tiistai 25. maaliskuuta 2014

Apuvälineitä ompeluun

Heissulivei! Yllätän tällä kertaa kaikki olematta ranttaamatta tai kettuuntumatta mistään skenen ilmiöstä. Sen sijaan tällä kertaa tarjolla on lähes jokaisen ompelukoneen varusteista löytyvä mystinen apuväline, jota kukaan ei tunnu osaavan käyttää, ja joka helpottaisi aika monen elämää.

Tadaa! Tasolevy

Jännä ja turhan näköinen kapistus, eikö totta. Ulkokuori on kumman pettävä, sillä tämä on yksi oleellisimmista apuvälineistä parin tärkeimmän paininjalan jälkeen. Mitä sillä sitten tekee?

Sen voi aukaista. :P

Erilaisiin muotoihin jopa!

Niin, mitä sillä sitten tekee? (yes, yes. I´ve had my fun...) Juttu menee nimittäin siten, että varmaan kaikki pukujaan ompelevat ovat huomanneet, että kun ommellessa päätyy paksumpaan kohtaan, meno tyssää aika tehokkaasti, ja siinä sitten nykii ja vääntelee kangasta saadakseen tikin taas liikkeelle, kun se pahus jyskyttää vain muutaman millin vauhtia eteenpäin.

Tikin jumitus johtuu siitä, että paininjalka ei pääse liikkumaan tasaisesti eteenpäin. Jumitusta esiintyy, jos se suuntaa kohti ylämäkeä paksun kohdan tai saumavarojen päältä, ja vähän myöhemmin sitten, kun sen nokka on kohti alamäkeä möntin päältä. (Huomaatko, viljelen todella ammattimaisia ilmaisuja tässä. Kaikki kolleegani ovat varmasti minusta nyt todella ylpeitä.)

Tässä kohtaa tasolevy napataan kuvioihin, eikä enää tarvitse jumitella. Pitää vain ommella varovasti ja rauhallisesti. Havainnollistetaanpa tätä kuvin.

Tulossa paksu kohta, paininjalan nokka alkaa osoittaa ylämäkeä kohti ja tikki lyhentyä.

Astelevystä asetetaan joko yksi tai useampi levy paininjalan taakse pitämään se vaakasuorassa.


Kun paininjalka on päässyt nätisti "harjalle", sen tasapaino pidetään alamäkeen tultaessa asettamalla levy paininjalan eteen. Tarkkana, et halua ommella levyyn kiinni, joten siirrä sitä parin piston jälkeen hitusen eteenpäin. Ompele hitaasti ja varovasti tämä kohta!

Kun on päästy taas tasaiseen maastoon, voi hurrutella koneella rauhassa eteenpäin, ja toistaa sama levyoperaatio seuraavan sauman tai päärmeen kohdalla. Kohdan paksuudesta riippuen voi laittaa joko yhden tai useamman levyn paininjalan tueksi. Sen huomaat kyllä kokeilemalla, missä vaiheessa paininjalka pysyy mukavan horisontaalisena. Avainsana tässä on rauhallisuus ja huolellisuus. Älä nyi tai riuhdo kangasta paksuista kohdista ommellessasi, saat vain huonoa tikkiä ja parhaimmillaan katkenneen neulan.

/Edit

Facebookissa monet mainitsivat, ettei osan merkeistä uudemmissa (halvemmissa?) koneissa ole tällaista kapistusta enää mukana. Ei hätää. Ellei varsinaista välinettä löydy, voit käyttää vastaavasti jotain muuta apunasi, kuten vaikkapa ohutta levyä, paksua pahvia, puutikkua tms. millä saat paininjalan pysymään suorassa.  Tehdään, kuten cossaajat aina tekevät : sovelletaan! :)

Tässä samalla muuten kuvissa näkyy, miten voi tikata tavallisen vetoketjun kunnolla paikoilleen. Hyviä ompeluhetkiä, ja nähdään mahdollisesti Tampere Kupliissa! Päätin cossata tavista, tunnistatko joukosta?

6 kommenttia:

  1. En ole tuollaisestakaan ennen kuullut ja tuskin olisin tiennyt mihin käytetäänkään jos olisi nenän eteen pistetty
    Kiitos tästä! Nyt ei enää tarvitse Singerin huutaa hoosiannaa kun ompelee :D

    VastaaPoista
  2. Minulla ei tällaista apuvälinettä tullut mukana, mutta nyt tällainen on pakko saada jostakin. Kiitoksia!

    VastaaPoista
  3. Mitä taikuutta tämä oikein on? >:O
    Hienoa että avarsit maailmaa ompelun saralla (ei nimittäin itsellä ollut mitään käsitystä mihin tuota kapistusta käytetään).

    VastaaPoista
  4. Mä maksoin 4 vuotta sitten 350 euroa tästä mun singeristä, hienot 68 ommelta löytyy mutta ei tuollaista hienoa kapistusta - VÄÄRYYTTÄ!!!

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia kommenteista, reaktioista ja tiedoista siitä, että tuo pahus on poistettu monelta (edullisten) koneiden apuvälineistä. Uskaltaisin veikata, että kun tuon käyttöä harva ammattilainenkaan tajuaa - 99% työharjoittelijoista ei ole tiennyt, mikä se on, eikä miten sitä käytetään, ei myöskään opettajat palautetta antaessa - niin firmat sitten jättäneet sitä säästösyistä(?) pois.

    Mikäli tosiaan ei vastaavaa itseltä löydy, niin luova soveltaminen käy myös mainiosti, ja joku muu sopivan paksuinen asia käy oikein hyvin! Vastaavia ammattilaisvinkkejä on tulossa myöhemminkin, kun taas saan käytyä kuvia tarkemmin läpi.

    VastaaPoista
  6. Kiitos hyödyllisestä postauksesta! Täytyykin tasolevyä alkaa kokeilla niin oma ompelukone pääsee vähemmällä neulojen rikkomisella ja runnomisella ;D

    VastaaPoista