Muutosta pukkaa

Pitkä aika, ei merta.

Tuntuu siltä, että cosplay ja conit ovat jotain etäistä elämää, melkein unta, jota olen joskus viettänyt. Tämä ei ole blogin lopetuspuhe, vaikka saattaa sellaiselta kuulostaa. Elämä on pitänyt niin kiireisenä, ettei ole juuri ehtinyt kuin juosta duunin ja kodin välissä. Painoa ensimmäisen puolella. Hypistelen välillä kaapissa vanhoja cosseja ja kaipaan saada vetää jonkin niistä niskaani.

Aikamoista tasapainoilua

Tuli jopa pyyntö cosplaykunniavieraaksi erääseen Venäjän coniin, mutta kun duuni tulee ensin, niin muuten kiinnostava tilaisuus oli pakko jättää välistä. Harmi! En ole ikinä ollut Venäjällä, joten olisi ollut kiinnostava nähdä sitäkin puolta pallosta, puhumattakaan millainen coniskene siellä olisi ollut.

Elämän vuoristorata heitti sellaiset kiemurat eteen, että en voi kuin pudistella päätäni ja itsekseen toivoa tahdin rauhoittuvan edes hitusen. Jep, ruuhkavuosista aina puhutaan, mutten koskaan kuvitellut sitä aivan tällaiseksi. Kevääseen on mahtunut niin yhden perheenjäsenen hautajaiset (jälleen) kuin isoa muotinäytöstä Jukka Rintalan kanssa, ja useampia eeppisiä kuvauksia, ja tämä huipentuu nyt siihen, että muutan pääkaupunkiseudulle. Yksi syy siihen löytyy täältä.

Is this me new home?

Toisin sanoen, pääkaupunkiseudun cossaajat. Tulen varmasti kiusaamaan teitä, kun pääsen taas asettumaan vanhoille hoodeille!

Apuvälineitä ompeluun

Heissulivei! Yllätän tällä kertaa kaikki olematta ranttaamatta tai kettuuntumatta mistään skenen ilmiöstä. Sen sijaan tällä kertaa tarjolla on lähes jokaisen ompelukoneen varusteista löytyvä mystinen apuväline, jota kukaan ei tunnu osaavan käyttää, ja joka helpottaisi aika monen elämää.

Tadaa! Tasolevy

Jännä ja turhan näköinen kapistus, eikö totta. Ulkokuori on kumman pettävä, sillä tämä on yksi oleellisimmista apuvälineistä parin tärkeimmän paininjalan jälkeen. Mitä sillä sitten tekee?

Sen voi aukaista. :P

Erilaisiin muotoihin jopa!

Niin, mitä sillä sitten tekee? (yes, yes. I´ve had my fun...) Juttu menee nimittäin siten, että varmaan kaikki pukujaan ompelevat ovat huomanneet, että kun ommellessa päätyy paksumpaan kohtaan, meno tyssää aika tehokkaasti, ja siinä sitten nykii ja vääntelee kangasta saadakseen tikin taas liikkeelle, kun se pahus jyskyttää vain muutaman millin vauhtia eteenpäin.

Tikin jumitus johtuu siitä, että paininjalka ei pääse liikkumaan tasaisesti eteenpäin. Jumitusta esiintyy, jos se suuntaa kohti ylämäkeä paksun kohdan tai saumavarojen päältä, ja vähän myöhemmin sitten, kun sen nokka on kohti alamäkeä möntin päältä. (Huomaatko, viljelen todella ammattimaisia ilmaisuja tässä. Kaikki kolleegani ovat varmasti minusta nyt todella ylpeitä.)

Tässä kohtaa tasolevy napataan kuvioihin, eikä enää tarvitse jumitella. Pitää vain ommella varovasti ja rauhallisesti. Havainnollistetaanpa tätä kuvin.

Tulossa paksu kohta, paininjalan nokka alkaa osoittaa ylämäkeä kohti ja tikki lyhentyä.

Astelevystä asetetaan joko yksi tai useampi levy paininjalan taakse pitämään se vaakasuorassa.

