Yay, Pip Bernadotten peruukin osaset saapuivat maanantaina postilla. Olin onneksi vapaalla, joten postimies kiikutti sen suoraan kotiin, eikä tarvinnut lähteä hakemaan sitä konttorin puolelta. Karvahatun lisäksi paketissa oli nimittäin hyväksi havaittua Brandywinen peruukkien hoitoainetta kolmisen pulloa, joten paketilla oli perusperuukkiin verrattuna vähän enemmän kokoa. (Kiitos Anita!)
Samaan aikaan taistelin cosplaygaalan taustanauhan kanssa. Alunperin Audacity heittäytyi kanssani vastahankaan, ilmoitti suvereenisti, ettei suostu nappaamaan CD:ltä yhtään mitään. No ei sitten! Seurasi kiroilua, sopivan kipaleen etsimistä netistä ja sitten luovuttamista. Lounaalla kotona käynyt vastaparini sitten onnistui - myöskin pienen kiroilun jälkeen - saamaan muutettua biisin formaatin oikeaksi ja sitten pääsin kikkailemaan kunnolla ohjelman kanssa. Hieman lisää kiroilua ja sain sen rakkineen jotenkin toimimaan, kunnes ohjelma toteaa, ettei se voi tallentaa MP3 muotoon ilman jotain erillistä lisäosaa X.
EI SITTEN!
Fine.
Mutta sain uuden peruukin. Yay!
Esiraatelin paketin auki ja väri on ihan täydellinen. Jeps, tilasin punky-mallin, joten sitä pörröosastoa on ainakin... riittävästi. Kokeilin päähän ja olin kuolla nauruun. Joo, ei ihan tällä lähdetä suoraan mihinkään. Peruukki on New Waven malli, ja täytyy kyllä kehaista, että on niin järkyttävän paksu, että tätä saa ohentaa oikein urakalla ennen kuin päästään herra Bernadotten mallia lähellekään.
Takatukkien kingi
Pörrrrrö!
Havaitsin samalla, että olenkin haukannut olettamaani isomman palan. Ajatuksena kahden peruukin yhdistäminen on ihan helppo nakki, eikä vaadi paljon mitään, mutta nyt tajuan erheeni. Minun pitää purkaa ja ohentaa tätä saapunutta melkein puolet pois. Vastaavasti liian blondia metrilettiä saa ensin värjäillä ja sen jälkeen puran siitäkin kuitunauhat pois, ja ompelen ne vastaavasti tämän nykyisen jatkoksi. Ei välttämättä mikään maailman vaikein juttu tehdä, mutta aikaa tähän saa uppoamaan aika railakkaasti.
Päälaki tuuheana käherretyistä juurista - no, eipä ole hilsettä sentään.
Tietenkin juuri sen jälkeen, kun olin jo julistanut, että loppuvuonna ei ole enää mitään työpaniikkeja, niin eiköhän tietty itsenäisyyteen liittyvä juhla muistuttanut olemassaolostaan. No, nyt ei sitten ole hetkeen oikein mitään aikaa. (terkuin kaksi pukua Linnan juhliin, ja aikaa öh, vajaa kolme viikkoa.)
Ehdin sitten tekemään jo pari nopeaa toimenpidettä ennen kuin hössäkkä alkaa ihan tosissaan. Koskapa punky on mallina sellainen, että siitä on helppo tehdä piikkipäitä ja muita pörhöjä, se on päälaelta juurestaan jo valmiiksi aika koholla. Siitä piti tehdä ensin selvää, joten uitin tukan kuumassa vedessä ja kampasin erityisesti päälaelta kuitua suoremmaksi vielä kosteana. Nyt se saa valua kylppärissä rauhassa kuivaksi ja sen jälkeen pistän purkaen niskan kuitujen kanssa.
Uitettu karvalakki
Saakohan tätä päälaen töyhtöä millään kuriin?
En jaksanut ottaa kuvaa sen jälkeen, kun peruukki oli saanut kuivua kaikessa rauhassa. Siinä muuten kesti ikuisuuden, on tuo sen verran tiheää tavaraa. Sitten vain purkamaan ja värjäämään?
Tai no.
Ehkäpä sen jälkeen, kun saan työt pois käsistä ja saan katsoa niitä ruudulta Linnan juhlissa. Voi toisella kädellä siemailla skumppaa ja toisella kädellä ratkoa kuitunauhoja peruukista irti. :) Muuten, sain sen gaalan taustanauhankin sitten loppujen lopuksi kasaan. Loppu hyvin kaikki hyvin?
<a href="http://www.bloglovin.com/blog/3874075/?claim=h5dy5r5wmzf">Follow my blog with Bloglovin</a>
Cosplaygaala tulee taas! Traconin esityskisassa näki niin upeita juttuja, että toivottavasti ihmiset suuntaavat myös tännekin. Esityskisojen taso on parantunut aivan huimasti, niitä on nykyään suorastaan ilo seurata! Tämähän on ihan törkeästi mainos, mutta viime vuonna tapahtuma jäi vähän turhan vaisuksi. En tiedä, johtuiko se liian myöhäisestä ajankohdasta kahden ison conin välissä vai heikosta markkinoinnista, mutta kävijöitä oli harmillisen vähän, ja myönnettävähän se on, se ketutti pahasti. Jollei kävijöitä ole, ei ole kohta tapahtumaakaan.
