Final Symphony ja Tracon 2014

Hei, pääsin vihdoin ja viimein takaisin conimaailman sivuun kiinni! Jee! Tässä juuri mietin, että takana on hyvin pienellä poikkeamalla lähes puolitoista vuotta, kun olen viimeksi päässyt yhteenkään coniin mukaan. Välillä on tuntunut siltä, että olen ajatunut jo hurjan kauas koko skenestä ja se on tuntunut etäiseltä, kuin jotenkin menneeltä unelta, jossa olen joskus seikkaillut. Elämä (tm) on pitänyt allekirjoittaneen niin tiukasti hyppysissään, ettei ole ollut toivoakaan näyttää nenäänsä missään, saati sitten edes ajatella cosseja.

Totta puhuen, ei olisi ollut nytkään, mutta revin itseni väkisinkin paikalle. Sunnuntain Tracon jää töiden vuoksi välistä, mutta toivo tulevista coneista häilyy vahvana mielessä. Elämään on kuulunut - tässä tulee pakollinen "mitä kuuluu" osio - muutto Hämeenlinnasta pääkaupunkiseudulle, eikä ole ollut aivan vahvimpia ajatuksiani tehdä sekä kodin että liikkeen muutto toiseen kaupunkiin liiketoiminnan hetkeksikään pysähtymättä. Noup. En suosittele kenellekään. Duunipuolen suurista käänteistä voi edelleen lukea meikäläisen työblogista, joten siitä ei sen enempää. Systerin kuolema keväällä veti mieltä varsin matalaksi, mutta menetyksissäkään ei voi ikuisuutta piehtaroida, elämän täytyy jatkua.

Show must go on.

Helsinki toi mieleen kyllä sellaisen asian, että kaipaan kovasti muita cossaajia, sopivasti sosiaalista painetta omien pukujen väkästämiseen, yhteisöllisyyttä ja uusia tuttuja uusvanhassa kaupungissa. Allekirjoittanuthan on alkujaan paljasjalkainen stadilainen, joten fiilis pääkaupungissa on kumman skitsofreninen, kun mestat ovat samaan aikaan vieraita ja tuttuja. Joten hox, paikalliset cossaajat, kertokaa, mitä täällä tapahtuu?

Final Symphony

Duunipäivä keskeytyi puoleen, kun piti kiirehtiä Tampereelle katsastamaan kovasti odotettu Final Symphony -konsertti, jossa oli tarkoitus kuulla Tampereen erittäin mainion sinfoniaorkesterin esittämää Final Fantasy -musaa. Niin, se oli tosiaan tarkoitus, ja sellaiseen konserttiin oli liputkin ostettu.

Todellisuus iski märkänä rättinä vasten naamaa. Aiemminkin on ärsyttänyt se, että jos menee kuuntelemaan peli- tai elokuvamusiikkia, ennakolta ei koskaan ilmoiteta, mitä konsertissa kuullaan. (Nyt oli mainostettu, että tulossa on musakkia FFVII ja FFX peleistä, mutta ei mitään tarkempaa.) Ei siinä vielä mitään, mutta paikalle päästyä ohjelmasta kävi selville, että kyseessä olikin kahden suomalaisen säveltäjän (Traconin kunniavieraita muuten) versioinnit ja sävellykset pohjaten kyseisiin kipaleisiin. Ketutti niin paljon, että oli aika lähellä, ettei kävelty suoraan ulos.

Sovituksissa ja versioinnissa ei ole mitään vikaa tai pahaa sinänsä. Siitä ei oltu vain vaivaudutti ilmoittamaan mitään etukäteen. Jos sen olisi tiennyt, olisi osannut suhtautua erilailla asiaan. Orkesteri ja kapelimestari olivat loistoja, musiikki virtasi upeasti, mutta silti päälimmäinen fiilis oli pettymystä ja huijatuksi tulemista. Luulin olevani menossa kuuntelemaan alkuperäisiä versioita, sainkin sian säkissä. Juttu on vielä sellainen, että alkuperäisistä löytyy orkestroinnit sinfoniaorkesterille ja niitäkin on esitetty pitkin maailmaa. Sitä minä olin menossa kuuntelemaan, en tätä. Voisi myös kysyä, mitä jää jäljelle, kun säveltäjän herkkä kädenjälki katoaa aika nopeasti tuntemattomiin, kun tuttua oli vain jotkut teemojen pätkät ja satunnaiset sävelkulut.

Mitäpä luulette, että klassisella puolella tapahtuisi, jos vastaava tapahtuisi vaikkapa Wagnergin Valkyrian kanssa? "Ei, ei tämä ole Wagneria, vaan esitetään toisten säveltäjien teoksia inspiroituna Wagnerin teemoilla." Niin, taitaisi kulttuuritantat rynniä barrikadeille alta aikayksikön, hesarin mielipidesivut ja some täyttyä hallitsemattomalla raivolla.

Tämä minusta kertoo myös alentuvasta suhtautumisesta peli- (ja myös leffamusiikin) skeneä kohtaan. Ei vaivauduta kertomaan, mitä tulossa on, mutta sen lisäksi vielä alkuperäinen vielä muutetaan "taiteellisempaan" suuntaan, koska se ei ole selvästikään tarpeeksi hyvä sellaisenaan. Mahtava juttu, että tällaisia järjestetään, mutta matka on vielä pitkä siihen, että nämäkin hyväksyttäisiin osaksi kulttuurimaisemaa perinteisten säveltäjien rinnalle.

End of rage

Tracon ja WCS -karsinnat

Olen ollut alusta saakka WCS-tuomarina, vain viime vuosi jäi väliin hautajaisten venyessä pitkään. Tällä kertaa ei tarvinnut vuodattaa henkisiä kyyneliä poisjäännin vuoksi, vaan pääsin taas jatkamaan perinteikkään kisan kanssa. Tuomaristo vaihtuu, muuttuu vuosi vuodelta, mutta taidan olla se vakidinosaurus, joka pysyy tällä kohtaa muuttumattomana. Allekirjoittaneen tärkein rooli on pukujen syynääminen, mutta oman oopperahistoriani vuoksi myös esityspuoli pysyy tiukasti hallussa.

Hauska myös huomata, miten erilaisia tapoja eri tuomareilla on. Keskustellessa eräs totesi seuraavansa jo ennakolta tulevia kisaajia ja heidän edistymistään, kun itse en taas halua tietää kisaajista ihmisinä tai cossaajina käytännössä mitään. Itse keskityn nuuskimaan (vieraampia) sarjoja ja pelejä läpi, jotta voin luoda kokonaiskuvan hahmosta, puvun liikkuvuudesta ja sen toimivuudesta, sekä hahmouskollisuudesta. Jokainen tuomari siis katsoo kisaajia hieman eri näkökulmista, tuoden sen oman, korvaamattoman panoksensa mukaan.