Kun paininjalka on päässyt nätisti "harjalle", sen tasapaino pidetään alamäkeen tultaessa asettamalla levy paininjalan eteen. Tarkkana, et halua ommella levyyn kiinni, joten siirrä sitä parin piston jälkeen hitusen eteenpäin. Ompele hitaasti ja varovasti tämä kohta!

Kun on päästy taas tasaiseen maastoon, voi hurrutella koneella rauhassa eteenpäin, ja toistaa sama levyoperaatio seuraavan sauman tai päärmeen kohdalla. Kohdan paksuudesta riippuen voi laittaa joko yhden tai useamman levyn paininjalan tueksi. Sen huomaat kyllä kokeilemalla, missä vaiheessa paininjalka pysyy mukavan horisontaalisena. Avainsana tässä on rauhallisuus ja huolellisuus. Älä nyi tai riuhdo kangasta paksuista kohdista ommellessasi, saat vain huonoa tikkiä ja parhaimmillaan katkenneen neulan.

/Edit

Facebookissa monet mainitsivat, ettei osan merkeistä uudemmissa (halvemmissa?) koneissa ole tällaista kapistusta enää mukana. Ei hätää. Ellei varsinaista välinettä löydy, voit käyttää vastaavasti jotain muuta apunasi, kuten vaikkapa ohutta levyä, paksua pahvia, puutikkua tms. millä saat paininjalan pysymään suorassa.  Tehdään, kuten cossaajat aina tekevät : sovelletaan! :)

Tässä samalla muuten kuvissa näkyy, miten voi tikata tavallisen vetoketjun kunnolla paikoilleen. Hyviä ompeluhetkiä, ja nähdään mahdollisesti Tampere Kupliissa! Päätin cossata tavista, tunnistatko joukosta?

Cosplay - harrastus, joka ei osaa kehittyä

Tädillä on nyt hiekkaa p****ssa, mutta skenen sisäinen selkäänpuukotus, vähättely ja nilkkoihin potkiminen alkavat ärsyttää tavattoman paljon.

Miksikö olen nyt kärttynä?

Korviin on kiirinyt aivan uskomattoman typeriä juoruja ja huhuja koskien niin Cosplay Bootcampia (my baby) ja Cosvisionia. Bootcampissa olen idean äiti, tavallaan yksin järjestäjä, joka käytännössä tulee vain opettamaan paikalle, koska duunin lisäksi muu järkkääminen ei tule kyseeseen. Itse järjestelyissä luotan täysin ammattityyppeihin, jotka tietävät, mitä tekevät, ja ennen kaikkea, miten vältetään se jäävuoripuoli. Oman työn luonteen, ja oman harrastushistoriani vuoksi katson kuitenkin olevani niin monessa sopassa keitetty kehäkettu, etten tosiaankaan viitsi tunkea lusikkaani sellaiseen, josta jää paha maku suuhun ja tekee mieli jälkikäteen pyyhkiä vaivihkaa käsiä. Joko tehdään kunnolla tai ei tehdä ollenkaan.

Pinnan alla tapahtuu

"Tapahtuma X perutaan kuitenkin."

"Saman porukan aiempikin coni peruttiin"

Se, että minun, lähes skenen äärilaidalla olevan ihmisen korviin näitä kuuluu, antaa kuvan ongelman laajuudesta. Onko käynyt ollenkaan mielessä, että aiemmin perutuille tapahtumille on oikeasti syitä perua, eikä ole järkevää vetää hommaa loppuun asti.

Ole hyvä, ota nyt pää sieltä pyllystä pois. Kiitos.