Gaala on aina ollut yksi mielitapahtumistani, koska se on mukavan napakka paketti. Coneissa väliin harmittaa, kun ei ehdi käydä muissa ohjelmissa, koska kisa vie niin paljon aikaa. Gaalassa on se hyvä puoli, että koko con on käytännössä yhtä kisaa. Et menetä mitään ja näet kaiken (paitsi tuomarina näkee vain sen tietyn huoneen). Samoin gaalan formaatti antaa ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä testaamaan itseään, uskaltamistaan ja osaamistaan lavalla ilman turhia paineita. Vaikkapa treenaamaan Eurocosplay- tai WCS-karsintoja varten jos niikseen tulee. Sitäpaitsi osallistua saa myös länsimaisilla hahmoilla, joten harvinaista herkkua siinäkin mielessä. Katsojallekin tapahtuma on juuri sopiva setti. Jollette ole ostaneet lippua jo, suosittelen tekemään sen pikapuoliin!
Belle Revue DTM:ssä vappuaattona 2006 - Tunnistatteko naaman?
Jään itse tänä vuonna tuomaristosta pois, koska ajattelin kokeilla taas huvikseni lavalla heilumista. Suoraan sanottuna, siitä on niin kauan, kun viimeksi olen kunnolla esiintynyt, että lavasta uhkaa taas tulla mörkö. Allekirjoittaneellahan on siis burleskitausta ja niitä juttuja on tullut tehtyä silloin, kun burleskista ei oikein tiedetty kotimaan kamaralla juuri ollenkaan. Parhaimmat esiintymismahdollisuudet tulivat kinkybileiden kautta, ja yleisökin oli tällöin aika rajautunutta, suosio jäi suhteellisen pienen piirin tietoon. Jäin "eläkkeelle" pepunhytkyttelystä juuri sillä kynnyksellä, kun ensimmäisiä oikeita burleskitapahtumia alettiin järjestämään, eikä itse oikein jaksanut enää innostua uudestaan. Sinänsä mahtavaa, että homma on lähtenyt näin hienosti käyntiin ja tullut suuresti valtavirran tietoisuuteen. Liputan niille tytöille, jotka vielä jaksavat innostua aiheesta, minulle se on jo vanha juttu, mennyttä, elettyä elämää, jota katsoo puolihuvittuneesti vanhoista valokuvista.
Toki menneisyys tulee näkymään tällä kertaa gaalassakin, vaikka lupaan kaikkien helpotukseksi, ettei paljasta pintaa tule sinänsä näkymään, tasselit eivät pyöri, enkä vedä (Adreenan pettymykseksi) pitsiä hanurista. Tip to win: kyseinen tuomari on jo sanonut, että jälkimmäisellä tempulla ja koko pakalla pitsiä saisi esityksestä täydet pisteet. Ideaa saa vapaasti lainata, sillä minulla oli vähän muuta mielessä. (Tiukkapipoille tiedoksi: tämä on vitsi.) Jos onnistun saamaan omalla showlla yleisön suupieliä nousemaan yläasentoon, ja edes jotain reaktiota, olen onnistunut.
Cancan 2005! Nykyburleskin pioneeri Lunatrix Polaire kivasti siinä keskellä.
En oikeastaan lähde peliin kisamielessä, enemmänkin ottamaan kontaktia lavaan ja yleisöön. Itseeni. Tahdon viihtyä taas lavalla, tuntea sen omaksi paikakseni, nauttia yleisön edessä olemisesta. Myönnän, pelottaa ja puntti varmaan tutisee vielä lavalle noustessa, mutta en jätä tilaisuutta käyttämättä vain sen takia, että olen ruosteessa. Tarkoitus oli heittää tähän joku hieno metafora siitä, miten vanhakin kone saadaan pienellä huollolla käyntiin, mutta meinasi tulla sen verran ronskia tekstiä, että päätin sensuroida suvereenisti itseäni. Ilmeisesti onnistun nyt saamaan huonoa läppää joko siitä, että kuulostan huonolta roskaromaanilta tai vetäisypätkän juonelta.
No, lava odottaa. Lavasteet ovat vielä kesken, itse esitystä olen hiki päässä treenannut, joten pitäisi muistaa tosi tilanteessakin mitenpäin koivet sojottavat. Vielä kun saisi taustanauhan kasattua kuntoon ja onnistuneesti eteenpäin, niin eiköhän se tästä. Pitäkäähän peukkuja ja tulkaa katsomaan, kun nolaan itseni Glorian estradilla! Yksi lisäsyy ostaa lippu? Heh heh.
P.S. Sori alun koodihässäkkä. Tämän jälkeen tätäkin blogia voi seurata Bloglovinin kautta!
Traconista tuli jo aiemmin runoiltua, mutta cosplaykisojen lisäksi ehdin vilahtaa hetkeksi kuvailemaan Precious-chanin eli kotoisammin Leväsen Tytin kanssa. Precious kuvaili Balalaikaa jo aiemmin, tykkäsin kovin siitä, millaisia kuvia saatiin aikaiseksi, joten oli aika selvää keneltä kysyin samalle hahmolle jatkoaikaa. Joten kun olimme saaneet tuomaroitua kaikki paitsi yhden parin WCS-karsintoihin, karkasin hävyttömästi omille teilleni ja sovin pikaiset treffit. Ohos, tämä alkaa kuulostaa kummasti huonolta hömppäromaanilta, jossa on juuri alkamassa toiminnantäyteinen sivujuoni. Khöm, jos kuitenkin siihen photoshoottiin... Harmi, että ulkona satoi juuri silloin, kuin heiluimme kameran kanssa, joten jouduimme tyytymään sisäkuviin. Taustojen etsiminen oli työn takana, mutta joukkoon mahtui jokunen varsin muikea otos.
