torstai 7. marraskuuta 2013

Eniten v*tuttaa kaikki

Olen viettänyt blogin suhteen hiljaiseloa jo pitkään. Aina välillä joku muistaa kysyä, miksen ole päivittänyt mitään uutta  kuulumista. No, juttu menee niin, että ei ole kovin paljon ollut mitään sanottavaa. Duunia olen paiskinut niin, että selkänahka on jo miltei riekaleina ja irti, joten ei ole juurikaan ollut aikaa edes vapaa-ajan puuhastelulle. Suoraan sanottuna ei ole kauheasti edes napannutkaan. Tästä voidaan aika pitkälle syyttää myös sitä, että kun duunissa tekee kolmioliikettä piirros-, leikkuupöydän ja ompelukoneen väliä, ei se peruspuvun vääntäminen oikein maistu 12-16h työpäivän päätteeksi.

Kuten Rimppu aiemmin uhkasi cossitauolla, sama taitaa uhata allekirjoittanuttakin. Elämän menee sen verran vinhasti kaikkiin jänniin suuntiin, että katsastan, mitä kaikkea se tuo tullessaan. Tällä hetkellä näyttää harvinaisen vinkeältä, eikä ole pienintäkään käryä, missä mahdan olla ensi vuonna tähän aikaan. Sellainen tasaisempi keski-ikäinen elämä voisi olla vaihteeksi aika kova juttu.

BLAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAH


Mutta miksi otsikossa manailen ketutusta?

Voi pojat.

Ja tytöt.

Nyt tulee vuodatusta, ja oikein huolella.

Yksi iso syy, miksi cosplay tökkii nyt, on se, että koko skene ärsyttää nyt aivan julmetusti. Draamaa, nettiflameilua, herneitä nenään pussikaupalla, selkien takana puhumista, käytöstapojen puuttumista ja järjetöntä kukkahattutäteilyä. On näitä esiintynyt aiemminkin, mutta ei aivan tässä määrin. Erinäisen cosplay bootcampin siirtyminenkin sai metrisen tatin kasvamaan otsaani aivan yhdessä yössä.

Oikeastaan facebookin erinäiset cossiryhmät ovat oikein ottaneet tämän hienosti nahkani alle. Viimeistään Frostbiten ilmoitus K18-kokeilustaan sai minut ensin lukemaan keskusteluja silmät kummituseläimen kaltaiseksi laajentuineina, sen jälkeen käsi tapasi naaman monta kertaa, ja arvatkaas mitä? Ohimoista puskee nyt useampi uloke silkasta turhautumisesta. Desujulkistukset olisi voinut hoitaa kenties vähän paremmin, mutta se hillitön raivo, mitä kummastakin leiristä tuli, oli aivan järjetöntä sivusta seurattavaa.

Alaikäisissä voi ja onkin paljon niitä, joita halutaan kutsua ihastuttavalla ernu-nimityksellä, mutta valtaosa on silti fiksua ja mahtavaa porukkaa. Sen sijaan hävetti niiden puolesta, jotka kuvittelivat olevansa aikuisia vain koska on ylitetty se maaginen 18 vuoden ikäraja. Graahh, miten lapsellista, ylimielistä ja typerää käytöstä. Jep, kiinnostus meni. En todellakaan lähde katselemaan näiden "muka aikuisten" edesottamuksia Frostbiteen. (Ei, se ei ole järkkärien syy. En taida jaksa katsella nyt edes kävijöitä.)



Facebookin cossiryhmät, nuo maantieteelliset rajat ylittävät yhden ison cosplay-perheen luojat. Hieno homma, että näitä on, informaatio liikkuu ja ihmiset voivat tutustua conienkin välillä toisiinsa tätä kautta. MUTTA. Eikö ketään muuta hierrä se, että samoja kysymyksiä samoista aiheista kysytään päivä toisensa jälkeen, viikko toisensa jälkeen, eikä kukaan vaivaudu edes kaivamaan parin päivän takaisin vastauksia ja neuvoja feedistä?

Kuinkahan kauan porukka jaksaa auttaa toisiaan tällä tavoin?

