Haluatko nähdä Eiffel-tornini?

Enpä olisi uskonut, että crossausvimma iskee näin kovaa, kun sellaista ei ole koskaan oikein ollutkaan. Ohimennen keskustelussa  #cosplay.fi:llä tuli puhetta Hellsingistä, ja ei mennyt kuin hetki, kun tempauduin takaisin vanhan kunnon sarjan pyörteisiin. Tämä sai Traconissa vielä lisää pontta alleen. Jos jostakusta pidin siitä sarjassa, se oli palkkasoturijoukon kapteeni Pip Bernadotte. Mikähän siinä on, että ihastun aina eniten (puoli)rivoja läppiä syytäviin törkyturpiin, joilla on asenne kunnossa. (Toim. huom. Toimii myös livenä. Olen helposti huvitettava.)

Into cossata oikeastaan tuli siitä, kun tajusin, että Traconiin suunnittelemani ja hankkimani Black Lagoonin Balalaikan kaupunkisotapuku kävisi melkein sellaisenaan herra Bernadotellekin. Pieni laiskimus sisälläni näki hetkensä tulleen, ja kas kummaa, kun lamppu syttyi pään päällä. Tämähän olisi helppo ja suhteellisen vaivaton toteuttaakin! Melkein kaikki kamppeet kun löytyisivät ihan kotoa kaapeista!

“Show me your cannons and I’ll show you my pip.”

No joo. Helppo ja helppo.

Ennen kuin ehdin taas jarruttelemaan itseäni, olin jo suu vaahdossa ja into piukalla suunnittelemassa asiaa eteenpäin. Tämän ovat ehtineet muutkin kanssa-cossaavat irkkaajat havaita.

<corbin> Rora on ihana, kun on noin tohkeissaan.

Toisin sanoen, lähti hitusen mopo käsistä. Jep, puku on valmiina, maiharit, check. Tetsaritkin pitäisi löytyä kaapista. Silmälappu pitäisi tehdä, joten vain peruukki, hattu ja parisen merkkiä pitäisi hankkia. Iisi keissi, peruukki tilaukseen ja kyllä sen kotsan jostain löytäisi.

Ai, ei vai?

Ebayn ihmemaailma ei tarjonnut yhtäkään peruukkia, jota olisin kelpuuttanut. Ei mallin tai värin puolesta, joten eksyin Amphigoryn sivuille. Olen sieltä useamman kerran tilannut jenkkikaverin avustuksella ja poikkeuksetta on tullut laatukamaa perille - sieltä saa myös aivan äärihyvää hoitoainetta pertsoille. Väriasiaa tuli muiden asiantuntijoiden kanssa väännettyä parisen päivää, kunnes päätin sitten tehdä kompromissin. Minulla on jo muutaman vuoden roikkunut megapitkä kullanruskea peruukki, jolla ei ole ollut mitään käyttöä. Ihana pituus, mutta on päältä niin ohut, että siitä ei saisi soveliasta varsinkaan, jos leikkelisi sopivat otsahöytyvät. Ihan niin kaljuna en kehtaisi esiintyä. Se saakoon toimia alkemiakokeiluideni uhrina, kun värjäilen sen uuteen uskoon ja riivin sitten palasiksi. Amphigoryltä tuleekin sitten pohja, johon yhdistän pitkät kuituosuudet. Toivon mukaan fleda olisi sen jälkeen kunnossa.

Lisää lettiä, niin kyllä se siitä!

