keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Lentoemäntänä avaruusoopperassa

Odotellessani Herra Bernadotten kamoja, jotta pääsisin peruukin kanssa alkuun, oli tarkoitus aloittaa Fate/Zeron Lanceria. (Menin sitten suostumaan painostuksen alla, ääh. Corbin, I hate you. <3) Koska kangasvalikoimat eivät osoittaneet taaskaan suosiollisuuttaan, enkä ala pilaamaan pukua väärillä väreillä tai materiaaleilla, päätin käyttää aikani ihan toiseen pukuun. Kankaat olivat jo jemmassa, joten oli aika kaivaa Macross Frontierin ehdoton suosikkihahmoni.

Jep, päähenkilöillä saa veivata taas kohti vesilintua, ja kääntää katseet kohti sivuhahmoja. Eipä siinä mitään, rakastuin koko sarjaan palavasti. Avaruusmäiskintää, mechoja, kähmäisiä (sala)juonikuvioita, mechoja, ihmissuhdedraamailuja ja hyvää musiikkia. Muistinko sanoa mechoja? Aivan loistava sarja, voin suositella lämpimästi!

Sarjan paras paritus. Jos olet eri mieltä, olet väärässä.

Catherine Glass oli alusta saakka hahmo, josta pidin kovasti, ja mitä pidemmälle sarja ehti, sen pidemmälle mimmiin ihastuin. Macross- aluksen presidentin tytär, jonka parisuhde-elämä ei ole ihan sieltä parhaimmasta päästä, ja onnistuu ajautumaan aika kähmäisiin tilanteisiin mukaan. Naiset rakastuvat renttuihin (ja nilkkeihin myös tässä tapauksessa.) En sano enempää, koska muuten spoilaan sarjaa katsomattomat. Niin, vielä aikuinen nainen, eikä teini. Sanotaan, että hahmoon oli hyvin helppo ihastua ja samaistua.

Selityksen makua, tiedän. Pakko vähän perustella, sillä puku on ihan hirveän kauhean kamala.  No, onhan tässä univormu ja se on aina juttu, johon hurahdan mennen tullen. Tosin ehkä maailman mauttomin ja rumin, mutta univormu kuitenkin. Mikä parasta, puku muuttuu koko ajan. Jokaikinen referenssikuva on erilainen yksityiskohdiltaan. Ilona itki saman asian kanssa tehdessään Gracen samasta sarjasta, joten komppaan tuelta. Hemmetti, olisi varmaan ollut helpompi animoidakin, jos voisi tehdä kaiken samalla lailla, eikä kikkailla jatkuvasti. Murh!  #Cosplay.fi on taas joutunut kuulemaan tilityksiäni siitä, mitä olen ikinä ajatellutkaan, kun olen päättänyt tehdä tämän, saati hommata siihen kankaat.
 
Yes way. Leveä hanuri on leveä.

Ensinnäkin, perinaisellisesti voisi aloittaa ulkonäkökriisillä. Valkoinen puku, joka leventää tasan ihan kaikkia. Ahterini ulottuu todennäköisesti Ouluun asti tuossa hameessa. Lohdutus löytyy onneksi referenssikuvista, Cathy näyttää aika pyllyisältä siinä itsekin. Mutta värit. Sinivalkoinen lentoemohenkinen jakkupuku, marjapuuronvärinen "siveyden sipuli"-paita, lila kravatti. Kuka värisokea urpo tämänkin on kehittänyt? Niin mautonta, ettei sanat riitä kertomaan. Tekisi melkein mieli lähettää hahmodesignerille hitusen palautetta ja värikartta. Jos heittäydyn villiksi, niin ehkä myös väriopin perusteos.

Jotta ei menisi aivan märisemiseksi, puvulla on myös valoisa puolensa. Suikka on tuottanut aivan äärettömän suurta, lapsellista riemua. Minulle ei käy mikään hattu, mutta suikka. Suikka! Se on rakkautta tiivistetynä muutamaan kangaslipareeseen ja iskettynä päähän. Olen keikkunut nyt monta päivää se päässä töissä typerä virne naamallani. Suikasta tulee jännittävän virallinen ja aikaansaava olo - sekä herättää kanssakatsojissa kuvia jaellessa tiettyyn suuntaan viittaavia huomioita:


> Shufu> no tosa viimisimmäsä sä näytät vaa lentoemolta pahoilla teillä
> Kizzy> :'D Sit sun pitää muistaa aina esitellä joka tilanteessa hätäpoistumistiet ja miten turvavyö kiinnitetään.

