Still alive

Hei, olen edelleen hengissä. Vau.

Henkilökohtainen elämä heitti niin hienosti lokaa nassuun - oikeastaan koko edellisen vuoden, huipentuen vuodenvaihdetta kohti, että se sai hyytymään täysin blogipuolella. Olen yrittänyt kirjoittaa tätä jo pienen ikuisuuden, tuijotellut ruutua tuntikausia, mutta kun ei lähde, niin ei lähde. Vaikea keskittyä cossiajatuksiin, kun oma elämä on aika solmussa.

Tein jo blogia perustaessani päätöksen, että en tule juurikaan jakamaan henkilökohtaista elämääni täällä. Siitä huolimatta on muutama sana sanottava siltäkin rintamalta. Kun vuoden sisään osuu oman isän kuolema, sisaren äärimmäisen vakava sairastuminen, ja lähes kuudentoista vuoden parisuhteen päättyminen avioeroon, niin ei voida puhua kovin ruusuisesta taipaleesta. Vielä yhdet monttubailut ovat muutenkin vain ajan kysymys. 2012 oli aika pitkälle synkkä ja musta vuosi, eikä ajatuskaan oikein tahtonut pysyä kasassa. Kenties sen takia tulikin tehtyä poikkeuksellisen paljon cosseja omalla mittapuullani.

Mihin suuntaan sitä oikein lähtisi?

Tavallisesti olen tehnyt 1-2 pukua vuodessa, mutta nyt kun lähdin miettimään, tulin kasanneeksi kaksi pukua,  ja työn alla, lähes valmiina, on vielä toiset kaksi, ja niiden lisäksi vielä tehty suunnitelmat, ja hankittu materiaalit vielä pariin muuhun ihanaiseen. Hihkumani Fate/Zeron Riderin puku jääkin sitten nyt tekemättä - onneksi en ehtinyt kovin pitkälle sen kanssa. Käsityöläiselle ajatuksen harhaaminen on aika kohtalokasta, joten olen tehnyt cosseja aina silloin, kun tuntuu, ettei ole jaksanut keskittyä omaan duuniin. Mieluummin mokailen cossien kanssa kuin asiakastöiden kanssa, ja se on ollut sangen fiksu päätös. Blogista olen muuten saanut hyvin paljon lohtua, kiitos siitä kuuluu teille, ihanille lukijoille.

Mutta ei jäädä vellomaan kurjiin asioihin. Vuosi on vaihtunut, ja alan saada surkeudesta kertakaikkisesti tarpeekseni. Koskapa olen päättänyt paistatella viimeistään loppuvuonna auringonpaisteessa (kuvaannollisesti, kiitos. Aurinko ei ole meikäläisen kaveri.) se näkynee myös conirintamalla, luonnollisesti pukujenkin suhteen. Teen nämä keskeneräiset projektit rauhassa alta pois, mutta en jaksa ottaa niille mitään tiettyjä paineita siitä, mihin tapahtumaan ne olisivat tulossa. Hiljaa hyvä tulee.

Viime vuonna tuli kokeiltua myös kameran takana olemista pienessä photoshootissa, ja jos pääsen vielä leikkimään kunnon kameroiden kanssa, voisin innostua ajatuksesta enemmänkin. Ainakin kuvattavat tuntuivat olevan tyytyväisiä. Työpuolella on tottunut roikkumaan kuvauksissa aika tehokkaasti hyvin lähellä kameraa, jotta näkisi mahdollisimman samat asiat kuin etsimen läpi, ja riennettyä sitten korjaamaan mallin asentoa, helmoja ja nypittyä kaiken täydellisen tarkasti kuntoon. Tiedän varsin pitkälle, mitä kuvalta haluan, mutta kummasti kamera kädessä se ei enää ollutkaan aivan niin helppoa. Lopputuloksena tuli möngittyä kyljellään, haarakiila vilkkuen Tamperetalon portaita, jotta sain kuvaan sitä fiilistä ja perspektiivia, jota siihen tahdoin. Seuraavaksi voisi varautua kuvaamiseen mopeilla varustetulla haalarilla, kun nuohosin lattiat niin tehokkaasti.

Uutena aluevaltauksena oli myös kisaaminen. Cosplaygaalan jälkeen mainitsinkin, että saatan vielä joskus myöhemminkin näkyä jossain kisassa mukana. Saa nähdä. Jos tulee tarpeeksi hyvä idea vastaan, saatan lähteäkin. Ei sitä koskaan tiedä. Vannomatta paras. Joka tapauksessa käännän katseeni jo Desucon Frostbiten puoleen. Cosplay Bootcamp on tulollaan ja toivon näkeväni esittelypaneelissa mahdollisimman monta nassua. Enköhän kirjoita siitä vielä ennen conia, mutta nyt tilanne vaatii suklaata!

Kiitos ja kuittaus sekavan jäsentelyn muodossa.