Koska en olisi minä, jossen olisin niin raivostuttavan perfektionistinen, homma meni taas siihen, että ollaan silmä kovana kyylätty referenssikuvia. Ehdin jo etsiä cowboy-tyyppistä hattua pitkin nettiä, kun rakas kotimilitaristini huomautti, että kyseessä on aivan selvästi Australian armeijan käyttämä lätsä, jota on tyypillisesti ollut yksiköillä Vietnamissa ja Koreassa. Nyt, kun tiedän, mikä se on, ja miltä sen pitäisi näyttää, edessä on armoton metsästys. Kyllähän niitä löytyy, ihan uusina (alkaen 150€ + postikulut) ja sitten vintage-malleina (ebayssa edullisin taisi olla 50€ + saman verran postikuluja.) Viimeisen tutkailun jälkeen hinnat ovat kivunneet kivasti lähes kahteensataan dollariin. Olen aika puun ja kuoren välissä. Ei tule mitään, että ottaisin vain jonkun lätsän randomisti, ja tekisin siitä Pipille päähineen. Ei, sen pitää olla oikea juttu. (Tässä kohtaa voisi todeta psykologimaiseen äänensävyyn, että ei kannattaisi tehdä asiaa ihan näin vaikeaksi, mutta kun minä HALUAN. Ei ole enää kysymys siitä, että haluaisin sen, tarvitsen sen!)

Törkiän kallis postikuluista puhumattakaan. Mutta se olisi täydellinen. Yhyy

Tetsaritkin paljastuivat väärän värisiksi, joten nyt metsästetään nekin vielä uusiksi. No, mutta jos jotain, tämä on ollut todella hauskaa parisuhteilua. Ehkäpä minullakin on kohta parinkymmenen maastopuvun kokoelma, ja sitten voidaan viettää romanttisia iltoja tetsaten pitkin metsiä ja ryteikköjä.

Asian sivussa voisi sanoa vielä sanasen ostopuvuista. Kyllä, tähänkin tulee lähestulkoon kaikki hankittuna ja metsästettynä pitkin maailmaa. Olen taas kuullut väsymykseen asti sitä, kuinka kaikki ostopuvut ovat paskaa ja ne, jotka sellaiseen lähtevät, ovat suorastaan pohjakastia cossaajien keskuudessa. Mitäpä, jos vedettäisiin tähän väliin pikkuinen reality check?

A) Ostopuvuilla ei kisata. Se on jo varmasti kaikille ihan selviö, ellei kyse ole sitten esityspainotteisesta kisasta, jossa puku on enemmän sivuroolissa.
B) Kisapuvuissa voi olla vapaasti ostettuja osia, se ei pukua huononna mihinkään suuntaan. Useimmiten osto-osat vielä modataan itse sopivammaksi.
C) Ei ole mitään, kerta kaikkiaan mitään järkeä lähteä tekemään itse vaikkapa miesten pukua, jos sellainen osuu sopivana vastaan vaikkapa kirpparilta. Uskallan väittää, että ostettuna se on moninverroin paremman näköinen kuin sellainen, jota on lähdetty itse tekemään hahmottamatta, mitä sellainen pitää sisällään tai kuinka se tehdään. Painottaisin enemmän hahmonäköisyyttä ja kokonaisuuden onnistumista kuin aivan jokaisen asian itse tekemistä.
D) Minä ainakin haluan pukeutua yhdeksi lempihahmokseni mahdollisimman tarkasti uskollisena referensseille ja hahmon taustalle, pitää hauskaa, ja ottaa hyviä kuvia. Kaiken oikean kaman löytämiseen menee hurjasti aikaa ja vaivaa, eikä ole suinkaan vain yhden klikkauksen päässä. Teen suunnittelua ja ompelutöitä työkseni, joten minulla ei ole henkilökohtaisesti mitään suurta intressiä tehdä samoja hommia vapaa-aikanani. Ei ainakaan ommella aivan perusvaatteita (joita en muutenkaan suostu edes töissä tekemään.)
E) Summa summarum. Ostopuvut ovat aivan ok kaikkialla muualla paitsi kisoissa. Jos omat taidot eivät riitä ja tahtoo pukuilla, niin visa vain vinkumaan. Aivan turha itkeä, ettei pysty tai osaa, jos hauskanpito on tästä kiinni.

...jaaa, tästä sitten taas oivasti kaarretaan takaisin mr. palkkasoturin pariin. Jos kaikki menee putkeen, Pip näkee päivänvalon Desucon Frostbitessa, jossa lupaan olla mahdollisimman porsas kaikkia muita naispuolisia kohtaan. Victoria Serasit, pitäkää varanne! ;)