Sen jälkeen, kun viikon sisään on antanut vaikkapa tekonahalle ompeluohjeita noin kahdeksatta kertaa, ja samaa huudellaan heti perään, ei jaksa neuvoa enää pätkääkään. Tai vaikkapa millä saat ihosi maalattua valkoiseksi niin, että se pysyisi, kysymys heti top 2 sijalla. Näistä voisi melkein kirjoittaa jonkin satiirin, mutta se vaatisi tilaa huumorille, eikä sitä löydy nyt piiruakaan. Eikö kukaan katso enää Anikista tms. tai yritä käyttää ensin omaa päätään?

Mielipiteeni nykyisestä toiminnasta

Tässä alkaa oikein kaihoilla ilmeisesti kuopattua Cosplay.fi ajatusta, jonne olisi kerätty tutoriaaleja, muita vinkkejä ja ihmisten kirjoittamia (käyttö)kokemuksia, jotta aina samoja juttuja ei tarvitsisi aina miljoonaan kertaan käydä läpi.

Taidan palata takaisin Shingeki no Kyojinin pariin, kunnes suurin ulokkeet otsastani haihtuvat.






11 kommenttia:

  1. Kiitos, sanoit asioita ääneen! Piti kokonaan lähteä FB:n cosplay-ryhmästä, kun alkoi nakuttaa.

    Ja lopuksi jaksamista.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, että poistit kommenttisi. Heitän vastakommenttia siitä huolimatta. (Ehdinpäs nähdä, hähä). Jep, olen samoilla linjoilla kyllä K18-tapahtuman suhteen. Kun näitä erityyppisesti ja eri kohderyhmille kohdistettuja tapahtumia kuitenkin on, näkisin tälle ehdottoman positiivisessa mielessä tilaa. Se, että kyse on Frostbitesta, nostattaa hitusen kulmia. Olen tässäkin vähän kahtaalle jakautunut. Hyvä, että desuporukalla säilyy freesi ote, eikä jämähdetä hyväksi havaittuun formaattiin ja anneta sen vanhentua, mutta en ole varma, oliko Frostbite aivan oikea aika ja paikka sille. Tapahtumaahan on tähän asti markkinoitu juuri nuoremmalle harrastajakunnalle aloittelijaystävällisenä conina. Järkkäri kun en ole, niin en ota siihen enempää kantaa mikä olisi oikea sijoitus, mutta jos jotain positiivista, saammehan ainakin Yukiconin tähän tilalle. Suuria odotuksia sen suunnalle. Se, mikä tässä ärsytti, olikin juuri kävijöiden suuri keskinäinen vastakkainasettelu, mikä sai kamelin selän katkeamaan.

      Poista
    2. Jänistin, koska tuntui että otin liian henkilökohtaisesti ärtymyksesi ja se hävetti.

      Tuolta kantilta kun ajattelee niin ymmärrän kyllä ihmetyksen. Kuten itsekin kirjoitit, julkistuksen olisi voinut hoitaa paremmin. Yukiconista muutenkin, on mukavaa että conijärkkäreihin saadaan myös uutta vastaavaverta! Ainakin minulle uusia. Vaikka eihän wanhoissa järjestäjissä mitään vikaa ole, on vaihtelu kuitenkin kivaa.

      Tuo vastakkainasettelu koko harrastuksessa on kyllä ollut yksi syy miksi hieman kaihdan palata takaisin cosplayn pariin. Haluaisin palata stressittömään harrastukseen jossa pidetään hauskaa, mutta äh. Hirveätä klikkiytymistä, luulin että tästä päästiin eroon jo.

      Poista
  3. Voinkin tässä ensiksi sanoa, että luojan kiitos etten ole naamakirjassa, siellä tunnutaan repivän draamaa, oli aihe tai harrastus mikä tahansa. Sama oli tuon Desujutun kanssa. Päätin, etten ota aiheeseen minkäänlaista kantaa, enkä valitse mitään puolia; yhtä ääliömäisiä kommentteja puolin ja toisin. Eikä asia minua edes sinänsä liikuta, koska en aio kyseiseen tapahtumaan mennä.