Pukuna tämä taisi olla yksi mukavimmista jutuista ikinä, vaikka korkkareissa tottuneelle oli vähän omituista pomppia mestoilla maihareissa. Tassuista puheen ollen moni muistikin mainita, ettei ole koskaan tajunnut, että allekirjoittanut on niin lyhyt tai pienijalkainen. Mikäs siinä, moni tuntui saavan asiasta paljon hupia. Nassun arpi meni jo tutulla tavalla, eikä siihen tarvinnut enää testailla mitään. Käsivarsien arpien osalta olisin kenties kaivannut vielä vähän enemmän työstöä.
En ole ihan tyytyväinen käsivarsien arpiin.
Maailman mukavin cossi <3
Haastetta kuvauksiin toi se, ettei Precious ole katsonut lainkaan Black Lagoonia, joten Balalaika on hahmona uppo-outo, eikä kuvajaa näin ollen kykene juurikaan auttamaan poseerauksissa, taustoissa tai hahmon olemuksen tuomisessa kuviin. Yleensä kuvissa tykkään siitä, että kuvaaja auttaa, korjaa asentoja, jos se ei näytä kameran etsimessä toimivalta. Sormet yhteen, hartiat rennoiksi, leukaa alas ja niin edelleen. Se sentään hoituu tietämätä sarjasta hölkäsen pöläystäkään, mutta itse Balalaikan tuominen esiin jäi täysin minun vastuulleni.
Kyseessähän on vielä jakso, jonka Balalaika viettää suurimmalta osin puhelimessa USA:n erikoisjoukkojen yksikön kapteenin kanssa, lietsoo omaa yksityissotaansa palavalla raivolla. Luonnollisesti puhelin sai ihan oleellisen roolin kuvissa, ja olen varsin tyytyväinen varsinkin näihin seuraaviin kuviin.
Huomasin muuten vasta reilusti conin jälkeen, vasta nähtyäni ensimmäisiä kuvia, että jokin oli vialla. Oikein kunnolla vielä. Tulipa muuten harvinaisen hyvä muistutus siitä, että vaikka on kuinka muistavinaan hahmon täydellisesti ja osaavansa tästä kaiken ulkoa, kannattaa siitä huolimatta aina tarkastaa, miten homma menikään. Meikkasin nimittäin leidin paloarven kauniisti väärälle puolelle nassua. No niinpä niin, tosi kivaa. Voin sanoa, etten ollut ihan kovin ilahtunut havaittuani asian tilan. Jep, referenssikuvat voisi aina, AINA, kuljettaa mukana ja varmistaa vielä ennen coniin lähtöä, että menihän kaikki putkeen.
Pieni ihminen on kovin hämmentynyt, iloisesti kuitenkin. Teette minut todella onnelliseksi, että jaksatte seurata jorinoitani laidasta toiseen. Elämä tosiaan kenkii tällä hetkellä aika urakalla, mutta tällaiset pienet asiat saavat hymyn nousemaan huulille. Kuten otsikkokin sanoo, Suuret kiitokset! En ala kuitenkaan kumartelemaan, koska tunnetusti sitä samalla onnistuu pyllistämään kuitenkin vahingossa väärään suuntaan.
Jotta tästä ei tulisi pelkkää kiitosten ja kumarrusten vuodatusta, pistetään mukaan vähän asiantynkääkin. Sen nimi on piilolinssit. Likinäköisenä ei oikein huvita toikkaroida pitkin maita ja mantuja - coneista puhumattakaan, tietämättä tarkemmin, mihin on suuntaamassa. Vaikka Marilyn Monroe teki tästä operaatiosta eräässä elokuvassaan sangen hauskaa törmäilyllään ja säätämisellään, se ei sitä kuitenkaan puoliksi näkökyvyttömälle ole. Kakkulat ovat killuneet jo varsin pienestä nenällä, joten olisi ihan mukava nähdä muutakin kuin väriläiskiä sumussa.
Piilareita on tullut käytettyä niin värittöminä kuin värillisinäkin parisenkymmentä vuotta, joten elän niiden kanssa varsin mukavasti. Ovat muuten kehittyneet sangen mukaviksi siitä, mitä ne olivat vielä joskus silloin kun dinosaurukset jyristelivät pitkin mestoja. Vink vink. Perfektionistisuuttani olen ilmoitellut myös sen verran ahkerasti, että tuskin haluni saada simmut oikean värisiksi suhteessa hahmoon ei ole mikään yllätys. On yllätävän hankalaa löytää täysin peittäviä linssejä, joissa olisi myös vahvuudet jos väri on jotain sinivihreiden ulkopuolella. Aiempien kokemusten mukaan tavalliset värilliset linssit vain vähän tummentavat omien silmien väriä. Vihreissä se ei ole haitannut, kun silmät ovat hohkanneet epäilyttävän luonnotonta sävyä. Siniset taas menevät niin tummiksi, että ärsyttää. Ruskeat opaque-linssit sen sijaan ovat antaneet aivan sen sävyn, mitä olen hakenutkin.
Paljon on kuulunut myös harmittelevia valituksia eri kauppojen laadusta ja silmien ärsytyksestä käytön jälkeen, linssien hajoamisista silmiin tai epämääräisistä muutoksista säilytyksen aikana. Uh huh, ei kiitos. Tahtoisin kyetä näkemään vielä useammankin vuoden jälkeen.
Löysin useamman ihmisen suositteluiden jälkeen Honeycolorin, joka on osittautunut varsinaiseksi piilaritaivaaksi. Ensin sieltä tilattiin punaiset vuoden linssit Rideria varten, ja nyt posti kiikutti mukanaan hienot keltaiset ja sitten vähän sävyttävät siniset linssit. Kaikissa löytyy reilusti vahvuuksia ja vuoden verran näihin on luvattu käyttöaikaa. Lapsenmielisenä ilahdun firman tavasta toimittaa kamppeet. Aina saa ilmaisen piilarikotelon tilauksen mukana, ja se erottuu hauskalla tavalla tavallisten linssien koteloista. Jaksoin riemuita myös niinkin pienestä asiasta kuin pakkaukset ja niiden värit. Joku ajattelevainen ihminen toisella puolella maailmaa oli pakannut linssit söötteihin pinkkeihin ja vaaleansinisiin rasioihin, ja laittanut sävy sävyyn kotelotkin mukaan. Punaisiin linsseihin saatiin hienot limenvihreät. Millaiset kotelot ovatkaan, superihania!