Tuomariselfiet Ilona Cosplayn tapaan. Allekirjoittanut kaappicossaili Xmenin Mystikkoa.

Aiempina vuosina on harmittanut kovin usein se, että kisaajat ovat tuntuneet osallistuvan verenmaku suussa, ja itse kisaaminen on näyttänyt kisaajille stressaavalta ja hermoja raastavalta. Tämä vuosi oli selkeästi erilainen, positiiviseen suuntaan. Tuomarihuoneessa vitsailtiinkin positiivisuuden, söpöyden ja rakkauden vuodesta. (Ja tisseistä.) Lähes kaikilla kisaajilla oli aivan huippuihana asenne, kova polte lavalle enemmänkin esiintymisen vuoksi kuin voiton. Argh, olitte kaikki aivan ihania, jäi hirmuisen hyvä mieli aivan jokaisesta kisaparista.

Kisan profiili on myös noussut vuosien myötä, ja olin onnesta soikeana, kun kuulin, miten kova tunku kisaan oli ollut, ja kisaajien taso vain tuntuu nousevan.  (Voi Luoja, vieläkin mielessä on kauhukuvat neljän kisaparin kisasta, jossa oli Japanin valvovan silmän alla pakotettu tekemään kolmen parhaan sijoitukset, eikä saanut tehdä jaettua kolmatta sijaa. Onko se oikea kisa enää? Ei minusta.)

Totta kai harmittaa niiden puolesta, jotka eivät nyt päässeet mukaan ilmojen täyttyessä hetkessä. Sen sijaan uutiset tulevasta portfolio-hausta ensi vuodelle oli tervetullut ja iloinen yllätys. Ne, jotka eivät mahtuneet nyt kisaan mukaan, ovatkin tällä kohtaa jo aikamoisen vahvoilla, kun puvut oletettavasti ovat lähes kunnossa. Vink vink! Ollaan taidettu vihdoin päästä cossiskenessä pisteeseen, kun todella on käyttöä esikarsinnalle. Dinosaurus on onnellinen!

WCS Team Finland 2015!

 Mitä itse kisaan tulee, se oli virkistävän erilainen. Myönnän olevani jo aikamoisen väsynyt toisiaan toistaviin eeppisiin mättöihin ja toinen toistaan seuraaviin lavakuolemiin, joten tämän vuoden anti poikkesi odotetusta linjasta. Paljon komediaa, ystävyyttä, lämpöä ja silkkaa rakkautta - unohtamatta myös treenattuja taistelumuuveja. Tämän vuoden edustajat olivat niin eeppisiä omalla lempeällä rakkaustarinallaan ja viimeiseen kirjontapistoon asti hiotuilla puvuillaan, että oksat pois.Isot onnentoivotukset teille. (Jos muuten vielä kaipaatte palautetta, pistäkää viestiä tulemaan!)

Kisajärjestelyt menivät Adreenan rutinoituneessa huomassa ilman moitteen häivää, mutta infossa olisin kaivannut vähän enemmän henkistä paikallaoloa. Toisen puoliskoni rannekkeen ja autoni parkkilipun kanssa sählättiin oikein huolella, asiakaspalveluhenkisyys oli tiessään, kukaan ei oikein tiennyt mitään, eikä näyttänyt oikein kiinnostavankaan. Pientä tsemppiä siis jatkoon, kiitos!

Muuten Tracon meni klassisesti tuomarihuoneessa, mutta illalla laahustaessa autoon iloinen conikansa näytti kansoittavan runsaana niin Tamperetalon kuin Sorsapuistonkin. Tuntui hyvältä palata skeneen, vaikka vain nopealla pistokeikalla. Ainakin yksi asia tuli varmaksi. Vaikka on pitkään ollut poissa, ihmiset eivät unohda, Tracon pysyy yhtä vastaanottavana, iloisena ja hyväksyvänä kuin aiemminkin.

Jep. Ette pääse minusta vielä. Kun saan Elämän(tm) isoimmat kuristusotteet kaulani ympäriltä, palaan taas aktiivisemmin kuvioihin. Niin, ja hei. Tykkään teistä. Ihan kaikista!

Muutosta pukkaa

Pitkä aika, ei merta.

Tuntuu siltä, että cosplay ja conit ovat jotain etäistä elämää, melkein unta, jota olen joskus viettänyt. Tämä ei ole blogin lopetuspuhe, vaikka saattaa sellaiselta kuulostaa. Elämä on pitänyt niin kiireisenä, ettei ole juuri ehtinyt kuin juosta duunin ja kodin välissä. Painoa ensimmäisen puolella. Hypistelen välillä kaapissa vanhoja cosseja ja kaipaan saada vetää jonkin niistä niskaani.

Aikamoista tasapainoilua

Tuli jopa pyyntö cosplaykunniavieraaksi erääseen Venäjän coniin, mutta kun duuni tulee ensin, niin muuten kiinnostava tilaisuus oli pakko jättää välistä. Harmi! En ole ikinä ollut Venäjällä, joten olisi ollut kiinnostava nähdä sitäkin puolta pallosta, puhumattakaan millainen coniskene siellä olisi ollut.

Elämän vuoristorata heitti sellaiset kiemurat eteen, että en voi kuin pudistella päätäni ja itsekseen toivoa tahdin rauhoittuvan edes hitusen. Jep, ruuhkavuosista aina puhutaan, mutten koskaan kuvitellut sitä aivan tällaiseksi. Kevääseen on mahtunut niin yhden perheenjäsenen hautajaiset (jälleen) kuin isoa muotinäytöstä Jukka Rintalan kanssa, ja useampia eeppisiä kuvauksia, ja tämä huipentuu nyt siihen, että muutan pääkaupunkiseudulle. Yksi syy siihen löytyy täältä.

Is this me new home?

Toisin sanoen, pääkaupunkiseudun cossaajat. Tulen varmasti kiusaamaan teitä, kun pääsen taas asettumaan vanhoille hoodeille!

Apuvälineitä ompeluun

Heissulivei! Yllätän tällä kertaa kaikki olematta ranttaamatta tai kettuuntumatta mistään skenen ilmiöstä. Sen sijaan tällä kertaa tarjolla on lähes jokaisen ompelukoneen varusteista löytyvä mystinen apuväline, jota kukaan ei tunnu osaavan käyttää, ja joka helpottaisi aika monen elämää.

Tadaa! Tasolevy

Jännä ja turhan näköinen kapistus, eikö totta. Ulkokuori on kumman pettävä, sillä tämä on yksi oleellisimmista apuvälineistä parin tärkeimmän paininjalan jälkeen. Mitä sillä sitten tekee?

