyydet reunasta hienosti näkyvillä!


Yllä olevasta yksityiskohtakuvasta voi myös nähdä, että hihnojen reunat on tikattu. Alla voisi olla jokin pehmeämpi nahkalaatu pehmentämässä hankausta? Samoin olkapanssarien kiinnitys selviää tuosta aika mukavasti. Reunoissa ei ole mitään kiinnityksiä, joten suurinpiirtein keskeltä ollaan kiinni.

Teoria selvillä, käytännön toteutuksesta lisää seuraavassa tekstissä, koska en viitsi kuitenkaan kirjoittaa ihan armottomia kilometrisepostuksia. Ei niitä varmaan jaksa kukaan lukea? Vai jaksaako?

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Balalaika, we meet again!

Kumma, miten helposti Balalaikan kaupunkisota -versio on kasautunut. Todennäköisesti helpoin ja mukavin juttu pitkiin aikoihin. Yleensä cossien valmistumiseen liittyy suunnaton määrä ahdistumista, kamojen heittämistä vähintään kerran nurkkaan ja sitten hampaat irvessä niiden kaivamista esiin ja jatkamista loppuun. Samaa ei koskaan käy asiakkaiden kanssa, mutta omissa projekteissa keittää alta aikayksikön ja varakäämiä ei tahdo löytyä sitten millään.

Kieltämättä, ostopukujen viehätys on helppo ymmärtää, vaikka en niistä itse niin pitkälle piittaakaan. Pidetään tämä Balalaika omalla kohdallani poikkeuksena, joka vahvistaa säännön.

Posti toi tässä muutama päivä sitten saapumisilmoitukset kahteen pakettiin, joita innoissani lähdin noutamaan. Yllätys oli melkoinen, kun virkailija kantoi kaksi hyvin, hyvin pientä pakettia tiskille. Kotimatkalla pähkäilin kuumeisesti voisiko koko puku tosiaan mahtua niin tiiviiseen tilaan, vai onkohan asiassa käynyt väärinkäsitys, ja olen saanut vain jommatkummat, housut tai takin?

Tehokasta venäläistä pakkaamista!


Saankohan noita itse enää koskaan yhtä pieneen tilaan?


Esiraadeltuani paketit, sisältö oli juuri sitä, mitä pitikin. Baretti kaipaa vähän höyryä niskaansa avautuakseen oikeaan malliin ilman tuhatta ryppyä, puku ei ole niin pakollinen, mutta eiköhän sekin mene samaan rykäisyyn. Puvun kokohan oli luvattu aikalailla allekirjoittaneen mittoihin, mutta en siltikään osannut odottaa, että se asettuisi päälle niin hyvin. Jumankeude, yhdet parhaimmin istuvista housuista koskaan! Telnyaskasta taidan lyhentää hihat. Ne ovat niin kapeat, ettei niitä saa hyvällä tahdollakaan rullattua ylös lakkauttamatta verenkiertoa raajoistaan.

Kyllä se nyt kovasti vaikuttaa siltä, että Balalaika palaa taistelukentille Traconissa.

Sininen glitteri ei ehkä aivan käy näihin väreihin. :D

Lisää tukkaa ja arpia odotellessa


Jep, ilman arpia on turha esiintyä.



sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Delicious flat chest

Vaihtoehtoisesti: miehillä harvemmin on tissejä. Ainakaan niillä, joiden nahkoihin halutaan cosplayn keinoin päästä. Anikin keskustelufoorumeilla on jo pienen ikuisuuden ollut pystyssä Tissit on/off-lanka, jota lukiessa nousee aina pieni ärsy pintaan.

Eivätkö ihmiset lue aikaisempia viestejä, koska ketjussa kysytään moneen kertaan aivan samat asiat, kerrataan samat kikat ja jipot? Siitä huolimatta tasaisesti kuulee, kuinka joku on onnistunut saamaan nahkansa  rikki teippaamalla itsensä jesarilla. Ideal-siteet, pintelit, jessekorsetit ja urheilurintsikat on käyty jo kymmeniä kertoja läpi ihan varsinaisia bindereitä unohtamatta. Galtsun cosplay-yhteisöissä samat kysymykset lentelevät joka conin alla, ja sitten paisutellaan asioita jälkikäteen suu vaahdossa.