Oink oink, sanoo pieni possu
Pitkät piuhat tai jotain. Meni jonkin aikaa tajuta, että kyseessä on kultakala!
Lisäpisteita pakkauksen suhteen tulee vielä takasivun kuvallisesta ohjeistuksesta, jossa näytetään seikkaperäisesti, miten linssit laitetaan simmuihin. Jesh!
Niin, se peittävyys. Punainen on kunnollista punaista, samoin muutkin värit ovat sitä mitä pitääkin ilman laimeutta tai sekoittumista omaan sävyyn, ja asettuvat omaan silmään mukavasti. Voisin sanoa olevani enemmän kuin tyytyväinen, eikä Honeycolorin hintatasokaan ole lainkaan huono. Edullisia linssejä, hyvä palvelu, nopea toimitus ja yksi tyytyväinen asiakas!
Nyt jään innolla odottelemaan launtaista Eurocosplay Championships finaalia Lontoosta ja #cosplay.fi:n kanssa irkissä Ilonan kisasuorituksen tsemppaamista. Kuinka moni meinaa muuten katsoa reaaliaikaisesti, millaisia upeuksia lavalla nähdään tänä vuonna? Ennakkokuvien perusteella tulossa on järkyttävän kovatasoinen kisa.
Se on kysymys, johon törmään säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta kohtuullisen usein. Olen tehnyt aina omanlaisia ratkaisujani, kieltäytynyt kulkemaan sellaista elämänpolkua, jota meille usein tunnutaan petaavan jo valmiiksi. Vakituinen työ, omakoti- tai rivitalo, farmariauto, 1.7 lasta, kultainen noutaja ja niin poispäin. Noooo, farkkuauto löytyy, työllistän itse itseni yrittäjänä, ja joskus aikoinaan minulla oli kultsu, mutta siihen se sitten jääkin. Yhdenlainen elämäntapahörhö siis.
Joskus tuli larpattua intohimoisesti, sitten mukaan tuli Suomen keskiaikaseura (SCA) omine kuvioineen, sekä ihan perinteiset roolipelit. Koska sekään ei ole tällaiselle nörtille riittävästi, olen lukenut ja keräillyt sarjakuvia aivan pikkukimmasta asti, rakastan scifiä, ja jaksan innostua lapsellisen riemukkaasti mitä typerimmistä asioista. Nykyään bofferi/ rottinkimiekat ovat jääneet sivuun, valikoin todella tarkkaan millaiseen larppiin jaksan enää lähteä, ja SCA:n viehätys karisi harrastuksen muuttuessa politikoivammaksi. Avaruusoopperat ja roolipelit ovat sentään jääneet.
Muutama vuosi sitten eräs tuttuni kysyi harrastanko vielä keskiaikaa. Kielteisen vastauksen kuullessaan hän huokaisi tyytyväisenä, että olet sitten vihdoin kasvanut aikuiseksi. Nostin pöydälle valtavan kassin, sillä olimme juuri käyneet raidaamassa Porvoon Lukevan, yhden maan parhaimmista divareista, ja polttaneet sarjiksiin pari sataa euroa. Selitin löytöjäni esitellessä, että olimme muuten kummatkin aloittaneet cossaamisen.
Se ilme!
Tuttavani totesi hyvin lyhyesti, että vetää sanansa takaisin.
Meillä on aina tila loppu. Tässä yksi kirjahyllyistä omistettuna sarjiksille.
Jos "aikuisuus" on sitä, että pitää asettua tiukasti lokeroonsa, tiettyyn rooliin ja malliin, jota ulkopuolelta usein painotetaan, se saa minun puolestani jäädä omaan arvoonsa. Olen vakaasti sitä mieltä, että jos ei kuuntele omaa itseään, kulkee väkisinkin sen "yhteiskunnan" odottaman ja luoman reitin, saattaakin huomata, ettei se
tuo mitään onnea, jollei pidä itselleen tärkeistä ja merkityksellisistä asioista kiinni. Luulenpa myös, että se on väylä, jolla tehdään niitä harmaita, värittömän kuivakkaita ja mauttomia keski-ikäisiä, jotka ovat sitten salaa katkeria ja kateellisia niille, joilla on ollut rohkeutta tehdä toisin, ja kehtaavat vielä olla onnellisiakin. Kerrassaan hävytöntä! Onhan tässä kärjistystä mukana, mutta näen itse asian varsin pitkälle tällä tavoin.
Cosplay on harrastuksena vielä valtakunnallisestikin niin uusi ja erilainen, että sitä saa edelleen avata kysyjille, mistä tässä kaikessa on oikein kyse. Lopeteltuani keskiaikailun, tuntui, että minuun jäi valtaisan suuri
aukko, jota en osaa täyttää. Jotain olennaista puuttui. Nyt tuntuu, että cosplay on juurikin se
täyte, se juttu, jota olen hakenut.