Sen voi aukaista. :P

Erilaisiin muotoihin jopa!

Niin, mitä sillä sitten tekee? (yes, yes. I´ve had my fun...) Juttu menee nimittäin siten, että varmaan kaikki pukujaan ompelevat ovat huomanneet, että kun ommellessa päätyy paksumpaan kohtaan, meno tyssää aika tehokkaasti, ja siinä sitten nykii ja vääntelee kangasta saadakseen tikin taas liikkeelle, kun se pahus jyskyttää vain muutaman millin vauhtia eteenpäin.

Tikin jumitus johtuu siitä, että paininjalka ei pääse liikkumaan tasaisesti eteenpäin. Jumitusta esiintyy, jos se suuntaa kohti ylämäkeä paksun kohdan tai saumavarojen päältä, ja vähän myöhemmin sitten, kun sen nokka on kohti alamäkeä möntin päältä. (Huomaatko, viljelen todella ammattimaisia ilmaisuja tässä. Kaikki kolleegani ovat varmasti minusta nyt todella ylpeitä.)

Tässä kohtaa tasolevy napataan kuvioihin, eikä enää tarvitse jumitella. Pitää vain ommella varovasti ja rauhallisesti. Havainnollistetaanpa tätä kuvin.

Tulossa paksu kohta, paininjalan nokka alkaa osoittaa ylämäkeä kohti ja tikki lyhentyä.

Astelevystä asetetaan joko yksi tai useampi levy paininjalan taakse pitämään se vaakasuorassa.

Kun paininjalka on päässyt nätisti "harjalle", sen tasapaino pidetään alamäkeen tultaessa asettamalla levy paininjalan eteen. Tarkkana, et halua ommella levyyn kiinni, joten siirrä sitä parin piston jälkeen hitusen eteenpäin. Ompele hitaasti ja varovasti tämä kohta!

Kun on päästy taas tasaiseen maastoon, voi hurrutella koneella rauhassa eteenpäin, ja toistaa sama levyoperaatio seuraavan sauman tai päärmeen kohdalla. Kohdan paksuudesta riippuen voi laittaa joko yhden tai useamman levyn paininjalan tueksi. Sen huomaat kyllä kokeilemalla, missä vaiheessa paininjalka pysyy mukavan horisontaalisena. Avainsana tässä on rauhallisuus ja huolellisuus. Älä nyi tai riuhdo kangasta paksuista kohdista ommellessasi, saat vain huonoa tikkiä ja parhaimmillaan katkenneen neulan.

/Edit

Facebookissa monet mainitsivat, ettei osan merkeistä uudemmissa (halvemmissa?) koneissa ole tällaista kapistusta enää mukana. Ei hätää. Ellei varsinaista välinettä löydy, voit käyttää vastaavasti jotain muuta apunasi, kuten vaikkapa ohutta levyä, paksua pahvia, puutikkua tms. millä saat paininjalan pysymään suorassa.  Tehdään, kuten cossaajat aina tekevät : sovelletaan! :)

Tässä samalla muuten kuvissa näkyy, miten voi tikata tavallisen vetoketjun kunnolla paikoilleen. Hyviä ompeluhetkiä, ja nähdään mahdollisesti Tampere Kupliissa! Päätin cossata tavista, tunnistatko joukosta?

Cosplay - harrastus, joka ei osaa kehittyä

Tädillä on nyt hiekkaa p****ssa, mutta skenen sisäinen selkäänpuukotus, vähättely ja nilkkoihin potkiminen alkavat ärsyttää tavattoman paljon.

Miksikö olen nyt kärttynä?

Korviin on kiirinyt aivan uskomattoman typeriä juoruja ja huhuja koskien niin Cosplay Bootcampia (my baby) ja Cosvisionia. Bootcampissa olen idean äiti, tavallaan yksin järjestäjä, joka käytännössä tulee vain opettamaan paikalle, koska duunin lisäksi muu järkkääminen ei tule kyseeseen. Itse järjestelyissä luotan täysin ammattityyppeihin, jotka tietävät, mitä tekevät, ja ennen kaikkea, miten vältetään se jäävuoripuoli. Oman työn luonteen, ja oman harrastushistoriani vuoksi katson kuitenkin olevani niin monessa sopassa keitetty kehäkettu, etten tosiaankaan viitsi tunkea lusikkaani sellaiseen, josta jää paha maku suuhun ja tekee mieli jälkikäteen pyyhkiä vaivihkaa käsiä. Joko tehdään kunnolla tai ei tehdä ollenkaan.

Pinnan alla tapahtuu

"Tapahtuma X perutaan kuitenkin."

"Saman porukan aiempikin coni peruttiin"

Se, että minun, lähes skenen äärilaidalla olevan ihmisen korviin näitä kuuluu, antaa kuvan ongelman laajuudesta. Onko käynyt ollenkaan mielessä, että aiemmin perutuille tapahtumille on oikeasti syitä perua, eikä ole järkevää vetää hommaa loppuun asti.

Ole hyvä, ota nyt pää sieltä pyllystä pois. Kiitos.

En voi suositella makukokemusta

Esimerkiksi itse tein ratkaisevan päätöksen Cosplay Bootcampin tilanteesta, kun oikeasti tuli eteen se, ettei saada tilan vaatimaa ikärajaa täyteen alaikäisillä osallistujilla, ja sen lisäksi olisi ollut todella vaikea räätälöidä mielekkääksi opetusohjelmaa eri-ikäisille, jotka suoraan sanottuna eivät pysty omaksumaan samalla tavoin uutta tietoa kuin parikymppiset. Tämä ei ole mikään ikärasismikysymys. Olen opettanut kuitenkin useammalla kurssilla ja nuoremmat ovat aina jäljessä, jatkuvan ohjaamisen tarpeessa, vaikka ovat kuinka motivoituneita, eikä pääkoppaan yksinkertaisesti mahdu samaan tapaan prosessoitavaa tietoa. Jos oppimateriaalit olisi tehty nuorempien mukaan, täysikäiset olisivat olleet sen jälkeen barrikadeilla, kun eivät saisi mitään uutta irti.

Halutaanko mieluummin Fanfestin kaltaisia Titaniceja, jotka näyttävästi kaartavat intoa nostattaen skeneen ja kaatuvat sitten komeasti ilman toivoa toisesta tulemisesta? En usko, että se on palkitsevaa niin järjestäjille tai kävijöillekään, joten miksi siirrytään herkemmin sinne isojen tuulettimien, lapioiden ja schaissen pariin? 

Miksi halutaan pissiä omiin muroihin?