En voi suositella makukokemusta

Esimerkiksi itse tein ratkaisevan päätöksen Cosplay Bootcampin tilanteesta, kun oikeasti tuli eteen se, ettei saada tilan vaatimaa ikärajaa täyteen alaikäisillä osallistujilla, ja sen lisäksi olisi ollut todella vaikea räätälöidä mielekkääksi opetusohjelmaa eri-ikäisille, jotka suoraan sanottuna eivät pysty omaksumaan samalla tavoin uutta tietoa kuin parikymppiset. Tämä ei ole mikään ikärasismikysymys. Olen opettanut kuitenkin useammalla kurssilla ja nuoremmat ovat aina jäljessä, jatkuvan ohjaamisen tarpeessa, vaikka ovat kuinka motivoituneita, eikä pääkoppaan yksinkertaisesti mahdu samaan tapaan prosessoitavaa tietoa. Jos oppimateriaalit olisi tehty nuorempien mukaan, täysikäiset olisivat olleet sen jälkeen barrikadeilla, kun eivät saisi mitään uutta irti.

Halutaanko mieluummin Fanfestin kaltaisia Titaniceja, jotka näyttävästi kaartavat intoa nostattaen skeneen ja kaatuvat sitten komeasti ilman toivoa toisesta tulemisesta? En usko, että se on palkitsevaa niin järjestäjille tai kävijöillekään, joten miksi siirrytään herkemmin sinne isojen tuulettimien, lapioiden ja schaissen pariin? 

Miksi halutaan pissiä omiin muroihin?

"Mä haluan käydä muissakin tapahtumissa."

"Ei mua kiinnosta coneissa mitkään cossiohjelmat, vaikka cossaan."
 

 "Mulla on muutakin tekemistä coneissa."

No voi hellanlestas. Tehkää muuta, käykää tai olkaa käymättä ohjelmissa, hengatkaa, jos siltä tuntuu. Coneja riittää nykyään useammallekin sormelle, ei kaikissa tarvitse käydä. (Gotta catch them all?)  Jos kyseessä ei ole omin kakunpala, mikä pakko asiasta on niin itkeä, ja olla niin pahuksen negatiivinen, ja leimata kaiken muun sonnaksi ja sytyttää omalta puoleltaan uudet draamanuotiot?

Aivan kuin se, että cosplaysta oikeasti saataisiin kehitettyä parempi harrastus, jolla on oikeat puitteet, olisi pahaksi. Aivan kuin haluttaisiin mieluummin piileskellä omissa nurkissa ja nysvätä keskenään tai pienen piirin kesken. Halutaanko ehdoin tahdoin pitää kiinni siitä, että kotimainen cosplay on lapsenkengissään?

Siellä se lastentautien kera tulee pysymäänkin, jollei skenen asenneilmastossa tapahdu muutosta.

Työkiireinen conipaitsiossa

Conit vilisevät ohi, ja vanha ei pysy mukana. Ei sen puoleen, viime vuonna en kovin moneen coniin ollut lähtökohtaisestikaan menossa. No, miksi en? Työt, työt ja työt. Minulle on ihan suoraan sanottuna ura ollut koko ajan huomattavasti tärkeämmällä sijalla kuin cossaaminen, joten kun rauta on kuuma, on taottava. Sitä on sitten juostu pää kolmantena jalkana ja istuttu yöt pitkät pukuja nysväten, eikä tilanne tunnu tästä muuttuvan.

..tai vastaavasti rämpimässä metsissä kuvausten tiimoilta.

Yukiconia katselin jo sillä silmällä, mutta ohi menee sekin. Conikulttuuri on selvästi muuttunut niin, että valtaosa on ottanut oppia desuista, ja hankkii lippunsa ennakkoon. Eipä siinä mitään, päällekkäin on Jyväskylän häämessut, joilla suunnittelijan tulee edustaa, joten loppuunmyynti ei sinällään häirinnyt, vaikka olenkin utelias millainen konsepti ja toteutus tässä uudessa tapahtumassa olisi ollut. Eiköhän blogit ja fb kerro sitten hyvän palautteen tapahtumasta.

Ollaanko tässä menossa nyt siihen suuntaan, että valtaosaan coneista pitää ostaa todella ajoissa lippunsa? Innokkaalle conittajalle tässä tuskin on minkään sorttista ongelmaa, mutta kaltaiselle homeparralle (parralle? onko minulla partaa? öh.) valtaosa sellaisista tapahtumista, joihin ei ole menossa töihin, menevät armotta sivu suun. Myönnän, että olen ollut sangen epäaktiivinen koko skenen suhteen pitkän aikaa, joten olen vähän pihalla conien kehityksestä.