Mistä Cosplayssa on minulle kyse? Yksi osa siitä on aivojen tuuletusta oman työn rinnalla. Saa välillä ottaa vähän rennommin, jopa hivenen huolimattomammin (suosittelen tätä lähestymistapaa lähinnä itseni kaltaisille neuroottisille perfektionisteille), ja nyrjäytellä päätään sen kanssa, miten jännittäviä työtapoja, materiaaleja ja tekniikoita tässä harrastuksessa voi käyttää. Samalla tapaa myös kertakaikkisen mahtavia ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet samoista asioista - ja voin sanoa, että useimmiten tuskin huomaan ikäeroa nuorempien harrastajien kanssa, kun päästään keskustelemaan vaikkapa softiksen loputtomista käyttömahdollisuuksista tai lempisarjoista.
Cosplay on aivan äärettömän mahtava harrastus. Se ei ole "vain" puvun
tekemistä. Yhteen pukukokonaisuuteen voi kuulua kaavoitus aivan alusta
lähtien, kankaiden ja muiden materiaalien valinnat ja hankinnat (ei niin simppeli juttu, miltä äkkiseltään saattaisi vaikuttaa), puvun valmistus,
kankaanpainantaa, värjäämistä, puutöitä, askarteluja, kirjontaa, muovien
ja ties minkä materiaalien ennakkoluulotonta käsittelyä, maalamista,
viimeistelytekniikoita, ääninauhan kasaamista, esityksen rakentamista...
Tätä listaa voisin jatkaa vaikka kuinka. Aina tulee jotain uutta
jännittävää vastaan. Harrastus, joka ei koskaan käy vanhaksi tai jossa
voisi sanoa, että nyt on kaikki tehty ja opeteltu. Jokainen puku tarjoaa jotain uutta haastavaa ja mieltä kutkuttavaa.
Tiivistetysti
voisi sanoa, että cosplay opettaa ongelmanratkaisua, erilaisten
materiaalien luovaa käsittelyä, kolmiulotteista hahmotuskykyä,
käsityövalmiuksia hyvinkin moneen lähtöön, sosiaalisia valmiuksia, ja jopa ilmaisu- ja
esiintymistaitoja. Voisi vielä lisätä itsestäänselvyyden; päihteetöntä
toimintaa oikeasti hyödyllisen ja kivan asian parissa!
Asiaa liippaa myös seikka, josta olen lyhykäisesti kirjoittanut työblogiini. Maailmantuskani ydin kiertyy käsityötaitojen katoamisen ja vähenemisen ympärille. Opetuksen taso on laskenut hälyttävästi kaikilla käsityöaloilla, käytännön tilalle on tullut enenevässä määrin ties mitkä tutkimukset, liian suuresti painotettava suunnittelu ja kirjalliset selvitykset sen sijaan, että opetettaisiin ihan sitä käytännön työtä. Asia on tullut tuskallisen hyvin selväksi jo ihan työharjoittelijoiden kanssa. Ne jutut, jotka omana opiskeluaikana olivat ihan perusjuttuja, ovat nyt vain enää harvojen tiedossa, eikä suurimmalle osalle ole edes mainittu niitä koulutuksen sivussa. Sitten kirkkain silmin väitetään koulutettavan ammattilaisia? Jaa-a, uskaltaisin väittää, ettei 80% valmistuvista kykene tai osaa toimia itsenäisesti ammattilaisena ja ilman ohjausta vielä valmistuttuaankaan. Tästä ollaan keskusteltu aika monen yrittäjän kanssa, ja kaikki ovat olleet pelottavan yksimielisiä.
Onneksi kansalaisopistoilla tarjotaan vielä varsin runsas tarjotin erilaisiin tekniikoihin ja tapoihin. Kaikki harrastaminen, oli se sitten kurssilla tai itsekseen puuhaaminen, on äärimmäisen hyvä juttu. Vaikka kouluissa tähän ei selvästi olekaan vielä havahduttu, harrastuspiirit varmistavat, että jotain säilyy. Cosplay antaa harrastuksena enemmän kuin mikään oppilaitos tai kurssi -
toki auttavat, helpottavat matkan varrella, mutta eivät ole mikään itseisarvo tai välttämättömyys
harrastuksessa etenemiseen (tai kisoissa pärjäämiselle). Usein tuntuu, että parhaimmin pukujensa kanssa kehittyvät ovat juuri niitä, joille ei ole mahdollinen ammattikoulutus tai vaikkapa kisoissa sijoittuminen nostanut keltaista silmien tasalle, koska pohjalla oletettavasti useimmilla on polte tehdä, intohimoinen halu tuoda lempihahmojaan/designejä eloon ja oppia sitä kautta enemmän, eikä rajata omaa kehitystään ilmoittamalla suoraan olemalla valmis ja taitojensa huipulla.
Jösses, en minäkään ole valmis, vaikka olen toiminut ammatissa jo lukioikään ehtineen ihmisiän verran, valmistanut sadoille ihmisille korsetteja ja juhlapukuja, opettanut kansalaisopistoissa ja lisäkouluttanut itseäni useammallakin tutkinnolla ja kurssilla. Tämähän on vasta alkua.
Jokainen tehty puku kasvattaa nälkää, antaa jotain uutta, opettaa
valtavasti. Kuinka monen päässä on käynyt ajatus: "Jos tekisin tämän
uudestaan, tekisin sen vähän toisin?" Tai "Seuraavan kerran, kun teen
jotain tällaista, tekisin sen vähän fiksummin." Tunnustan, että omissa
työpapereissanikin usein lukee ystävälliseen sävyyn muistutus: "Tyhmä
lehmä! ÄLÄ tee näin enää koskaan!" ja sen jälkeen ohjeistus siihen, mitä tehdä seuraavan kerran vastaavassa projektissa.