"Mä haluan käydä muissakin tapahtumissa."

"Ei mua kiinnosta coneissa mitkään cossiohjelmat, vaikka cossaan."
 

 "Mulla on muutakin tekemistä coneissa."

No voi hellanlestas. Tehkää muuta, käykää tai olkaa käymättä ohjelmissa, hengatkaa, jos siltä tuntuu. Coneja riittää nykyään useammallekin sormelle, ei kaikissa tarvitse käydä. (Gotta catch them all?)  Jos kyseessä ei ole omin kakunpala, mikä pakko asiasta on niin itkeä, ja olla niin pahuksen negatiivinen, ja leimata kaiken muun sonnaksi ja sytyttää omalta puoleltaan uudet draamanuotiot?

Aivan kuin se, että cosplaysta oikeasti saataisiin kehitettyä parempi harrastus, jolla on oikeat puitteet, olisi pahaksi. Aivan kuin haluttaisiin mieluummin piileskellä omissa nurkissa ja nysvätä keskenään tai pienen piirin kesken. Halutaanko ehdoin tahdoin pitää kiinni siitä, että kotimainen cosplay on lapsenkengissään?

Siellä se lastentautien kera tulee pysymäänkin, jollei skenen asenneilmastossa tapahdu muutosta.

Työkiireinen conipaitsiossa

Conit vilisevät ohi, ja vanha ei pysy mukana. Ei sen puoleen, viime vuonna en kovin moneen coniin ollut lähtökohtaisestikaan menossa. No, miksi en? Työt, työt ja työt. Minulle on ihan suoraan sanottuna ura ollut koko ajan huomattavasti tärkeämmällä sijalla kuin cossaaminen, joten kun rauta on kuuma, on taottava. Sitä on sitten juostu pää kolmantena jalkana ja istuttu yöt pitkät pukuja nysväten, eikä tilanne tunnu tästä muuttuvan.

..tai vastaavasti rämpimässä metsissä kuvausten tiimoilta.

Yukiconia katselin jo sillä silmällä, mutta ohi menee sekin. Conikulttuuri on selvästi muuttunut niin, että valtaosa on ottanut oppia desuista, ja hankkii lippunsa ennakkoon. Eipä siinä mitään, päällekkäin on Jyväskylän häämessut, joilla suunnittelijan tulee edustaa, joten loppuunmyynti ei sinällään häirinnyt, vaikka olenkin utelias millainen konsepti ja toteutus tässä uudessa tapahtumassa olisi ollut. Eiköhän blogit ja fb kerro sitten hyvän palautteen tapahtumasta.

Ollaanko tässä menossa nyt siihen suuntaan, että valtaosaan coneista pitää ostaa todella ajoissa lippunsa? Innokkaalle conittajalle tässä tuskin on minkään sorttista ongelmaa, mutta kaltaiselle homeparralle (parralle? onko minulla partaa? öh.) valtaosa sellaisista tapahtumista, joihin ei ole menossa töihin, menevät armotta sivu suun. Myönnän, että olen ollut sangen epäaktiivinen koko skenen suhteen pitkän aikaa, joten olen vähän pihalla conien kehityksestä.

Is it dead yet? Hiusten asettelu sammalien kanssa on tarkkaa - todella pro-kuvausvinkki. :P

Toinen asia, jota tuli pohdittua, onko skenen toiminta siirtynyt nyt enemmän somen puolelle? Anikin käyttö on minullakin jäänyt lähes kokonaan, vaikka se ennen oli keskustelujen kuumin piste. Muillekaan foorumeille ei ole näytetty nenänpäätäkään, mutta sen sijaan blogeja tulee satunnaisesti luettua, mutta helpoin on ollut seurata muiden edesottamuksia facebookin kautta. Mene ja tiedä, onko tämä vain kalkkeutuvan tyypin näkökulma vai mitä mieltä muut ovat?

Jotta hiljaisuus tässä blogissa ei olisi niin läpitunkeva, niin vilautanpa täälläkin viime aikojen projektien tuotoksia. Olen muiden duunikuvioiden lisäksi tehnyt nyt paljon töitä Dark Sarahin kanssa, ja uskoisinpa, että vaikka ei cossauksista ole kyse, näet miksi olen ollut aika tohkuna näiden kuvien kera. Ah, pukuni näyttää niin hyvältä ko. leidin päällä!

kuva Studio Mikaela Löfroth

kuva Studio Mikaela Löfroth

kuva Studio Mikaela Löfroth

Kuva Studio Mikaela Löfroth

kuva Studio Mikaela Löfroth

Eniten v*tuttaa kaikki

Olen viettänyt blogin suhteen hiljaiseloa jo pitkään. Aina välillä joku muistaa kysyä, miksen ole päivittänyt mitään uutta  kuulumista. No, juttu menee niin, että ei ole kovin paljon ollut mitään sanottavaa. Duunia olen paiskinut niin, että selkänahka on jo miltei riekaleina ja irti, joten ei ole juurikaan ollut aikaa edes vapaa-ajan puuhastelulle. Suoraan sanottuna ei ole kauheasti edes napannutkaan. Tästä voidaan aika pitkälle syyttää myös sitä, että kun duunissa tekee kolmioliikettä piirros-, leikkuupöydän ja ompelukoneen väliä, ei se peruspuvun vääntäminen oikein maistu 12-16h työpäivän päätteeksi.

Kuten Rimppu aiemmin uhkasi cossitauolla, sama taitaa uhata allekirjoittanuttakin. Elämän menee sen verran vinhasti kaikkiin jänniin suuntiin, että katsastan, mitä kaikkea se tuo tullessaan. Tällä hetkellä näyttää harvinaisen vinkeältä, eikä ole pienintäkään käryä, missä mahdan olla ensi vuonna tähän aikaan. Sellainen tasaisempi keski-ikäinen elämä voisi olla vaihteeksi aika kova juttu.

BLAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAH

Mutta miksi otsikossa manailen ketutusta?

Voi pojat.

Ja tytöt.

Nyt tulee vuodatusta, ja oikein huolella.

Yksi iso syy, miksi cosplay tökkii nyt, on se, että koko skene ärsyttää nyt aivan julmetusti. Draamaa, nettiflameilua, herneitä nenään pussikaupalla, selkien takana puhumista, käytöstapojen puuttumista ja järjetöntä kukkahattutäteilyä. On näitä esiintynyt aiemminkin, mutta ei aivan tässä määrin. Erinäisen cosplay bootcampin siirtyminenkin sai metrisen tatin kasvamaan otsaani aivan yhdessä yössä.

