tiistai 4. maaliskuuta 2014

Cosplay - harrastus, joka ei osaa kehittyä

Tädillä on nyt hiekkaa p****ssa, mutta skenen sisäinen selkäänpuukotus, vähättely ja nilkkoihin potkiminen alkavat ärsyttää tavattoman paljon.

Miksikö olen nyt kärttynä?

Korviin on kiirinyt aivan uskomattoman typeriä juoruja ja huhuja koskien niin Cosplay Bootcampia (my baby) ja Cosvisionia. Bootcampissa olen idean äiti, tavallaan yksin järjestäjä, joka käytännössä tulee vain opettamaan paikalle, koska duunin lisäksi muu järkkääminen ei tule kyseeseen. Itse järjestelyissä luotan täysin ammattityyppeihin, jotka tietävät, mitä tekevät, ja ennen kaikkea, miten vältetään se jäävuoripuoli. Oman työn luonteen, ja oman harrastushistoriani vuoksi katson kuitenkin olevani niin monessa sopassa keitetty kehäkettu, etten tosiaankaan viitsi tunkea lusikkaani sellaiseen, josta jää paha maku suuhun ja tekee mieli jälkikäteen pyyhkiä vaivihkaa käsiä. Joko tehdään kunnolla tai ei tehdä ollenkaan.

Pinnan alla tapahtuu

"Tapahtuma X perutaan kuitenkin."

"Saman porukan aiempikin coni peruttiin"

Se, että minun, lähes skenen äärilaidalla olevan ihmisen korviin näitä kuuluu, antaa kuvan ongelman laajuudesta. Onko käynyt ollenkaan mielessä, että aiemmin perutuille tapahtumille on oikeasti syitä perua, eikä ole järkevää vetää hommaa loppuun asti.

Ole hyvä, ota nyt pää sieltä pyllystä pois. Kiitos.


En voi suositella makukokemusta


Esimerkiksi itse tein ratkaisevan päätöksen Cosplay Bootcampin tilanteesta, kun oikeasti tuli eteen se, ettei saada tilan vaatimaa ikärajaa täyteen alaikäisillä osallistujilla, ja sen lisäksi olisi ollut todella vaikea räätälöidä mielekkääksi opetusohjelmaa eri-ikäisille, jotka suoraan sanottuna eivät pysty omaksumaan samalla tavoin uutta tietoa kuin parikymppiset. Tämä ei ole mikään ikärasismikysymys. Olen opettanut kuitenkin useammalla kurssilla ja nuoremmat ovat aina jäljessä, jatkuvan ohjaamisen tarpeessa, vaikka ovat kuinka motivoituneita, eikä pääkoppaan yksinkertaisesti mahdu samaan tapaan prosessoitavaa tietoa. Jos oppimateriaalit olisi tehty nuorempien mukaan, täysikäiset olisivat olleet sen jälkeen barrikadeilla, kun eivät saisi mitään uutta irti.

Halutaanko mieluummin Fanfestin kaltaisia Titaniceja, jotka näyttävästi kaartavat intoa nostattaen skeneen ja kaatuvat sitten komeasti ilman toivoa toisesta tulemisesta? En usko, että se on palkitsevaa niin järjestäjille tai kävijöillekään, joten miksi siirrytään herkemmin sinne isojen tuulettimien, lapioiden ja schaissen pariin? 

Miksi halutaan pissiä omiin muroihin?

"Mä haluan käydä muissakin tapahtumissa."

"Ei mua kiinnosta coneissa mitkään cossiohjelmat, vaikka cossaan."
 
 "Mulla on muutakin tekemistä coneissa."

No voi hellanlestas. Tehkää muuta, käykää tai olkaa käymättä ohjelmissa, hengatkaa, jos siltä tuntuu. Coneja riittää nykyään useammallekin sormelle, ei kaikissa tarvitse käydä. (Gotta catch them all?)  Jos kyseessä ei ole omin kakunpala, mikä pakko asiasta on niin itkeä, ja olla niin pahuksen negatiivinen, ja leimata kaiken muun sonnaksi ja sytyttää omalta puoleltaan uudet draamanuotiot?