    Ymmärrän täysin tuohtumuksesi, varsinkin ihmisistä, jotka eivät osaa itse lukea ohjeita samalta sivulta tai etsiä yhtään mihinkään tietoa. Varsinkin ihmiset, joille pitäisi kaikki tutoriaalit sun muut selittää yhdellä lauseella, koska textwall on liian vaativaa luettavaksi. Tässä tapauksessa kannattaa ehkä harrastus yhteisöön pitää pientä taukoa ja hengitellä syvään. Ja toivoa että ne sieltä vähän viisastuvat.. vaikka se taitaakin olla vain turhaa toivetta :D

    VastaaPoista
  4. Olen itse monesti meinannut kyseisestä ryhmästä poistua juurikin mainitsemiesi syiden takia. Itse en edes voi ymmärtää miten voidaan olla niin saamattomia että ei voi googlettaa (oikeasti, esim. ihomaaleista löytyy helposti tietoa) ja etsiä tietoa itse. Toki jos ei oikeasti löydä jotain niin onhan se sitten ymmärrettävää kysäistä.
    Lisäksi en tiedä kestänkö enään nähdä yhtään "Keksikää mulle hahmo joka näyttää tältä ja tältä" tai "ehdottakaa mulle hahmoja joiksi sopisin"..
    Oma käsitys kuitenkin tästä harrastuksesta on se, että cossataan hahmoja joista ITSE tykätään ja halutaan tuoda tätä fanitusta sitten esille sillä.. Ehkä se on sitten vain minä, tiedä sitä. /rant over

    Mutta tosiaan ymmärrän täysin jos siellä suunnalla on alkanut ketuttamaan ja halusin tällä kertoa että et ole ainoa.
    Lisäksi itse en sinuna kuoppaisi Cosplay.fi-ajatusta, ainakin omasta mielestäni sellainen sivusto olisi oikeasti todella käytännöllinen ja hyödyllinen! Facebook on kuitenkin sellainen paikka johon kaikki tieto hukkuu kaiken muun alle.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille aiheen fiilistelystä! Ilahduttaa havaita, ettei ole vain yksinäinen mökkihöperöitynyt mummeli, jota kiukuttaa ihmisten toiminta. En oikein jaksa ymmärtää muutenkaan sitä, että miksi sitä draamaa pitää repiä niin paljon, oli kyse sitten naamakirjasta, jostain muusta some-yhteydestä tai ihan perinteisesti selkien takana. Vähempikin riittäisi, ja jos siitä vaikka ihan yrittäisi opetella pois, voisi olla se oma menokin vähän mukavampaa.

    Komppaan Kifiaa vielä tuosta ihmisten vonkaamisesta mikä hahmo tai puku kävisi kenellekin. Olen ihan samaa kastia kanssasi, cossaan niitä hahmoja, jotka minulle jotain merkitsevät, herättävät minussa tunteita. Toki voi olla eri mieltäkin, mutta pelkän designin perusteella cossaaminen tuntuu hirveän sieluttomalta. Vanhana larppaajana kun sitä aina tahtoisi tuoda cossaamaansa hahmoon myös sitä sisintäkin mukaan.

    Nyt lipsun sivuraiteille. Tuskin pidän kuitenkaan conitaukoa mitenkään tarkoituksella. Tulen tapahtumiin, jos suinkin pääsen. Cosvision on ehdottomasti tähtäimessä, jo pelkästään sen vuoksi, että sieltä nakitettiin ajoissa tuomaroimaan. ;)

    Cosplay.fi - projektiin ilmoittauduin mukaan sisällöntuottajaksi, mutta muuten projekti on seissyt aivan täysin. Karkeat pohjasivuthan netistä sillä nimellä löytää, mutta nyt nostattaisinkin ihmisiä barrikadeille, käymään Anikissa, ja kaivamaan ko. aiheen esiin, ja vaatimaan asioita tapahtuvaksi - jopa osallistumaan itse!

    VastaaPoista
  6. Olen jo kauemman ajan pantannut ajatusta, että FB:n cosplay-ryhmään pitäisi tehdä se luettelo erinnäisistä kaupoista juurikin sen takia, kun niitä samoja kysymyksiä kysytään suurin piirtein joka toinen päivä. Hieman tällainen ärsyttää, kun itse olen tällainen 'hae-itse'-tyyppi, ja nautin siitä tiedon etsimisestä suuresti. Joten, kun näin tämän siun postauksen, otin asiakseni tehdä sen listan. Että thanks for the push! ;)

    On tullut huomattua tämä draamailu itsekin ja eritoten, kun se tuntuu vain kasvavan meidän cosplay-yhteisössä nopealla vauhdilla, mikä on todella harmillista. Vaikka olen itse ollut tauolla cosplay-skenarioista enkä ole tapahtumissa aktiivisesti käynyt, ei ole jäänyt huomaamatta se, kuinka yhteisö on muuttunut. Aloitin cosplayn joskus 9 vuotta sitten ja kun sen ajan con-tapahtumia ja cosplay-skeneä vertaa tähän päivään, tekee välistä mieli vain pudistella päätään. Toki on paljon hyvää, mutta myös todella paljon turhaa, tyhjänpäiväistä draaman hakemista. Desucon Frostbiten tapaukseen en kommentoi mitenkään, koska en ole menossa tai koskaan edes vieraillut kyseisessä tapahtumassa. Toki kävin lukemassa Frostin sivuilla tätä vastakkainasettelua, mikä K18-ilmoitus aiheutti.