Oikeastaan facebookin erinäiset cossiryhmät ovat oikein ottaneet tämän hienosti nahkani alle. Viimeistään Frostbiten ilmoitus K18-kokeilustaan sai minut ensin lukemaan keskusteluja silmät kummituseläimen kaltaiseksi laajentuineina, sen jälkeen käsi tapasi naaman monta kertaa, ja arvatkaas mitä? Ohimoista puskee nyt useampi uloke silkasta turhautumisesta. Desujulkistukset olisi voinut hoitaa kenties vähän paremmin, mutta se hillitön raivo, mitä kummastakin leiristä tuli, oli aivan järjetöntä sivusta seurattavaa.

Alaikäisissä voi ja onkin paljon niitä, joita halutaan kutsua ihastuttavalla ernu-nimityksellä, mutta valtaosa on silti fiksua ja mahtavaa porukkaa. Sen sijaan hävetti niiden puolesta, jotka kuvittelivat olevansa aikuisia vain koska on ylitetty se maaginen 18 vuoden ikäraja. Graahh, miten lapsellista, ylimielistä ja typerää käytöstä. Jep, kiinnostus meni. En todellakaan lähde katselemaan näiden "muka aikuisten" edesottamuksia Frostbiteen. (Ei, se ei ole järkkärien syy. En taida jaksa katsella nyt edes kävijöitä.)

Facebookin cossiryhmät, nuo maantieteelliset rajat ylittävät yhden ison cosplay-perheen luojat. Hieno homma, että näitä on, informaatio liikkuu ja ihmiset voivat tutustua conienkin välillä toisiinsa tätä kautta. MUTTA. Eikö ketään muuta hierrä se, että samoja kysymyksiä samoista aiheista kysytään päivä toisensa jälkeen, viikko toisensa jälkeen, eikä kukaan vaivaudu edes kaivamaan parin päivän takaisin vastauksia ja neuvoja feedistä?

Kuinkahan kauan porukka jaksaa auttaa toisiaan tällä tavoin?

Sen jälkeen, kun viikon sisään on antanut vaikkapa tekonahalle ompeluohjeita noin kahdeksatta kertaa, ja samaa huudellaan heti perään, ei jaksa neuvoa enää pätkääkään. Tai vaikkapa millä saat ihosi maalattua valkoiseksi niin, että se pysyisi, kysymys heti top 2 sijalla. Näistä voisi melkein kirjoittaa jonkin satiirin, mutta se vaatisi tilaa huumorille, eikä sitä löydy nyt piiruakaan. Eikö kukaan katso enää Anikista tms. tai yritä käyttää ensin omaa päätään?

Mielipiteeni nykyisestä toiminnasta

Tässä alkaa oikein kaihoilla ilmeisesti kuopattua Cosplay.fi ajatusta, jonne olisi kerätty tutoriaaleja, muita vinkkejä ja ihmisten kirjoittamia (käyttö)kokemuksia, jotta aina samoja juttuja ei tarvitsisi aina miljoonaan kertaan käydä läpi.

Taidan palata takaisin Shingeki no Kyojinin pariin, kunnes suurin ulokkeet otsastani haihtuvat.

Mr Murphyn matkassa Traconissa

Veetuttaa vieläkin niin, että on vaikea saada mitään kirjoitettua. Varoitus, jatkossa seuraa harmistuneen ja kärttyisen ihmisen vineämistä.

En ole tosiaan päässyt mihinkään coniin tämän vuoden puolella - kiitos työ(elämä) - ja Traconin piti olla vihdoin ja viimein se henkireikä, jossa pääsisi näkemään niin uusia kuin vanhojakin tuttuja, fiilistelemään cosplayn kanssa tavalla tai toisella.

Ei sitten mennyt ihan kuin Strömsössä.

Kaik on pilalla

Ensin saan kuulla, että vuokraisäntäni hautajaiset  -jep, porukkaa vain tipahtelee kärpästen lailla ympäriltäni. Varokaa, olen aika tappavaa seuraa - olisivat päällekkäin conin kanssa. Ok, ei siinä mitään, hoidan WCS-tuomaroinnit ja lauantai-illan paneloinnin, ja sitten siirryn suoraan Tampereelta hautajaisiin aikaisin seuraavana aamuna.

Liian hyvä suunnitelma?

Todellisuus: hautajaiset järjestettiinkin lauantaina, ja seremonia aloitettiin verrattain myöhään iltapäivällä. Jatkuvasti oli yhteys cosplayvastaavaan, mitä tehdään, ja mikä on aikataulu. Jossain välissä oli toive edes nähdä WCS-kisan esitykset, mutta se raukeni vähitellen monttubileiden vain jatkuessa. Olen ollut aivan alusta asti WCS-karsintojen tuomarina, ja minulle ne ovat NE kisat, jotka merkitsevät eniten. Vanne pään ympärillä sen kun kiristyi. Voittajat sain tekstarina muistopuheiden aikana.

Onnea Ilonalle ja hoothootille! Olisinpa nähnyt teidät!

Meh

Lopulta kun auton keula osoitti kohti Mansea, alkoi käydä selväksi, ettei Cosplaytuomarit - nuo lapsia syövät hirviöt -paneelikaan järjestyisi. Minulla oli kaikki materiaali, esityspohjat, kuvat - no, kaikki? Kävimme muiden panelistien kanssa pikaisen puhelinneuvottelun, totesin, etten ole oikein julkisessa esiintymiskunnossa itkettyäni useamman tunnin putkeen, enkä edes ehtisi ennen paneelin aloitusta paikalle. Joku voi miettiä, miten volisin vuokriksen hautajaisissa, mutta voin sanoa, että lähes 12 vuotta naapureina tekee paljon. Vanha veteraani oli käytännössä ukin korvike ihmiselle, jolla ei ole koskaan sellaista ollut.

Tilanne kärjistyi siihen, että paneeli peruttiin.

Olen hurjan pahoillani, että tieto ei ilmeisesti kulkenut conin sisällä, ja paneelia oli odottamassa iso porukka, jotka eivät lainkaan tienneet peruutuksesta. Jos mieli oli paha aiemmin, nyt se tuplaantui.

Käytännössä kävin conissa vain hakemassa Shufun matkaan, katsomassa tyhjän bäkkärin ja siirtymässä suoraan yöpymispaikkaan. (Okei, oli siellä vielä Adreena, Arttu ja Kizzy, joita halasin ohimennen ennen siirtymistäni.) Sunnuntaina sama vika. Tuli nukuttua pitkään, veltosteltua ja sitten kävi tervehtimässä Tamperetalolla paria tärkeää ihmistä, ja eikun kotiin. Wow, mikä con.

Eikö tästä conivuodesta oikeasti jää kuin tuhkaa käsiin?

Boot boot bootcamp!