Aivan kuin se, että cosplaysta oikeasti saataisiin kehitettyä parempi harrastus, jolla on oikeat puitteet, olisi pahaksi. Aivan kuin haluttaisiin mieluummin piileskellä omissa nurkissa ja nysvätä keskenään tai pienen piirin kesken. Halutaanko ehdoin tahdoin pitää kiinni siitä, että kotimainen cosplay on lapsenkengissään?

Siellä se lastentautien kera tulee pysymäänkin, jollei skenen asenneilmastossa tapahdu muutosta.



12 kommenttia:

  1. Aivan mahtava teksti, mukava lukea joskus mielipiteitä scenen korruption ulkopuolelta.


    VastaaPoista
  2. Hyvää pohdintaa aiheesta!

    Itsekin olen noita Cosvision-huhuja kuullut, mutta toisaalta en ihmettele, että huhuja on: Cosvisionin lipunmyyntiluvut ovat julkista tietoa (nehän näkyvät nettikaupasta). Kun järjestäjilläkin on pari peruttua tapahtumaa takanaan, ei ole nähdäkseni mitenkään yllättävää, että joku epäilee Cosvisionin kohtaloa. Ja kun ihmiset epäilevät, nämä jättävät lipun ostamatta (koska pelkäävät rahojensa puolesta). Ja huhumylly on valmis, valitettavasti.

    Cosvision osoittikin hyvää pelisilmää kommentoidessaan näitä huhuja, että tapahtumaa ei tulla perumaan, vaan mennään läpi vaikka harmaan kiven. Huhuilta pitää katkaista siivet, ja juuri näin Cosvision toimi. Uskoisin, että tämä palautti luottamuksen ihmisten mieliin. Hyvä!

    Toivottavasti Cosvision onnistuu - Logomo on oikein käypä tila ja toisaalta Turussa ei vielä ole järjestetty oikeastaan mitään korkean profiilin anime/cosplay/nördäystapahtumaa hetkeen, joten olisi jo aikakin, että sinne jotain tällaista saataisiin :-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta Jussi, ja kiitos kommentista! Olet oikeassa noista epäluulojen nousemisesta, mutta siinä vaiheessa, kun niitä aletaan hysteerisesti levittämään - ja kuulin jo sellaistakin, että Cosvision kuulemma on jo peruttu(!) varmana tietona, niin on aika kääntää katseet sinne paniikkia lietsovien puoleen. Jonkun puolivitsi on aika äkkiä toisille faktaa, ja voilá, huhumylly lähtee taas.

      Kuten aiemmin sanoin, itse en ole minkään tapahtuman järjestäjänä, nämä ovat vain kävijän ja harrastajan mielipiteitä, mutta toivon, uskon siihen, että Cosvision tapahtuu. Kummallisempaa on se, että on huudeltu kentällä jo parisen vuotta, että tahdottaisiin juurikin cossaukseen keskittyvä tapahtuma, ja sitten kun sellaista tarjotaan, se ei olekaan muka kiinnostava. Mitä itse tapahtuman kattausta olen katsonut, tällaisen puoliaktiivisenkin harrastajan sormet syyhyävät aivan armottomasti.

      En sano, että tämä on Cosvisionista tai bootcampista kiinni, mutta tosiaan tuntuu, että halutaan mökötellä niissä omissa nurkissa, huudella "elitisti" -huutoja vieraisiin pöytiin ja tämä on kaikki, mitä harrastukselta halutaan, vaikka sillä olisi potentiaalia ja mahdollisuuksia vaikka mihin. Verrattuna ulkomaisiin cossiskeneihin, ollaan vielä niin kaukana, että surettaa.