    Muuten olen teidän, Kifian ja Rora, kanssa samaa mieltä tuosta hahmon sopivuudesta. Miksi ei vain cossata niitä, joita haluaa ja joista tykkää? Toki, olen sortunut tähän pari kertaa itsekin, mutta kaveriporukassa - halusin kavereiden mielipidettä, olisinko sopinut Soi Fongiksi, jota halusin todella paljon cossata, ja koska mielestäni minussa oli samoja piirteitä hahmon kanssa. Otettaisiin kaikki ilo irti siitä, että cossaan tätä hahmoa koska pidän hänestä eikä cossata sen takia, että näyttää joltain hahmolta X, joka ei sitten ole millään lailla tuttu.

    Hohhoijaa, kylläpäs taas vuodatin ja samat asiat, mitä on puhuttu jo muiden suusta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sini, et usko, miten ilahtunut olin, kun havaitsin sinun tehneen yhdelle cosplay-ryhmälle tuon listauksen (jota piti ilman muuta heti jatkaa omilla tiedoilla). Se varmasti tuli tarpeeseen, ja luulenpa, että jo tällä, että porukka on osoittanut ärtyvänsä yhtälailla ja tekevän sille jotain, tatti otsassani alkaa hitusen rauhoittua.

      Ihmisiä pitää välillä ravistella enemmänkin, jotta saisi ajatusta joskus perille. Ehkäpä tässä olisi ihan oikea paikka metelöidä enemmänkin aiheesta?

      Poista
    2. Tarpeeksi kauan, kun joku ärsyttää ja sitten saa tällaisen pienen tönäisyn, niin asialle pystyy tehdäkin jotain :D Itse olin ihan täpinöissä noista sun lisäämistä sivuista, kun siellä oli pari sellaista ihanuutta jotka auttavat minnuu tulevaisuudessa niin paljon. Ja toivoinkin, että sinne lisättäisiin niitä kauppoja, joita muut ovat kokeneet hyödyllisiksi ja hyviksi.

      Nykyisin tuntuu, että ihmiset ottavat sen helpoimman reitin heti, jos tulee jotain ongelmia tai pieni pulma vastaan - ollaan kysymässä muilta, eikä nähdä sitä vaivaa itse. Monessakin asiassa, mutta esim. cosplayryhmässä se näkyy niin selvästi. Some on tehnyt ihmisistä laiskoja, kun luotetaan ihmisten auttamisenhaluun ja hyvyyteen. Tämä taas alkaa ärsyttää ihmisiä ja se alkaa näkyä.

      Mielestäni tästä aiheesta PITÄISI metelöidä enemmänkin. Missä on se kaikki tekemisen hauskuus ja luovuus, jos kaikkeen haetaan vastausta muualta? Ei hyödynnetä jo olemassa olevia apuja ja ohjeita, foorumeita eikä käytetä päätä ongelmien ratkaisemiseen? Tai osata päättää, mitä hahmoa cossaa? Tästä saisi varmasti keskustelua puolin ja toisin, ja (omasta mielestä) tämä on aika ajankohtaistakin.

      Khyl se tatti saadaan vielä rauhottuun ;)

      Poista
    3. Kiitos kommentista Sini. Sori, kun on kestänyt tuhat vuotta kommentoida takaisin yhtään mitään, mutta se ei poista lainkaan sitä faktaa, että arvostan ja tykkään kaikista kommentoijista - kiukuttelevista nyymeistäkin - aivan hurjan paljon. Olet kyllä asian ytimessä, ja nostan vain peukut pystyyn. Ihanaa, kun jaksat tehdä asialle myös jotain. Se mielestäni on selvästi vaikuttanutkin ainakin joksikin aikaa ihmisten somekäyttäytymiseen.

      Poista