Työkiireet helpottivat sen verran, että ehdin taas kirjoittaa tännekin jokusen rivin. Kesä meni, minne? Koska? Hyvä kun ehdin edes huomata lehtien viherryksen, kun ne taas alkavat muuttumaan keltaisiksi. En taida enää ensi kesäksi ottaa aivan noin paljon hommia.

Ensi viikonloppuna starttaisi sitten Helsingin sarjisfestarit, ja pääsen tohkuna nuuskimaan uusia albumeita (JP Ahosen perjantaina julkaistava Perkeros kutkuttelisi aika paljon...), sekä tapaamaan piirtäjiä. Sattuneesta syystä allekirjoittanut on nyt aika syvälle uponnut sarjisten maailmaan - tai no, syvemmälle vedetty.

Köh. Ei siitä enempää.

En olekaan Tampere Kupliin jälkeen päässyt yhteenkään coniin, joten Tracon tulee ihanasti pelastamaan conivuoden kohdallani. Ei kyllä mitään toivoa, että ehtisin saada mitään uutta pukua valmiiksi. Sille saa sanoa jo suoraan hyvästi, vaikka toiveita kyllä oli. Ei auta, duuni tulee ensin, huvi vasta sen jälkeen - ja nyt huvi siintää jossain hamassa tulevaisuudessa.

Mukaan Cosplay Bootcampille!

Traconista tuli mieleen tämän pläjäyksen pääasia. Cosplay Bootcampin ilmoittautuminen on nyt avattu, ja täyttyy vauhdilla. Meikäläinenhän on siis paikalla opettamassa kaavoitusta. Puvun onnistumisesta yli puolet johtuu juurikin kaavoituksesta, miten puku istuu, asettuu ja liikkuu päällä. Tarkoitus onkin mennä nyt pintaa syvemmälle, hahmottaa, miten omalle kropalle saa kaavat toimimaan, ja mitä niillä pirulaisilla on tarkoitus tehdä. Pyyhitään siis mörköjä kaapista päivänvaloon ja potteroidaan niistä vähemmän pelottavia otuksia.

Henkilökunta on ainakin ollut näistä jo ihan tohkuna, ja aivan liekessä on palautteen mukaan ollut jo leirin odottajiakin. Leirin omassa blogissa kerrotaan, mitä missäkin työpajassa tapahtuu, mitä tullaan oppimaan ja tekemään. Vink vink. 

Sieltä voi valikoida, mitä haluaisi oppia viikonlopun aikana, ja ilmoittautumisessa valitaan kolme pajaa. Aina, kun joku paja on täynnä, se poistuu valikoimasta, joten ei kannata ihmetellä. Osa työpajoista on täynnä, muutamassa on vielä tilaa, joten kannattaa varmistaa oma osallistumisensa mukaan NYT!

Siirry ilmoittautumaan tästä.

Mission impossible(?): piilovetoketjun ompelu

Olen luvannut jo tuhanteen kertaan laittavani tutoriaalia piilovetoketjun ompeluun, mutta se on kestänyt ja kestänyt. Syytän duunikiireitä, kun ei ole vain ehtinyt keskeyttää hommia sen vertaa, että dokumentoisi koko prosessin kulun. Jos piilovetoketjut ovat tuottaneet päänvaivaa, eivät tuota enää tämän jälkeen. Se on helppo ommella, mutta vaatii muutaman pikkuseikan onnistuakseen: a) piilovetoketjuille tarkoitetun paininjalan ompelukoneeseen, b) huolellisuutta, c) kärsivällisyyttä. Ei kuulostane kovin mahdottomalta?

Huomaa urat.

Valmistelevat toimenpiteet

Aivan ensimmäinen askel lähtee vetoketjuhalkion tukemisesta tukikankaalla. Oli sitten kyseessä ohut ja liukas materiaali tai sitten paksua ja jäykkää vaihtoehtoa edustava, kumpikin tarvitsee tukea. Tukikankaasta leikataan halkiota noin neljä senttiä liian pitkät kaitaleet, jotka ulottuvat niin saumavaroihin kuin pari senttiä halkion sisäpuolellekin. Suosittelen silittämään nämä paikoilleen ennen sauman ompelua.

Kuvassa näkyy tukikangas silitettynä paikalleen (nurjalle) ja sauma ommeltuna vetoketjuhalkion pohjukkaan asti. Kätevä tyyppi myös saumuroi/ huolittelee siksakilla kankaan reunat sen jälkeen, kun tukikangas on jo paikallaan. Siistiä ja tehokasta. Pohjukkaa kannattaa vahvistaa useammalla peruutustikillä, ettei vetoketju venytä ompeleita rikki myöhemmässä vaiheessa. 

 

Seuraava askel on kohdistaa vetoketju oikealle kohdalleen. Piilovetoketjun idea on nimenomaan piilottaa kiinnitys vaatteen sisäpuolelle, joten katso, että sisäänpäin pyöristyvä reuna ja vedin ovat varmasti sisäpuolelle. Katso kuvasta ketjunpuolikkaan suunta suhteessa

Muista yläreunan saumavarat. Itse käytän tässä esimerkissä 1,5cm saumavaroja, joten vetoketjun harkotettu yläreuna tulee juuri samalle tasalle kankaan kanssa, jotta se kääntyy nätisti muutamaa milliä vaille tasan, kun vyötärösauma on ommeltu. Niin, tässä on siis hame valmistumassa, mutta sama pätee kaikkiin muihinkin pukutyyppeihin. Saumavaroille on jätettävä tilaa, mutta ei liikaa. Optimitilanne on se, että kun vetoketjun sulkee, yläreunaan ei jää enää tilaa repsottaa auki.

Vetoketju saa olla myös vähintään 3cm liian pitkä kuin vetoketjuhalkio! Muutoin halkion pohjukka ei toimi, etkä saa vedettyä ketjua nätisti paikoilleen. Neulaa ketjun koko toinen puoli nätisti loppuun asti paikalleen.

 

 Ready, Set, Go! Ompelukoneen pariin!

 Ennen kuin päästään varsinaisen piilovetoketjupaininjalan kimppuun, on syytä varmistaa paikalleen asetellun vetskarin pysyvyys. Teen tämän yleensä itse tavallisella vetoketjujalalla, ompelen hyvin pitkällä tikillä piilovetoketjun ulkoreunan paikalleen. Pitkällä tikillä sen vuoksi, että jos ketjun paikkaa joudutaan vielä muuttamaan, se on helppo ja nopea purkaa pois paikaltaan.

Älä koskaan ompele neulojen yli, vaan poista ne sitä mukaan, kun paininjalka tulee kohdalle! Tämän työvaiheen voi tehdä myös käsin harsimalla, mutta allekirjoittanut ei jaksa, ja koneella on paljon nopeampaa.