      Suurinta muutosta tarvittaisiin cossaajien asenteisiin. Suurta rakastavaa perhettä tästä ei koskaan meillä perikateellisten ja ennakkoluuloisten Suomessa tule, se on varma, mutta olisipa mukava, jos ihmiset pääsisivät edes vähän sieltä bunkkereistaan.

      Poista
    2. Joo, toki huhut kiertävät tehokkaasti, siksihän ne huhuja on.

      Vielä valitettavampaa on, että näissä piireissä on myös ihmisiä, jotka levittävät näitä huhuja täysin tarkoituksella (vaikka tietäisivät asioiden oikean tolan!), ihan vain jotta pääsevät sekoittamaan pakkaa tahallaan ja aiheuttamaan järjestäjille lisävaivaa. Desuconin järjestäjänä olen itsekin päässyt kuulemaan sangen villejä "varmoja tietoja" Desuconin tulevaisuudesta, joista en ole edes muiden järjestäjien kanssa jutellut...

      Mutta näinhän se on, ihmisillä on vaikeaa hoksata, että tapahtumat voivat olla erilaisia - sen sijaan, että kannustetaan muita kehittymään, mielummin huudellaan vieraisiin pöytiin, kuten sanoit. Nurkkakuntaisuus onpi ilomme ja Janten laki vallitsee!

      Asennemuutos, sepä se, sitä voisi toivoa. :D

      Poista
    3. Juuri tuo tahallisuus vetää meikäläisen kupin nurin. Miten ihmeessä tapahtumien erilaisuus ja erilainen profiloituneisuus on mitenkään pois joltain toiselta? Jos se olisi niin kamala asia, ei desujakaan olisi. (Kömpelö vertaus skenen omaan historiaan. :P)

      Asennemuutos, jep. Lähtee ihan omasta peilistä, ja klassisen "me ja ne toiset" -ajatustavan hylkäämisestä. Mutta pienistä puroista on ennenkin kehittynyt isompia uomia. En näe mahdottomana, mutta ikävä kyllä, nykyhetkellä takkuisena tilanteena

      Poista
  3. Ihan sivuhuomautuksena, että Fanfest on tulossa kyllä uudelleen. Uutta tapahtumaa järjestetään jo hiljalleen, mutta ei välttämättä ehdi tälle vuodelle. Että kyllä haluamme Fanfestin kaltaisia Titaniceja, joilla on alternative loppu ja se nousee takaisin pintaan (ja Rose ja Jack menevät naimisiin eläen onnellisina elämänsä loppuun asti)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tosi hieno uutinen! Teidän kannattaa tuoda tätä vähän julkisemmin ilmi, koska nyt jäi vain sellainen kuva, että tultiin kovaa ja korkealta ja rysähdettiin samaa vauhtia alas. Tuo alternative lopetus sai hymyilemään. Joo ei, ei mahdottomuuteen murskaantuvia Titaniceja kiitos, kelluvien puolesta liputan ilman muuta. Toivottavasti pystytte uuteen tulemiseen! :)

      Poista
  4. Täyttä asiaa. Asennemuutosta todellakin tarvittaisiin. Kun itse pukujen laatu, osaaminen ja mahdollisuus materiaaleihin/tapahtumiin/sun muuhun ovat kasvaneet lähelle kansainvälistä tasoa (imo jo kansainvälisellä tasolla), miksi asenteet vaan junnaavat samoissa kuopissa tai taantuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin! Meillä olisi jo kaikki rahkeet päästä harrastuksessa pidemmälle, mutta mieluummin pysytään poteroissa. Muutoksen tarvitsee lähteä jostain - en usko, että yksi blogaus sen saisi aikaa, mutta jos edes yksi negan vaalija lähtee miettimään omaa toimintaansa uusiksi, olen onnistunut.

      Poista
  5. Vaikka nämä molempia tapahtumia koskevat huhut eivät ole muuta kuin tätä kautta korviini kantautuneet (syytän naamakirjaa, tuota paheiden pesää. Ehkä kaikki meneekin ohi, kun en siellä edes ole), ei voi kuin taas pyöritellä silmiään ihmisten typeryydelle.