Kaikki aloittavat jostain, osaamisen taso on erilainen. Kisojen
tuomaroinneissa olen ollut etuoikeutetussa asemassa näkemässä, miten pukuilijoiden osaamisen taso kasvaa, kehittyy ja nousee
koko ajan. Tiedän myös, että on hurja määrä cossaajia, joita ei
kisoissa näy, mutta jotka kehittyvät vastaavalla tavalla omien projektiensa parissa. Se on äärettömän hienoa, tekee minut hurjan iloiseksi, toiveikkaaksi, koska se
kertoo tarinaa siitä, ettei toivoa ole menetetty. Tämän
harrastuksen kautta voi nousta vaikka kuinka monta kirkasta tähteä ja
osaajaa maailmankartalle!
Tämän idealistisen hehkutuksen jälkeen pitää itsekin todeta, että taidan kuitenkin olla se aikuinen, vaikka harvemmin sellaiselta tuntuu. Aikuinen, mutta ei harmaaksi ja kuivaksi muuttunut keski-ikäinen. Ehkä sairastan Peter Pan - tautia, mutta henkilökohtaisesti en halua menettää kykyäni iloita, nauraa itselleni ja omille tempauksilleni, ja voida olla sopivan lapsellinen halutessani. Niitä harmaan huumorintajuttomia tyyppejä on jo maailma pullollaan.
Jos tekstimuuri alkaa tökkimään, pistäkää yllä oleva biisi soimaan. Hyvää taustamusaa ja aiheeseen sopivat lyriikat. Vink vink.
Monasti törmää siihenkin, että ihmiset sanovat "kasvaneensa"
sarjakuvien, mangan, animen ja cosplayn yli. Ajatus saa jo rypistämään
kulmia. Hei, mikä teitä vaivaa? Jos ne asiat eivät enää kiinnosta, ei sitten. Mutta kasvaa jonkin tällaisen yli? Kuulostaa minun korviini epämääräiseltä tekosyyltä, kun taustapaineet "normaalimpien" harrastusten pariin kasvavat puberteetin ja "aikuiseksi" kasvamisen myötä. Ryhmäpaine vaatisi jättämään lapsellisilta tuntuvat jutut sivuun ja tekemään jotain muka järkevämpää. Morjens.
Itsekään en ole koskaan ollut niin aikuinen kuin juuri täysi-iän saavuttaneena, jolloin oli tietävinään ja osaavinaan suurinpiirtein kaiken maailmasta. (Hei äiti, voit kommentoida, miten kauhean urpo olen ollut. Tiedän, että luet tätä.) Tulin vähän kasvettuani onneksi järkiini, ja totesin, että tässä ole mitään itua, ja minun - eikä kenenkään muunkaan tarvitse luopua itselleen mielekkäistä ja iloa tuottavista asioista, vaikka se olisi miten noloa, typerää tai lapsellista jonkun muun mielestä. Katsotaanko muuten 15-20 vuoden kuluttua kuinka kivaa niillä toisilla vielä on?
En ole oikein koskaan jaksanut mitään vaaleanpunaisia höttösöpökawaii-sarjoja, en ylenpalttista fanservicea tai päättymättömiä sohjoja, mutta siitä huolimatta aina löytyy jotain, joka kolahtaa ja puhuttelee tällaista kääpääkin. Niitä mangoja ja animeja on paljon muitakin kuin vain ne valtavirrassa ajelehtivat suosikit, eikä vaadi kovinkaan paljon vaivaa kaivella niitä esiin. Toisinaan tunnen oloni coneissa vähän vanhaksi suhteessa valtaosaan kävijöitä, mutta siitä huolimatta aina löytyy seuraa, yhteisiä puheenaiheita, tekemistä, eikä kertaakaan ole tullut tylsistymistä vastaan. Ulkopuoliseksi en ole koskaan kokenut oloani.
Kami no Shizuku - aivan upeasti piirretty viininmaistelumanga!
Talvella juttelin erään tutun yritysjohtajan kanssa, joka varovaisesti tiedusteli, aionko jatkaa vielä pukuilua vaikka toimin itsekin näkyvässä asemassa arkielämässäni. Hän huokaisi myös syvään, sanoi, että haluaisi itsekin vielä vetää puvun niskaansa, ja voi kun joku järjestäisi jotkut hyvät teemabileet, jossa voisi pukuilla menettämättä kasvojaan. Tapaamisesta jäi surumielinen fiilis. Malliesimerkki siitä, että pelätään muiden arvostelua, leimaantumista, koska harrastus on näkyvä, värikäs ja hieman vielä tuntematon suuren yleisön silmissä, sekä siitä, mitä tapahtuu, kun asetutaan omassa päässä kehitettyyn lokeroon. Tietenkään toimitusjohtaja, tai vaatesuunnittelija ei voi cossata - eihän niitä otettaisi enää vakavasti!
Ajatus tekee edelleenkin surulliseksi.
Niin kauan kun ihmiset ruokkivat tuota ahdistavaa mielikuvaa, ne ihanat, vähän omituiset jutut piilotellaan muilta, osaksi kadotetaan ja niitä jää haikeana miettimään ja muistelemaan. Samalla menettää palan itsestään. Älkää tehkö sitä itsellenne. Cosplay ei ole vain päätöntä ernuilua, vaan oikeasti järkevä ja vakavasti otettava harrastus, ja jos se tuottaa harrastajalleen iloa ja onnistumisen tunteita, sitä ei kannata uhrata turhan aikuisuuden markkinoille.
Kirjoitin jo aiemmin siitä, miten hermojani on nyppinyt "Cosplay ilman tuskaa on teeskentelyä" -tyyppinen uliseminen bindauksen ihanasta kamaluudesta - vai kamalasta ihanuudesta. Valitettavasti kuvat eivät tahtoneet tehdä kanssani yhteistyötä, joten uliuli, nyt vasta paukahtaa.