Ei ole niin vaikeaa, eihän?

 

Tämän jälkeen voi vetää vetskaria hieman kiinni, varmistaa, että pohjukan kohta tulee sileästi, ilman kupruja paikalleen,  neulaa se kohdalleen. Tee koko toiselle puolelle samalla tavalla apukiinnitykset kuin aiemmin. Jos punainen lanka hukkui, palaa vähän taemmas, lue uudestaan ja toista!

Kun saat neulattua pohjukan kohtaan, avaa vetoketju uudestaan aivan loppuun asti  kuvan mukaisesti. Hei, nyt on melkein puolet tehty! Tunnelin päässä on valoa!

Kohti varsinaista kiinnitystä 

 

Nyt on oiva hetki vaihtaa koneeseen piilovetoketjupaininjalka. Tavallisella paininjalalla et pääse tarpeeksi lähelle hammastuksen reunaa, ja lopputulos näyttäisi aivan tavalliselta vetoketjulta. Hätätapauksessa normaali vetskapaininjalka on parempi kuin ei mitään, mutta vaatii aikalailla kikkailuja ja rikkoo herkästi hammastuksen.

Apukiinnityksellä oleva ketju näyttää tältä. Hammastus kiertyy voimakkaasti kohti vetoketjun sisäpuolta, ja sitä täytyy hieman sormella avata, jotta neula pääsi niin lähelle hampaiden reunaa kuin vain mahdollista. Kas näin!

Piilovetoketjujalan kanssa sinun ei tarvitse tehdä mitään erityissäätöjä koneellesi. Neula saa olla normaalisti keskellä. Huomaa, kumpaan uraan ketjun hampaat laitetaan ennen ompelua! Muista auttaa sormella hammastusta pysymään auki ommellessa!

Pohjukan kohdalla tulee se keskittymistä vaativa juttu. Ompelu täytyy lopettaa ennen vetoketjun lukkoa. Et vain kertakaikkiaan pääse tiettyä pistettä edemmäs, halusit tai et. Tämän takia ketjussa tulee olla ylimääräistä pituutta. Sitten voitkin siirtyä ketjun toiselle reunalle ompelemaan. Kohdista tällä kertaa paininjalan ura vastakkaiselle puolelle, ja voit jatkaa taas kohti lukkoa.

Oikeastaan piilovetoketjun vaikein juttu on saada vedettyä vedin tuon halkion pohjukan välistä kohti päivänvaloa. Työnnä vedin ylöspäin ja vedä varovasti. Vaikka se tuntuisi jumittuvan, vedä tasaisesti ja varmasti. Se liikkuu ennen pitkää ja milli milliltä olet lähempänä tavoitetta.

Tadaa! VALMISTA! Kun vetää pidemmälle, halkion pitäisi näyttää tältä; saumalta. Kuvassa siis saumaa ja vetoketjuhalkiota. Näet varmaan, mistä vetoketju alkaa? (ja koirankarvat) Kauempaa sitä ei enää sitten näekään.

Nurjalta ompeleet näyttävät tältä. Alin, oikealta tuleva ommel on sauma. Keskimmäinen ommel on vetoketjun kiinnittävä ommel. Kiinnitä huomiota miten se kulkee suhteessa sauman yhdistävään ompeleeseen. Ylin taas on vetoketjun apuommel.
 

Kotiinpaluu Finnconiin

Tämän kesän conit ovat olleet kohdaltani suorastaan olemattomia, joten nyt piti hieman petrata ja hilata ahteri heinäkuiseen Helsinkiin, Finnconiin Kaapelitehtaalla. Parin vuoden tauon jälkeen vähän mietitytti, millaista siellä tällä kertaa olisi. Nyt ollaan jo menty jokunen vuosi siten, että animecon on järjestetty erikseen. Tuoreessa muistissa oli vielä 2010 tapahtuma, jossa oli kummallisen avaraa ja tyhjää, kun animuväki loisti poissaolollaan.

Vettä on virrannut kuitenkin siinä määrin sillan alla, että havaitsin asenneilmaston muuttuneen jo reilusti ennen tapahtuman alkua. Facebookin animu/manga/cosplay -yhteisöissä tohkuiltiin siitä, ketkä kaikki ovat menossa Finnconiin, ja ooh, sehän vielä ilmainen ja ohjelmassa on kaikenlaista kivaa. No, tämä oli yllätys. Kyyninen täti epäili, miten innokkaat cossaajat sopeutuisivat scifistien keskuuteen, mutta kaikki tuntuivat tulevan keskenään toimeen. Kyllä, olin vielä vähän epäluuloinen asian sujumisen suhteen, vaikka olenkin toivonut fandomien keskeistä toimeentulemista jo vuosikausia. Ihana huomata olevansa joskus väärässä!

Huono aamuihminen missasi ensimmäiset luennot, ja paikalle saapuminen pysäytti kyllä aivan täysin. Ilmeeni, kun vastaan tassuttelee oikeankokoinen Velociraptor! AAAAAAAAAAAAAAAAAAA! Kuinka siistiä! Tuijoltiin tätä mahtavuutta, sen hienoa liikehdintää aikamme naama näkkärillä, ja sen jälkeen taisin todeta, että kaikki on nähty, ja voidaanko nyt mennä jo kaljalle. Eiköhän tämä con ollut tässä.

Myyntipöytäsali kylläkin oli kutsuvampi kuin terassi.

Mutta dinoja olisi hieno nähdä enemmänkin coneissa. Varsinkin näin hienoja!

Mini-Alien!

Myyntipöytäsali yllätti laajuudellaan ja runsaalla valikoimallaan. Mikäli budjettia olisi ollut yhtään enemmän, käteen olisi tarttunut vaikka ja mitä, mutta koska edustan edelleen persaukisten klaania, sai miettiä todella tarkkaan, mihin sormensa laskee. Erityisesti ilahdutti figuureja taiteileva, kovin ystävällinen ja mukava herra, joka toivotti kaikki tervetulleeksi Pasilaan työhuoneelleen. Tässä voisi olla oiva vinkki proppien tekijöille, koska apua ja konsultointia kuulemma voisi olla luvassa - custom töistä puhumattakaan.

Cosplayn puolelta monta iloista yllätystä tuli vastaan. Ghostbusters -ryhmä tuntuu kasvavan vuosi vuodelta, kamppeet kehittyvät, ja hymy huulilla seurasin, miten nuorempi sukupolvi oli otettu mukaan. Pienet lakanahaamut kirmailivat pitkin conialuetta, ja haamujengi niiden perässä. <3 Pistän tekstin loppuun useamman kuvan omista lemppareistani pukujen suhteen. Ihania tyyppejä!