Is it dead yet? Hiusten asettelu sammalien kanssa on tarkkaa - todella pro-kuvausvinkki. :P

Toinen asia, jota tuli pohdittua, onko skenen toiminta siirtynyt nyt enemmän somen puolelle? Anikin käyttö on minullakin jäänyt lähes kokonaan, vaikka se ennen oli keskustelujen kuumin piste. Muillekaan foorumeille ei ole näytetty nenänpäätäkään, mutta sen sijaan blogeja tulee satunnaisesti luettua, mutta helpoin on ollut seurata muiden edesottamuksia facebookin kautta. Mene ja tiedä, onko tämä vain kalkkeutuvan tyypin näkökulma vai mitä mieltä muut ovat?

Jotta hiljaisuus tässä blogissa ei olisi niin läpitunkeva, niin vilautanpa täälläkin viime aikojen projektien tuotoksia. Olen muiden duunikuvioiden lisäksi tehnyt nyt paljon töitä Dark Sarahin kanssa, ja uskoisinpa, että vaikka ei cossauksista ole kyse, näet miksi olen ollut aika tohkuna näiden kuvien kera. Ah, pukuni näyttää niin hyvältä ko. leidin päällä!

kuva Studio Mikaela Löfroth

kuva Studio Mikaela Löfroth

kuva Studio Mikaela Löfroth

Kuva Studio Mikaela Löfroth

kuva Studio Mikaela Löfroth

Eniten v*tuttaa kaikki

Olen viettänyt blogin suhteen hiljaiseloa jo pitkään. Aina välillä joku muistaa kysyä, miksen ole päivittänyt mitään uutta  kuulumista. No, juttu menee niin, että ei ole kovin paljon ollut mitään sanottavaa. Duunia olen paiskinut niin, että selkänahka on jo miltei riekaleina ja irti, joten ei ole juurikaan ollut aikaa edes vapaa-ajan puuhastelulle. Suoraan sanottuna ei ole kauheasti edes napannutkaan. Tästä voidaan aika pitkälle syyttää myös sitä, että kun duunissa tekee kolmioliikettä piirros-, leikkuupöydän ja ompelukoneen väliä, ei se peruspuvun vääntäminen oikein maistu 12-16h työpäivän päätteeksi.

Kuten Rimppu aiemmin uhkasi cossitauolla, sama taitaa uhata allekirjoittanuttakin. Elämän menee sen verran vinhasti kaikkiin jänniin suuntiin, että katsastan, mitä kaikkea se tuo tullessaan. Tällä hetkellä näyttää harvinaisen vinkeältä, eikä ole pienintäkään käryä, missä mahdan olla ensi vuonna tähän aikaan. Sellainen tasaisempi keski-ikäinen elämä voisi olla vaihteeksi aika kova juttu.

BLAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAH

Mutta miksi otsikossa manailen ketutusta?

Voi pojat.

Ja tytöt.

Nyt tulee vuodatusta, ja oikein huolella.

Yksi iso syy, miksi cosplay tökkii nyt, on se, että koko skene ärsyttää nyt aivan julmetusti. Draamaa, nettiflameilua, herneitä nenään pussikaupalla, selkien takana puhumista, käytöstapojen puuttumista ja järjetöntä kukkahattutäteilyä. On näitä esiintynyt aiemminkin, mutta ei aivan tässä määrin. Erinäisen cosplay bootcampin siirtyminenkin sai metrisen tatin kasvamaan otsaani aivan yhdessä yössä.

