torstai 15. marraskuuta 2012

peruukkeja ja taustanauhoja

Yay, Pip Bernadotten peruukin osaset saapuivat maanantaina postilla. Olin onneksi vapaalla, joten postimies kiikutti sen suoraan kotiin, eikä tarvinnut lähteä hakemaan sitä konttorin puolelta. Karvahatun lisäksi paketissa oli nimittäin hyväksi havaittua Brandywinen peruukkien hoitoainetta kolmisen pulloa, joten paketilla oli perusperuukkiin verrattuna vähän enemmän kokoa. (Kiitos Anita!)

Samaan aikaan taistelin cosplaygaalan taustanauhan kanssa. Alunperin Audacity heittäytyi kanssani vastahankaan, ilmoitti suvereenisti, ettei suostu nappaamaan CD:ltä yhtään mitään. No ei sitten! Seurasi kiroilua, sopivan kipaleen etsimistä netistä ja sitten luovuttamista. Lounaalla kotona käynyt vastaparini sitten onnistui - myöskin pienen kiroilun jälkeen - saamaan muutettua biisin formaatin oikeaksi ja sitten pääsin kikkailemaan kunnolla ohjelman kanssa.  Hieman lisää kiroilua ja sain sen rakkineen jotenkin toimimaan, kunnes ohjelma toteaa, ettei se voi tallentaa MP3 muotoon ilman jotain erillistä lisäosaa X.

EI SITTEN!

Fine.

Mutta sain uuden peruukin. Yay!

Esiraatelin paketin auki ja väri on ihan täydellinen.  Jeps, tilasin punky-mallin, joten sitä pörröosastoa on ainakin... riittävästi. Kokeilin päähän ja olin kuolla nauruun. Joo, ei ihan tällä lähdetä suoraan mihinkään. Peruukki on New Waven malli, ja täytyy kyllä kehaista, että on niin järkyttävän paksu, että tätä saa ohentaa oikein urakalla ennen kuin päästään herra Bernadotten mallia lähellekään.

Takatukkien kingi

Pörrrrrö!

Havaitsin samalla, että olenkin haukannut olettamaani isomman palan. Ajatuksena kahden peruukin yhdistäminen on ihan helppo nakki, eikä vaadi paljon mitään, mutta nyt tajuan erheeni. Minun pitää purkaa ja ohentaa tätä saapunutta melkein puolet pois. Vastaavasti liian blondia metrilettiä saa ensin värjäillä ja sen jälkeen puran siitäkin kuitunauhat pois, ja ompelen ne vastaavasti tämän nykyisen jatkoksi. Ei välttämättä mikään maailman vaikein juttu tehdä, mutta aikaa tähän saa uppoamaan aika railakkaasti.


Päälaki tuuheana käherretyistä juurista - no, eipä ole hilsettä sentään.

Tietenkin juuri sen jälkeen, kun olin jo julistanut, että loppuvuonna ei ole enää mitään työpaniikkeja, niin eiköhän tietty itsenäisyyteen liittyvä juhla muistuttanut olemassaolostaan. No, nyt ei sitten ole hetkeen oikein mitään aikaa. (terkuin kaksi pukua Linnan juhliin, ja aikaa öh, vajaa kolme viikkoa.)

Ehdin sitten tekemään jo pari nopeaa toimenpidettä ennen kuin hössäkkä alkaa ihan tosissaan. Koskapa punky on mallina sellainen, että siitä on helppo tehdä piikkipäitä ja muita pörhöjä, se on päälaelta juurestaan jo valmiiksi aika koholla. Siitä piti tehdä ensin selvää, joten uitin tukan kuumassa vedessä ja kampasin erityisesti päälaelta kuitua suoremmaksi vielä kosteana. Nyt se saa valua kylppärissä rauhassa kuivaksi ja sen jälkeen pistän purkaen niskan kuitujen kanssa.

Uitettu karvalakki

Saakohan tätä päälaen töyhtöä millään kuriin?

En jaksanut ottaa kuvaa sen jälkeen, kun peruukki oli saanut kuivua kaikessa rauhassa. Siinä muuten kesti ikuisuuden, on tuo sen verran tiheää tavaraa. Sitten vain purkamaan ja värjäämään?

Tai no.

Ehkäpä sen jälkeen, kun saan työt pois käsistä ja saan katsoa niitä ruudulta Linnan juhlissa. Voi toisella kädellä siemailla skumppaa ja toisella kädellä ratkoa kuitunauhoja peruukista irti. :) Muuten, sain sen gaalan taustanauhankin sitten loppujen lopuksi kasaan. Loppu hyvin kaikki hyvin?

7 kommenttia:

  1. Mulla on kanssa yksi toooodella tiuha ja paksu peruukki, ja mulla on menossa hermot sen kanssa, koska sitä kuitua on ihan liikaa. Mä en ole saanut ohennuksista huolimatta sitä oikein kesyyntymään. Koitan nyt vielä kai kastella sitä, ja väkisin muotoilla sen peruukkipäähän kiinni :) Onnea peruukin suhteen, ja itsenäisyyspäivän pukujen. Mullakin on kaveri menossa linnan juhliin, jännitän jo kovasti hänen pukuaan :) En nyt muista kuka sen suunnittelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huuh, nyt iski hirvitys saanko tuon talttumaan lainkaan. Kiitoksia kannustuksista! Kerro sitten ketä kannattaisi kytätä telkkarista! ;)

      Poista
  2. Täytyy myöntää, että ensimmäinen ajatus oli, että onko sieltä tulossa David Bowien Jareth X)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ihan sama ajatus oli mullakin : DD

      Poista
    2. Hähää, aika hyvä! Olisi kieltämättä voinut ollakin, mutta kyseinen peikkokuningas on minulle niin pyhä, ettei siihen voi koskea pitkällä tikullakaan.

      Poista
  3. Minkäslaisia asuja sinne Linnanjuhliin olet tehnyt? Näemmekö kenties kuvia niistä joskus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sofi Oksanen on nyt se nimekkäin asiakas, joka taitaa olla eniten salamavaloissa. Tämän vuoden puku oli syvän violetti, ja on näkynyt aika kivasti otsikoissa. :)

      Poista