Ilmeeni kun...


En oikein edes tiedä ärsyttääkö vai huvitunko lähinnä jo siitä, miten suuri asia bindaamisesta on tehty. Kenties kumpaakin. Vuorotellen valitetaan, miten bindit sattuvat, puristavat ja toisaalta taas valuvat, ja hieman myöhemmin höngitään huulet sinisinä, kun ei saada henkeä. Jopa nämä itsensä roudarilla arpeuttaneet tuntuvat suorastaan elvistelevän siitä, kuinka pysyvät jäljet on nahkaansa saaneet, tai kuinka tukehtumiskuoleman partaalla läähätetään, miten kovasti sattuu ja kun ei voi oikein tehdä mitään, koska tässähän saattaa vaikka vielä pyörtyä. Bindaamisen itseisarvoksi näyttää nousevan se, miten paljon tuskaa ja vaikeuksia se tuottaa.

Anteeksi mitä?

Jos joku saa nyt erityisesti kiksejä siitä, että väkisin tehdään itselle huono olo, niin mikäs siinä. En edes jaksa mainita niistä, jotka menevät pähkinöiksi itsensä satuttamisesta, se on vähän eri settiä ja harvemmin liittyy cossaamiseen. Mutta jos rintojen sitomisesta ja sen ongelmista aletaan tehdä numero, haetaan huomiota sillä, miten kertakaikkisen kammottavan hirveän syvältä bindaaminen on, mutta se tuska vain täytyy kestää hahmon vuoksi(!), homma menee naurettavaksi. Hei tyypit, ei siinä ole mitään hienoa, erityistä tai hohdokasta. Aina, kun näitä kommentteja tulee luetuksi, suupieleni nykivät enemmänkin. Kenenkään sädekehää nämä vouhkaamiset eivät kiillota, päinvastoin. Enemmänkin tekevät elvistelijästä naurunalaisen.


Bindauksessa itsessään ei ole mitään vikaa, päinvastoin. Mieshahmoja cossatessa bindaus on lähes kaikille tarpeen ellei hahmolla ole manboobseja, joillekin hyvin nuorille tyttöhahmoillekin se saattaa olla myös  tarpeen - varsinkin jos oma kuppikoko ylittää referenssien rajat mennen tullen. Clueline kuitenkin on: bindaaminen voi olla hyvinkin mukavaa, täysin kivutonta, eikä rajoita cossaajan elämää. Huonojen kokemusten jälkeen kannattaa hakea mukavampia, itselle sopivampia metodeja, eikä heittäytyä tissimarttyyriksi.



sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Cossi-innostuksen paluu


Hiljattain koettu Desucon sai tunteet pintaan useammallakin tavalla. Eurocosplayta ja siihen liittyvää polemiikkia on käsitelty muualla, useamman kerran ja aivan riittävästi. Sanottakoon, että henkisesti ECC -karsinnat olivat yksi rankimmista kisoista tähän asti, ja taisin toistella illalla useampaan otteeseen, että nyt en kyllä suostu enää aivan kaikkiin kisoihin suoralta kädeltä tuomariksi, koska se kuluttaa aivan hurjasti, jättää jälkeensä pariksi päiväksi täysin tyhjän ja onton olon.

Desucon myös tökki hereille varsin pahasti uinahtanutta cosplay-intoani. Vähään aikaan mikään ei ole maistunut yhtään miltään, mutta nyt tuli taas kova hinku tehdä jotain. Yleensäkin olen laiskanpuoleinen cossaaja, koska vuosittain valon näkee yhdestä kahteen pukua, jos sitäkään. Toki yrittäjyys syö leijonanosan ajastani, joten kaikki harrastustoiminta on automaattisesti kakkossijalla. Nyt kipinä kuitenkin leimahti. Asialle aloin tehdä heti jotain conista kotiinpäästyäni. Balalaika, yksi suurimmista hahmorakkauksistani vaati selvästi vielä huomiota. Niinpä havaitsin sopivasti Varustelekalla olevan vielä -15% tarjoukset, joten sattuipa sopivasti.