Olen sen verran mukavuudenhaluinen, etten ala kärsimään niin kuumasta, epämukavuudesta kuin hankaluudestakaan ainakaan alusasujen suhteen, joten kehittelin joskus 2006 kieppeillä oman binderin. Tapojeni mukaan nuuskin ensin niin T-kingdomin kuin sopivasti litistävien urheilurintsikoiden tarjonnan, tsekkailin binderien rakenteita ja saumaratkaisuja, ja loin oman mallin saadun tiedon pohjilta.
Halusin mukavan, helposti puettavan ja pidettävän binderin, joka myös materiaaliltaan hengittää, ei salpaa hengitystä, eikä hankaa mistään. Niin, ja lisäksi tekee sen, mitä pitääkin - litistää nuo maitorauhaset äijämäisempään malliin. Bonuksena oli myös ylimääräisten löllöjen pitäminen kasassa.
Ensimmäinen versio meni tähän tyyliin. Materiaalina 100% puuvillacoutil. Binderin etuosa, se, joka hoitaa lätistystyöt, ei saa siis venyä, joten valitsin lähinnä korsetteja varten 1850-luvulla kehitetyn kalanruotokudotun coutilin. Se on napakkaa, ei veny mihinkään suuntaan, ja pitää kutinsa isommassakin venytyksessä - ja hengittää. (Sitä voi hankkia esimerkiksi Hironialta tai Belle Modestelta.) Sivut tulivat samasta matskusta ja rinnan sivuun laitoin useammalla säädöllä olevat kolme hakasta. Takaosa ja etupuolen yläosat puolestaan on iholycraa. Joustaa mukavasti päällä liikkeessä, antaa tilaa hengittää, eikä hiosta liikoja
Homma toimii siten, että binderin saattaa vetää sopivasti pään yli ja kiristää hakasten avulla rinnan sivusta sitten tarpeellisen määrän, kunnes sivuprofiili näyttää halutulta. Jännä juttu, se vaikuttaa myös ryhtiinkin - tai sitten vaan röhnötin kuvia ottaessa. Vaatteiden alle puettuna näyttää tältä b/c -kuppisella tytyllä: (voi argh, miten inhoan katsella tällaisia kuvia itsestäni...)
Ei nyt kuitenkaan aivan se paras vaihtoehto, vaikka mukavuus alkoi olla jo omaa luokkaansa. Heti jos rinnanympärys kasvaa vähänkin reilummaksi ja paidan alla on isompaa hinkkiä, tämä ei enää riitä. Traconin työvoimavastaavanakin tunnetun Shinran binderitestailuista tuli opittua sen verran, että luuta kyllä kuluu. Seikkailu jatkui siihen, että mallia kehitettiin ensin Kizzyn kanssa (koska vertailukohtana enemmän tissejä!) ja sitten myöhemmin erään toisen tuttavan kanssa, joka edustaa myös reilumpaa mittaa.
Kizzyn kanssa testaillessa lisättiin enemmän pystysuuntaisia leikkuusaumoja ja niihin litteitä metalliluita tukemaan ja pitämään litistettävät meijerit oikeassa suunnassa. Alunperin joustava selkäosa heivattiin mäkeen ja selkään vaihdettiin rintsikoistakin tuttu leveä hakasnauha. Tässä toimii myös nyörityskin ihan mainiosti, hyvä vaihtoehto hakasnauhalle.
Peruskaavapohjasta mittojen mukaan kuositteltu kaava
Seuraavana tosiaan hieman vilautusta, miten bindaus toimii tosiaan hyvin rintavalla ihmisellä. (osastolla Kizzylle vielä lisää kamaa, ja ollaan jo lähellä oikeaa kokoa. Tsekatkaa aiempi linkki ja ottakaa mielikuvitusta kehiin.) Kaavoja voi vähän vilkaista tuosta yltä. Ei siis ole kyse mistään äärimmäisen monimutkaisesta jutusta.
Jälkikäteen sitä on tullut muutettua vielä siten, että olkainta on kavennettu reilusti sekä kädentieltä, että samalla syvennetty myös pääntietä, koska muuden kiristin uhkaa vilahdella paidan alla, jos on useampikaan nappi ylhäältä auki. Keskellä edessä on taite, mutta kaikkialle muualle etukappaleilla tulee saumoihin luut, ja myös niiden keskelle. Suosittelen myös luita vielä takasivukappaleen ja etusivukappaleen yhdistävään saumaan, sekä ensiksi mainitun keskelle. Keskelle taakse voi laittaa hakasnauhaa, tai halutessaan nyörityksen. Tällöin vain pitää ottaa takaa vielä reilusti tilaa pois, koska nyöritys tuo aika paljon lisää väljyyttä mukanaan.
Miltä tämä sitten näyttää päällä? Takaa jäänyt harmillisesti yksi hakaspari auki, mutta ei se näytä haittavan lainkaan. Nämä ovat siis vielä ennen kuin kavennettiin pituutta olkapäältä ja syvennettiin pääntietä. Materiaalina jälleen 100% puuvillacoutil, reunat on tässäkin huoliteltu aiemman tavoin joustavalla taitenauhalla. Sitä ja hakasnauhaa löytyy lähes poikkeuksetta kaikista käsityöliikkeistä useammassakin värissä. Entäpä ne luut sitten? Suosittelen napakoita litteitä flexluita, joita saa nykyään aika monesta paikkaa (Hironia, Belle Modeste, Tikata). Unohtakaa kaupan tätien tarjoamat rigilene-luut. Niillä ei näin kovaan käyttöön ole juuri mitään asiaa.