    Itse olen ihan innoissani sekä Bootcampista että Cosvisionista, mutta ainahan noita on, joille ei riitä mikään, pitää vinkua ja vonkua kaikesta, ja se on kauheaa jos omaa harrastusta tulee harrastamaan joku n00bi joka ei osaa sitä edes oikein tehdä. En edes tiedä mistä nuo Cosvisionin huhut peruuttamisesta ovat edes lähteneet käyntiin (ehkä joku x nimi jossain, joka on ollut myös jossain muualla, ja koska näin tapahtui silloin siellä, se varmasti tapahtuu nyt ja tuolla. Tai lippujen myynti tjs), mutta ihmiset voisivat ottaa asioista selkoa, ennen kuin lähtevät spekuloimaan. Varsinkin kun se oikea lähde on hukassa. Kyllä tälläinenkin nobo kuin minä sai ihan omin pikku aivoin löydettyä sen syyn silloiselle Bootcampin peruuttamiselle, ja se kuitenkin oli ihan oikea pätevä syy. Ehkä vika on näissä ihmisissä, joille tieto pitää etsiä nenän eteen, koska ei voida itse sitä tehdä "Ku en mä mitään kolmeekymmentä sivuu jaksa alkaa lukee". Juurikaan tälläiset ihmiset eivät ymmärrä, ettei kukaan muukaan halua sitä heidän puolesta tehdä.

    Minusta on vain hyvä, että erilaisia coneja on, koska ihmisetkin ovat erilaisia. Minä esimerkiksi odotan Cosvisionia näpit syyhyten ihan vain siksi, koska se oikeasti on cosplay tapahtuma, eikä pieni kisa tai luento keskellä toista conia. En myöskään käsitä näitä ihmisiä, joiden pitää kailottaa kovaan ääneen, että "D44h, tonne en kyllä mee, ihan tyhmä juttu". Ketä tuo tieto hyödyttää? Niimpä, ei ketään. Sama kun alettaisiin riitelemään sinisestä ja punaisesta väristä, koska sininen on niin paljon coolimpi. Ihan kaikkea sanakakkaa ei siitä naamastaan kuitenkaan tarvitse ulostaa, mutta ihmiset eivät tunnu tätä ymmärtävän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chuiga, KIITOS! Ei vain pitkästä pohtivasta kommentistasi, vaan oikeasti toit hymyä huulille. Juuri tällaista kaipaan ja peräänkuulutan. Negatiivisuus ruokkii negatiivisuutta, eikä tällainen katajainen katkera kansa kaipaa IMO sellaista lainkaan. Se hitunenkin positiivariutta kantaa aika hurjan pitkälle, ja kun sitä on kovasti yrittänyt arkielämässäänkin noudattaa, se on tuonut vaikka mitä odottamatonta hienoutta. Minulla ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö sama toimisi skenenkin sisällä.

      Poista
  6. Ei hätää, sä oot ihan loistava!!

    Mäkin kuulin omituisia juttuja cosvisionista, joka sai mut suorastaan hämmentymään. Miten joku edes keksi että cosvision perutaan kun lippuja on myyty huimasti, paljon ohjelmaa on luvattu ja iso, tunnettu tapahtumapaikka on varattu. Mä toivon että saisin huomenna vielä lunastettua itselleni cosvision lipun, koska vihdoin kunnolla harrastukseen pureutuva tapahtua. Taputan mun käsiä henkilölle joka keksi tämän idean ja lähti rohkeasti sitä työstämään.

    Itse olen myös todella innoissa bootcampista. Sormet ristissä odotan joskos mahdollisuus bootcamppiin osallistumisesta tulee eteen. Olin todella innoissani kun näin mitä kaikkea siellä olisi ollut luvassa.

    Nyt meidän täytyy iskeä vaan luut kurkkuun kaikille joilla on negatiivisia ennakkoluuloja! Täytyy näyttää että me pystytään siihen! 8--D

    VastaaPoista