Päheä Ghostbusters -ryhmä! Kuva Mikko Löppönen

Ohjelmapuolta tuli jonkin verran kulutettua, mutta täytyy ottaa tässä esiin muutama ohjelma. Lauantain ohjelmasta ei sen kummempia, ihan viihdyttävää peruspakettia, vaikka oli paikka paikoin hitaasti lämpeävää ja mielenkiintoisin keskustelu alkoi vain hetkeä ennen ohjelma-ajan loppumista. Sunnuntailta poimin spefi <3 anime -paneelin, josta oli suuret odotukset. Harmi kyllä, ne eivät toteutuneet, paneeli ei oikein päässyt käyntiin, ja lähdin kesken pois. Mikäli setti saatiin paremmin haltuun lopussa, olisi kiinnostava kuulla. Kyllä, tiedän, että animea ja mangaa löytyy vaikka millä mitalla, melkein mistä hyvänsä ja runsain mitoin, mutta tässä juuri on se ongelma. Olen nirso sarjojeni suhteen, ja minua on suhteellisen vaikea miellyttää. Kuinka löytää sieltä kaiken hötön seasta ne helmet?

Olen aiemmin jo sanonutkin, kawaiihöttösöpöpantsu -tyyppinen (koulu)hässäkkä ei miellytä sitten lainkaan, ainakaan tällaista vanhaa kyynistä pierua, joten tällä hetkellä uusien mielenkiintoisten sarjojen löytäminen on umpimähkään haromista heinäsuovasta. Tähän olisin kaivannut vastauksia, suosituksia, mutta paneeli tuntui vakuuttavan, että koulusarjatkin ovat ihan ok, ja kannattaa niitäkin katsoa. Mutta, kun en halua, enkä pidä niistä. Saisinko jotain muuta katsottavaa kiitos? Tässä on muuten oivallinen paikka lukijoille. Kun ei jaksa mitään vaaleanpunaisia hötöjä, ei jaksa juurikaan fanserviceä missään muodossa, eikä aivotonta toimintaa ja räiskintää, mitä suosittelisitte?

Predator <3

Lupin III - ilahdutti suunnattomasti

Ihastuttavat Daphne ja Medusa. Kärmekset ovat täysin itse tehtyjä!

Tutoriaali: hihattoman vaatteen vuoritus

Pitkä aika ei merta. Minun pitäisi juuri nyt kirjoittaa laskuja, mutta kuinka ollakaan, kaikki muu on tuhannesti kiinnostavampaa kuin paperitöiden tekeminen. Heh. En harmikseni päässyt Desuconiin, missasin ECC -karsinnat, mutta minkäs teet. Päivä(?)rytmi on ollut jo viikkoja se, että lopetan työt yöllä yhden ja kolmen välillä, nukun muutaman tunnin ja pomppaan taas kuudelta ylös jatkamaan. Ei ole ollut mitään erityisen herkkua, mutta töitä on tehtävä kun töitä on. Kun vaakakupissa olisi lisää valvomista ja työvelvollisuuksia conin suhteen, ja toisella puolella oikeasti nukkumista, vaaka kääntyi  kotisängyn hyväksi. Coneja tulee kyllä muitakin.

Lupasin jo aiemmin tutoriaaleja, joten tässä aamunratoksi, kirjanpidon välttelyksi yksi kappale. Vuoritus on ja voi olla monelle hankala rasti, joten tässä pikkuisen vinkkiä mukaan. Erityisesti, jos kangas on laskeutuvaa, kädentien muoto voi jäädä harmillisesti pussittamaan, eikä laskeudu sitten mitenkään. Tätä samaa ohjeistusta voi muuten käyttää minkä tahansa ommeltavan kaarevan muodon kanssa. Se voi olla niin pääntie tai mikä hyvänsä leikkaussauma.

Niin, rumaltahan tuo näyttää. Epämääräinen möykky. Pussitus johtuu siitä, että saumavarat kiristävät kaarevaa kohtaa, eivätkä pääse laskeutumaan nätisti.

Kun käännetään koko hoito nurinkäsin, päästään paremmin käsiksi saumavaroihin. Kaarevissa kohdissa ne kannattaa leikata sentin parin välein auki, jotta saumavara pääsisi laskeutumaan, eikä jäisi enää kiristämään. Ompeleeseen saakka EI saa leikata, vaan jättää siihen pari milliä väliä.

Huomaa myös leikkaussauman kohta. Siinä on saumavarat kavennettu, leikattu vinoon niin, ettei saumavaroihin tulisi paksua möykkykohtaa pullistelemaan tai painamaan kainaloon. Tätä kannattaa ehdottomasti käyttää kaikkialla, missä vain pystyy.

Hyvin istuvan vaatteet yksi peruskulmakivistä onkin: kavenna saumavarat kaikkialta, missä se suinkin on vain mahdollista.

 

Sauman kohta on siisti ja tasainen, kun saumavarat on kavennettu. (Onpa muuten käsityöläisellä todella kauniit kynnet, nam!) Saumaa kannattaa mälvätä sormissa siten, että se ei jää suoraan pyöreäksi möykkymäiseksi, vaan nurja puoli taittuu noin millin nurjalle puolelle. Sormissa pyörittely myös ajaa tavallaan esisilityksen virkaa, mutta myös helpottaa itse varsinaista silittämistä todella paljon.

Vähän parempi? Jep. Saumavarat on nyt harkotettu, joten pussitus ei ole enää tässä vaiheessa niin räikeän kauhean kamala kuin aiemmin. (voi kiva, kun kamerani haluaa vääristää värit. Tämä on edelleen sama kolttu, vaikka päätyikin aivan Katrihelenan väriseksi.)

Pelkkä saumavarojen kavennus ja harkotus ei kuitenkaan riitä. Tämän jälkeen on aika suunnistaa kohti silitysrautaa ja höyrytellä sauma litteäksi ja siistiksi. Silitykset ovat muuten juuri niitä juttuja, joihin tulee tuomaroinneissakin kiinnitettyä huomiota. Monelta puuttuvat niin työvaihesilitykset, jotka vaikuttavat aivan suoraan lopputulokseen, mutta myös se viimeistely...

 

Silitysten jälkeen. Ei uskoisi edes samaksi vaatteeksi, vai mitä? Aika pieni vaiva, mutta todella iso vaikutus. Eikä ollut edes vaikeaa. :)

Tämän pikaisen jälkeen toivotan kaikille hyvät Juhannukset! Olkaahan ihmisiksi, kukaan ei saa hukkua, jookos kookos. Finncon on aivan kohta oven takana, siellä nähdään!