Näitä tuumailuja ja ideoita saa vapaasti hyväksikäyttää, ja jos joku päätyy näiden mukaan testailemaan, olisin enemmän kuin utelias kuulemaan kokemuksia. Ajattelin tehdä itsellenikin vielä uuden version, koska pari mieshahmoa on tulossa kuvioihin, mutta niistä jutuista sitten myöhemmin. Pysykäähän kuulolla!
Allekirjoittaneella tuulee tällä hetkellä nyt henkilökohtaisessa elämässä niin paljon vasten näköä, että tekisi mieli tiputtaa hanskat oikeastaan kaiken suhteen. Mutta jotta tämä ei menisi ihan apeiluksi, niin muutama hyvä asiakin. Ja vielä cosplay-aiheinen. Kuka olisi uskonut? Le Gasp.
(Huomaatteko, yritän piristää itseäni. Siksi teen nämä listamuotoon, koska listat ovat hyviä ja parantavat kaiken, sekä pitävät elämän järjestyksesä. Joo.)
1.) Rimppu julkaisi tänään hienon cosplay -asennemanifestin Adam Lambertin Masterpiecen tahtiin. Allekirjoittaneen voi bongata sieltä Balalaikana heilumasta. Toivottavasti Rimppu tai joku muu voisi innostua vastaavista enemmänkin, sillä oli varsin hauska opetella biisin sanoja ja yrittää epätoivoisesti toistaa niitä fiiliksellä sitten kameran edessä. Niin, ja bailata.
2.) Olen itkenyt kuumailmapuhaltimen perään niin kauan, että tänään vihdoin kierrettiin kaikenmaailman halpahallit, kunnes Tarjoustalosta bongasimme uudenkarhean vekottimen hintaan 29.90€. (Vinkkinä niille, jotka vastaavaa höhhötintä kaipaavat.) Lähes kaikkialta muualta hinnat nousivat kivasti yli viidenkympin, enkä maksa cossivarustelussakaan ihan niin paljoa yhdestä laitteesta. Pääsen siis vihdoin ja viimein Wonderflexien kimppuun ja harjoittelemaan haarniskointia. Ne järkkykalliit levyt ovat odottaneet oikeaa hetkeään jo hävyttömän kauan.
3.)Ja koska pienet asiat huvittavat, tässä pieni maistiainen Traconista
Precious-chanin kanssa pidetystä photoshootista. Kuvittelin, että
Balalaikan hiukset näyttäisivät vaisuilta, kun hiukset ovat auki ja
käytössä oli vain yksi peruukki. Ei vaineskaan, hyvältähän tuo näyttää
ainakin omana silmääni. Niskassa ja yläselässä oli vain tuon jäljiltä
suurinpiirtein marsun kokoiset takut, joiden selvittelyä voi tehdä
sitten pimeinä talvi-iltoina. Coniväsymyksessä tungin sen vain kassiin,
ja sen avaaminen hitusen hirvittää. Teen myöhemmin oman juttunsa
kyseisen naikkosen kuvista, joten sitä odotellessa!
4.) Olen jumitellut yhden suuren puvun tekemisen kanssa jo monta vuotta.
Tekosyiksi on riittänyt se, että tietyt materiaalit puuttuvat (kasassa
on kuitenkin 98% kamppeista) ja ilman niitä ei vain millään voi
aloittaa. Kyseessä on aikamoinen sirkustelttaprojekti, joten
aloittaminen on vain venynyt, venynyt ja venynyt. Sain pari viikkoa
sitten ihmeellisen energiapiikin ja pistelin kasaan helmaan tulevaa
laskosnauhaa nelisen metriä. Pitänee taputella itseä harteille tästä
aikaansaannoksesta. Nyt se on sentään aloitettu, ehkä jatkoa seuraisi
nyt nopeammin.
5.) Pip Bernadotten peruukin pohja on matkalla Suomeen. En malttaisi odottaa!
6.) Ei liity cossaamiseen millään lailla, mutta mökkimatkalla löysin maasta pienen jääkarhupehmon, joka on ilmeisesti tarkoitettu reppuun maskotiksi. Se raukka oli ihan litimärkä ja sorassa, joten en voinut olla pelastamatta. Ulos kylmään hylätty ressukka on tällä hetkellä kuivamassa ja sen jälkeen se pääsee uuteen, rakastavaan kotiinsa.
7.) Jääkarhupehmoa kovasti himoava koirani olisi mahtava proppi FFVIII:n Rinoalle, jolla on myös australianpaimenkoira. Saatoin hieman huvittua tajutessani asian. Harmi vain, ettei minusta ikinä saisi hyvää Rinoaa, eikä koiruuskaan saa jääkarhua. (tai Nausicaän Teto- pehmolelua, vaikka se sitäkin himottelee kirjahyllystä.) Mutta mikäli joku neitokaista tahtoo tai aikoo cossata ja tahtoo sopivan koiruuden rinnalleen kuviin, tiedätte mistä sellaisen saisi.
Kykenen sanomaan ei tälle katseelle. Tiedän, olen ilkeä kakkiainen.
8.) Cosplay bootcamp on tosiaan oikeasti tulossa. Taisin kirjoittaa viimeksi asiasta niin kryptisesti, että monelta meni se vielä unelman piikkiin. Onneksi on aivan ihana järjestelyporukka, hyvä yhteishenki ja halu toteuttaa leiri. Tähän mennessä projekti on saanut vain innostunutta kannustusta puoleensa, ja käytännön asiat tuntuvat myös luistavan mainiosti. Tästä on tulossa kertakaikkisen hieno juttu!
9.) Viimeiseksi; 71 lukijaa, kuinka siistiä! :) Kumarrukset teille kaikille, piristätte ja ilahdutatte läsnäolollanne ihan hurjasti. KIITOS!
