Repeämä sisäpuolella?

Syy hiljaisuuteen liittyy edelleen tautisen kiireisenä jatkuviin duuneihin ja lomaan, jolloin erakoidun siipan kanssa saariston rauhaan. Tuli kyllä tarpeeseen, enkä halunnut enää maanantaina töihin palatessa nirhata ketään. En edes puhelinmyyjiä. Mökillä olen käynyt koko kesän armotonta taistelua villivadelmia vastaan, ja olen julistautunut niiden pahimmaksi luonnonvaraiseksi viholliseksi. Vaikka olen kuinka repinyt sitä riivatun piikkivartista maasta, kaivanut sitä juurineen ylös, niin eiköhän parin viikon kuluttua taas näy uusia alkuja. Käyn taistelua, jota ei vain voi voittaa.

Siinä raastaessani juuristoa maasta tulin ajatelleeksi, miten hyvin tilanne kuvaa Suomen cosplayskeneä tällä hetkellä. Harrastajakunta on aika laajalle levinnyt, mutta hyvin hajanainen, ja sitä raastaa eri koulukuntien keskeiset näkemyserot ja halut toimia. Mikä on oikeaa ja hyväksyttävää cossausta, mikä ei ansaitse taas edes katsetta nenävarttakaan pitkin. Olen nähnyt tämän saman kuvion tapahtuvan useamman kerran ja se tuntuu selvästi liittyvän harrastuksen kasvamiseen, kehittymiseen ja laajenemiseen. Harrastuksen nimellä ei niin väliä, mutta tämä tuntuu olevan ikävän pakollinen kylkiäinen.

Olotilani ennen lomaa. Ei. Vaan. Kykene. Mihinkään.

Käytänpä esimerkkinä vaikkapa Suomen keskiaikaseuraa. Siellä jo sääntömanuaalissa (A Known World Handbook) on pyydetty välttämään keskusteluita politiikasta ja uskonnosta, koska niistä seuraa hyvin herkästi ärhäkkäsävyisiä väittelyitä, riitaa ja pahimmassa tapauksessa syviäkin mielenpahoituksia, koska näissä asioissa ollaan herkästi tunteella mukana. Ei huono vinkki lainkaan. Sen lisäksi - tämä kohtaa cosplayskenen suoraan verrannollisesti - mainitaan kaksi eri ryhmittymää, kaksi eri marginaalia, joihin tai joiden väliin harrastajat voidaan laskea. Kentän toisella laidalla ovat ne, jotka ovat pitämässä hauskaa, fiilistelemässä ja harrastavat vain huvin vuoksi ilman sen suurempaa vakavuutta tai suuria panostuksia. Toiselta laidalta löytyvät puolestaan ne, jotka harrastavat vakavamielisesti, tutkivat tietoja ja tekniikoita perinpohjin, tekevät asioita itse alusta lähtien ja yrittävät jatkuvasti päästä pidemmälle, parantaa ja kehittää itseään. Sillä välillä sitten roikkuu suurin osa ihmisistä, jotka välillä voivat haluta vain huvitella ja toisena päivänä tehdä vähän syväluotaavammin hommia. Harvempi on puhtaasti vain yhden nurkkakunnan asukki.

Kääntäen cosplaymaailmaan, syvin pointti on kuitenkin se, että kaikki tavat harrastaa ovat täysin ok, eikä se ole keneltäkään pois, jos joku tahtoo ostaa puvun ebaysta saadakseen pukeutua lempihahmokseen ja riekkua pitkin conialuetta hymy korvasta korvaan, purjolla tai ilman. Keneltäkään ei ole myös pois se, että joku nyhrää viikkotolkulla pukunsa yksityiskohtia ja yrittää saada siitä mahdollisimman yksi yhteen referenssikuvan kanssa. Kaikki ovat samalla viivalla, eikä minusta voida sanoa että vaikkapa kaapista cossin päälleen vetänyt olisi yhtään huonompi tai vähäarvoisempi kuin sekään, joka on maalannut pienimmällä mahdollisella pensselillä proppinsa luupilla nähtävät pikkukuviot. Tärkeintä on se, että on kivaa ja voi nauttia cosplaysta sellaisena kuin sitä itse haluaa tehdä. Jokaisella on oma tapa löytää se Oma Kivansa.

Keskiaikaseurassa ristiriita tuntui eniten keskittyvän taistelijoihin, joilla oli intohimona mätkiä toisensa mustelmille ja ruhjeille rottinkimiekoilla, ja vammat huuhdeltiin sitten reilulla oluella ja biletyksellä pois. Toisen nurkan kirjaviisaat, tutkijat ja pikkutarkat käsityöläiset taas halusivat harrastaa vakavasti, "ihan tosissaan". Riitaa oli, on aina ollut, ja se on ollut aina yhtä turhaa. Valtaosa porukasta on edelleen siellä harmaalla alueella, kummankin ääripään välissä, tekee kumpaakin asiaa yhtä mielellään, arvostaa kumpaakin yhtälailla, ja niin sen pitäisikin mennä. Ei ole vain yhtä oikeaa tapaa, vaan se on täysin yksilökohtaista.

Ollaan keskenään ehkä vähän erilaisia, mutta haittaako se?

Tuntuu hitusen turhauttavalta nähdä taas yksi harrastajakunta, joka alkaa käydä sisäisesti toistensa kurkkuihin kiinni. Olen kuullut väsymiseen asti itkua ja väninää ernuista ja elitisteistä, ja olen sitä kurkkuani myöten täynnä. Mikä ihmeen tarve on ensinnäkin lokeroida kaikki tiukasti omiin pikku eriöihinsä? Miksi halutaan jakaa ihmiset niihin, jotka ovat "oikealla" puolella ja tekevät asiat, kuten oletataan ja halutaan. Samaan hengenvetoon lytätään toinen puoli harrastajista huonommiksi, alemman kastin väeksi vain sen takia, että heillä on kenties erilaiset lähtökohdat tehdä tätä? Voi morjens.

Näitä lokeroimisia on nyt nähty ja kuultu niin paljon, että tosissaan ärsyttää. Ernut ja elitistit on muutenkin kulunut asetelma, mutta se kaivetaan aina uudestaan ja uudestaan esiin. (Katsokaa, minäkin tein sen!) Sen lisäksi silmään pistää niin ikäjaottelua, länsimaisten ja japanisarjojen vastakkainasettelua kuin käsityöläisammatilaiset vastaan pukunsa ostavat peukalo-keskellä-kämmentä -syntyneet.  Hohhoijaa. Kaikesta pitäisi saada kränää aikaiseksi, päästä barrikadeille itkemään sitä, että noi on ihan tyhmiä, kun ei saada tehdä sitä tai tätä, ja joku katsoi jossain kieroon.

Mitäs jos unohtaisi vain kokonaan sen lokeroinnin ja keskittyisi siihen, mikä omia kellojaan soittelee? Pistäkää länkkäricossit päälle, vaikka kukaan ei tuntisikaan jos se tuntuu kivalta? Lakatkaa vineämästä siitä, että vain itse tehty on sallittu ja hyvä ratkaisu ja unohtaisi sen oman (ja muiden) hauskan pilaamisen sillä, että itketään asiasta, joka ei oikeasti liikuta itseä millään tavoin. Täti on väsynyt turhiin ja ihanaa harrastusta varjostaviin turhuuksiin. Tehkää sitä omaa kivaanne, nauttikaa siitä, ja heittäkää ne ennakkoluulot vähitellen romukoppaan. Miten olisi?