Mmm, lisää militariaa!


Mitä on siis tekeillä?

Balalaikan kaupunkisota-asu tietenkin! Jälleen, kyseessä on aivan tietyt kamat, joten en uhrannut ajatustakaan sille, että lähtisin niitä itse tekemään. Jos jokin minua puvuissa tökkii, niin liian uudelta näyttäminen. Kun hahmolla kuuluu olla kuluneet, käytetyt vaatteet ja kangas hohtaa uutuuttaan, sille tarvitsisi myös tehdä jotain.

(Raastinrauta on muuten varsin hyvä väline patinointiin. Ei sillä tarvitse kangasta rikkoa, mutta kulunutta pintaa sillä saa kivasti! Terveisiä teatterimaailmasta!)

Black Lagoonin mangan yhdeksäs osa aukesi armottomalle syynille. Kotimilitaristini pääsi taas pätemään, koska jälleen kerran tämän joukko-osaston vaatteiksi ei kelvanneet mitkä tahansa yksiväriset maastopuvut tai vain joku lätsä. Ei, niillä pahuksilla oli Afghanistanissa ihan omat värityksensä. Muutaman tunnin selvittelyn jälkeen löytyi yksi vaate, josta saatiin sitten oikea nimitys sille rätille. Tällä kertaa Ukrainasta oli jälleen apua. Jos joskus jotain neuvostoaikaista sotilaskamaa sattuu kaipaamaan, kääntäkääpä katseet siihen suuntaan.

Ei oikeastaan vihreä, ei ruskeakaan, khakiksikaan väriä ei voi sanoa...

Ebayn ihmeellinen maailma myös osoittautui sangen suosiolliseksi, koska sieltä löytyi kohtuullisen sopuhintaan koko puku, housut ja takki minun kokoani(!) sekä oikeilla merkeillä varustettu sininen baretti. Alunperin ajatus oli vain selailla löytyisikö jotain vastaavaa, ja olin jo henkisesti varautunut armottomaan kavennus- ja pienennysoperaatioon. Kun kamppeet kaivautuivat esiin, pidin sitä sitten jo merkkinä siitä, että tämä cossi pitää ehdottomasti tehdä. Ei kun Visa vinkumaan, ja kieli pitkällä odottelemaan, mitä posti toisikaan mukanaan.

Varustelekasta löytyi alessa sopiva telnyaska, vyö, ja asekotelo. Paidan kohdalla nauroin aivan linkkarissa peilin edessä. Sinivalkoinen tasaraitainen paita, mitä siitä tuleekaan mieleen? Marimekko goes Russia! Tyrskin itsekseni joka kerran, kun kokeilen sitä päälleni. Tämän tietyn kotimaisen desing-merkin jutut kun eivät koskaan tunnetusti ole olleet millään tasolla mieleeni, ja nyt ihan vapaaehtoisesti pistän jotain tuollaista päälleni.

Nyt pitäisi vielä kaivella varastosta vanhat maiharit, joko hankkia tai tehdä sopiva ase. Replika olisi todella makea, mutta tuppaavat maksamaan pikkuisen liian paljon, jotta raaskisin napsia sellaista talteen. Note to myself: tutkailepa tarkemmin, miltä Makarov näyttää, ja mieti mittasuhteet. Enpä ole proppeja vielä pahemmin ehtinyt/jaksanut/saanut aikaiseksi tehdä, joten tässä olisi varsin sopiva tila sillekin. Vielä jokunen tuubi ripsiliimaa käsivarsienkin arpiin ja luulenpa, että Balalaika on sen jälkeen valmis sotapoluille.

P.S.

35 lukijaa! En ollut uskoa silmiäni, kun avasin bloggerin. Olen ihan hirmuisen iloinen, hämmentynyt ja ennen kaikkea yllättynyt. Olen koko ajan ajatellut vain jaarittelevani lähinnä bittiavaruuteen. Kiitos ja kumarrus, piristitte tosiaankin sunnuntai-iltaani!