Tracon ja King of conquerors

Karvaisemman osapuolen tulevasta cossista olikin jo pikkuisen mainintaa, ja koska en diggaile erityisesti mysteeripuvuista, tämä keskittyköön tulevan Traconin suunnitelmiin. Partaisia hahmoja etsiessä tuli vastaan Fate/Zero ja sieltä pompahti esiin Rider. Pari sopivaa hahmoa on tullut vastaan, ja herralla on sama meininki kuin allekirjoittaneella. Pelkkä hahmodesign ei riitä, tyypin pitäisi herättää jotain tunteitakin. Harmi vain, että sarjassa ei ole minulle oikein yhtäkään hahmoa, joka soittelisi kellojani. (Voi yyhyyyyyyy, Lancer! Miksi pitää olla perjalkainen!)

Rider on jo luonteeltaan ihan mahtava vaihtoehto tuolle häiskälle. Voisi sanoa, että tällä kohtaa tuli varsinainen hengenheimolainen vastaan, ja kun designkin toimi, niin mikä ettei! Päätettiin jakaa voimat puoliksi. Herra tekisi nahkatyöt panssarien kanssa, ja minä taas kangashommat. Suunnittelu aloitettiin jo hyvissä ajoissa ihan katsomalla sarjan läpi, ja sen jälkeen lojuttiin olkkarin lattialla pähkäillen, miten mikäkin osa toimii, ja miten sen toteuttaisi.

Voin jo kuvitella, miten hermoni repeävät noiden kirjontojen kanssa.

Murdoch on tottunut haarniskantekijä, joten oli aika selvää, että panssarimietinnät kaatuvat siihen suuntaan. Keskiaikaseuran aikoina meillä kilkatti pelti aika tiiviisti, kun rottinkimiekan osumat ja uudet osat kaipasivat hitusen vasaran hellää kosketusta. Samoin karvaturpa teki meille kummallekin kengät, ja bootseissa on kuljettu aika monta vuotta, ja hyvät on! Panssarit lähdetään siis aidosta nahasta väkertämään, niin saa nuo kohokuviotkin paljon mukavammin tehtyä, eikä tarvitse irvistellä belsebuubin selkänahan (lue: tekonahka) kanssa.

Samoilta ajoilta meille on eksynyt ihana mohairvillakangas, jonka toinen puoli on juuri oikean punainen Riderin viittaan. Se on viimeiset kymmenen vuotta maannut laatikon puolella, joten näinköhän se odotti vain tätä hetkeä? Mene ja tiedä, mutta tähän se nyt käytetään. Sopivan tekoturkiksenkin olimme löytävinämme, mutta kun se sitten saapui, pettymys oli melkoinen. Näytepalan perusteella odotettiin vaaleasävyistä susiturkista, mutta nyt se olikin tummaraidallista. Ei sitten. En olisikaan halunnut.

Peruukki sentään löydettiin aikoja sitten, ja pääsin sen kimppuun viikonloppuna kumottuani aikamoisen määrän punaviiniä sisuksiini. En ole mitenkään hyvä peruukkien kanssa. Niin kauan kuin on ompelukone tai neulaa ja lankaa käsillä, olen omassa elementissäni, mutta hiukset. Urgh. en osaa tehdä edes omaan päähäni oikein mitään, ja Murdoch on se, joka tekee minulle letitkin. Toisin sanoen, itseni marinoiminen alkukankeuden selättämiseksi oli hyvinkin tarpeen.

Aamulla tällainen oli vastassa lyhennyttyään n.30cm

Punainen, kihartuva pitkätukka piti ensin pätkäistä reilusti lyhyemmäksi. Suretti, kun se oli oikeasti varsin kaunis ennen katkaisua, ja leikkuun kanssa oli muutenkin varsin kylmä rinki persuksen ympärillä. Entä jos sen mokaa? Agh argh argh. #cosplay.fi tarjosi jälleen erinomaista taustatukea ja kannustusta, joten uskalsin nyrhiä sitä enemmänkin. Projekti tarjosi mahtavat naurut eri vaiheissaan. Ensikokeilulla kodissani oli hurmaava hippi, vähän myöhemmin Prinssi Rohkea -tyyppinen polkkatukkamies, ja vasta sitten ruvettiin lähentymään Riderin mittoja kutreissa. Tällä menolla eletään ikuisesti, jos naurua piisaa samaan tahtiin.

Lopputulokseen olin enemmän kuin tyytyväinen. Legenda kertoo minun ehkä vetäisseen pienet voitontanssit, mutta en myönnä mitään. Huomasi taasen, miten hurjasti tämä harrastus antaa, kun vain uskaltautuu pois siltä omalta mukavuusalueeltaan ja vain kokeilee tehdä jotain uutta. Sitä kummasti osaa ja kykenee, kun vain yrittää. Vielä pitää tehdä vähän koemeikkailua, ei vain tatskojen peittelyiden kanssa, vaan ihan tuon karvoituksenkin osalta. Riderilla on sen verran ärhäkät kulmatkin, että niiden tekemistäkin on syytä kokeilla etukäteen.

Lähellä loppumetrejä.  (psst, kuka tulisi meille siivoamaan?)

Tracon lähenee sen verran vauhdilla, että joudutaan tekemään tässä Plan B eli Riderin casual -varustus, farkut ja valkoinen Conquer-paita. Suutarilla ei ollut sopivaa nahkaa, joten panssareita ei pääse vielä pitkiin aikoihin tekemään, sopivamman värinen tekoturkis odottaa löytymistään, samoin helman punainen kangas. No, eipä tässä mikään hätä ole. Tehdään, kun saadaan kaikki rauhassa kasaan ja kuntoon. Töissä on aivan tarpeeksi kiirepaniikkia, että jaksaisi sellaista ottaa enää harrastuksesta. Ensi viikolla saan sitten jo paljastaa, minkä kanssa olen duunissa paininut, kun media varmaan taas repii aiheesta kaiken irti. Sitä odotellessa.

Traconissa nähdään!