Ei muuten hirveän huono idea. Tätä menoa olen jonkun conin avajaisissa viittomassa turvaohjeistukset.

Kravatin ompelu on melkein kokonaan käsityötä. En tosiaankaan ajatellut ostaa krakaa, kun sellaisen voi pienellä vaivalla tehdä itsekin. Kangasta toki menee sellaiseen pieneen roikottimeen rasittavan paljon, koska koko lipare on leikattava vinoon langansuuntaan, jotta se taittuu kunnolla solmun kohdalla ja laskeutuu oikein. Kravatista voi ommella vai muutaman pienen sauman koneella ja loppu meneekin sitten rattoisasti neulan ja langan kanssa töllöä tuijottaen.

Krakan sisään kannattaa laittaa pala villakangasta tms. antamana muotoa.

Vuorikangasta tulee vain pienet palat päihin ja sisuskangas kannattaa neulata paikalleen.

Paketti taiteltu kasaan. Sitten vaan ompelemaan!

Puvun pohjana käytin samoja kaavoja, joilla tein Balalaikan jakkupuvun. Leikkaukset ovat lähes samat, ja kaavoihin tarvitsi tehdä vain joitain muutoksia. Ajattelin huvikseni, ja kerrankin omaa työtä dokumentoidakseni pitää aina silloin tällöin pieniä tutoriaaleja pienistä kikoista, jotka kummasti parantavat puvun ulkonäköä - ja todennäköisesti myös kestävyyttä. Kulmien ompelusta tulee jatkossa oma juttunsa ja niitä tässä puvussa riitti mukavasti.

Meinasin heittäytyä vielä hulluksi ja kirjoa itse kaikki badget. Hihoihin tulee punaiset merkit, joissa on valkoiset puolikuut. Eipähän tule aika pitkäksi siinä telkkarin edessä iltaisin. Saa nähdä, missä vaiheessa menee hermot. Peruukkikin on vielä täysin muokkaamatta. Väriä oli hankala löytää, ja kotiin saapui otsatukallinen suora karvakasa. Varsinainen kihara ei tule kyseeseen, mutta vähän kuohkeutta siihen pitäisi saada. Katsotaan mitä keksin.

Ensin voisin kuitenkin vetää noin tuhannen vuoden nokoset. 

6 kommenttia:

  1. Voih..tuo kravaattiohje olis ollut noin vuosi sitten tarpeen. Noh, pistän korvan taakse tämän, jos joskus tarvii uudelleen.
    -Mollamaija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, harmin paikka. Olen vähän ajatellut, että pistäisin tänne enemmän isoja ja pieniä tutoriaaleja, kun niistä tuntuu olevan ihmisille hyötyä, eikä se ole minulta mistään pois. :)

      Poista
  2. Wait, teet Lancerin? Siis meinaat tehdä sen? Luulin jo, että et oo tekemässä sitä. Voi tätä onnen määrää jos teet sen sittenkin :3 Sit olis sittenkin hiukan isompi meidän F/Z ryhmä. Ja ihan varmasti laitan Sola-Uin sitten joskus niin saadaan yhteiskuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkään joku Korputin teki sitä käännytystyötä, olin jo melkein suostua, ja sittensain lisää käännytystä. Jep, murruin paineen alla. :D Peruukki ja piilarit olisi jo, mutta en lupaa yhtään koska saisin nämä kasaan. Mutta kuvataan ilman muuta sitten kun saan tämän rakennettua!

      Poista
  3. Komppaan Ilseä, Lancer on ihanuus~ Ja ihanaa, Catherine :D Asun värit on taattuun Macross Frontier-tapaan aika... hurmaavasti yhdisteltyjä, mutta on tätä hahmoa silti kiva nähdä cossattuna! Ja huhhuh kun suikka näyttää niin siistiltä ja jämäkältä, tykkään.

    Krakaohjeesta kanssa paljon kiitosta! Olenkin aina miettinyt miten niitä tehdä oikeaoppisesti, nyt olen taas hiukan viisaampi jos niitä tulee jotain asua varten mietittyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mmm, Lancer on ihana, ja ihan tosissaan pelkään tekeväni herralle vääryyttä lyhyine koipineni, mutta yritetään!

      Cathy taas on jo aika hyvässä vaiheessa, mutta työt painaa niskassa jälleen aika hyvin, joten en lupaa tällekään vielä virallisempaa ensinäyttäytymistä. En suosti ottamaan näistä paineita!

      Poista