Oikeastaan facebookin erinäiset cossiryhmät ovat oikein ottaneet tämän hienosti nahkani alle. Viimeistään Frostbiten ilmoitus K18-kokeilustaan sai minut ensin lukemaan keskusteluja silmät kummituseläimen kaltaiseksi laajentuineina, sen jälkeen käsi tapasi naaman monta kertaa, ja arvatkaas mitä? Ohimoista puskee nyt useampi uloke silkasta turhautumisesta. Desujulkistukset olisi voinut hoitaa kenties vähän paremmin, mutta se hillitön raivo, mitä kummastakin leiristä tuli, oli aivan järjetöntä sivusta seurattavaa.

Alaikäisissä voi ja onkin paljon niitä, joita halutaan kutsua ihastuttavalla ernu-nimityksellä, mutta valtaosa on silti fiksua ja mahtavaa porukkaa. Sen sijaan hävetti niiden puolesta, jotka kuvittelivat olevansa aikuisia vain koska on ylitetty se maaginen 18 vuoden ikäraja. Graahh, miten lapsellista, ylimielistä ja typerää käytöstä. Jep, kiinnostus meni. En todellakaan lähde katselemaan näiden "muka aikuisten" edesottamuksia Frostbiteen. (Ei, se ei ole järkkärien syy. En taida jaksa katsella nyt edes kävijöitä.)

Facebookin cossiryhmät, nuo maantieteelliset rajat ylittävät yhden ison cosplay-perheen luojat. Hieno homma, että näitä on, informaatio liikkuu ja ihmiset voivat tutustua conienkin välillä toisiinsa tätä kautta. MUTTA. Eikö ketään muuta hierrä se, että samoja kysymyksiä samoista aiheista kysytään päivä toisensa jälkeen, viikko toisensa jälkeen, eikä kukaan vaivaudu edes kaivamaan parin päivän takaisin vastauksia ja neuvoja feedistä?

Kuinkahan kauan porukka jaksaa auttaa toisiaan tällä tavoin?

Sen jälkeen, kun viikon sisään on antanut vaikkapa tekonahalle ompeluohjeita noin kahdeksatta kertaa, ja samaa huudellaan heti perään, ei jaksa neuvoa enää pätkääkään. Tai vaikkapa millä saat ihosi maalattua valkoiseksi niin, että se pysyisi, kysymys heti top 2 sijalla. Näistä voisi melkein kirjoittaa jonkin satiirin, mutta se vaatisi tilaa huumorille, eikä sitä löydy nyt piiruakaan. Eikö kukaan katso enää Anikista tms. tai yritä käyttää ensin omaa päätään?

Mielipiteeni nykyisestä toiminnasta

Tässä alkaa oikein kaihoilla ilmeisesti kuopattua Cosplay.fi ajatusta, jonne olisi kerätty tutoriaaleja, muita vinkkejä ja ihmisten kirjoittamia (käyttö)kokemuksia, jotta aina samoja juttuja ei tarvitsisi aina miljoonaan kertaan käydä läpi.

Taidan palata takaisin Shingeki no Kyojinin pariin, kunnes suurin ulokkeet otsastani haihtuvat.

Mr Murphyn matkassa Traconissa

Veetuttaa vieläkin niin, että on vaikea saada mitään kirjoitettua. Varoitus, jatkossa seuraa harmistuneen ja kärttyisen ihmisen vineämistä.

En ole tosiaan päässyt mihinkään coniin tämän vuoden puolella - kiitos työ(elämä) - ja Traconin piti olla vihdoin ja viimein se henkireikä, jossa pääsisi näkemään niin uusia kuin vanhojakin tuttuja, fiilistelemään cosplayn kanssa tavalla tai toisella.

Ei sitten mennyt ihan kuin Strömsössä.

Kaik on pilalla

Ensin saan kuulla, että vuokraisäntäni hautajaiset  -jep, porukkaa vain tipahtelee kärpästen lailla ympäriltäni. Varokaa, olen aika tappavaa seuraa - olisivat päällekkäin conin kanssa. Ok, ei siinä mitään, hoidan WCS-tuomaroinnit ja lauantai-illan paneloinnin, ja sitten siirryn suoraan Tampereelta hautajaisiin aikaisin seuraavana aamuna.

Liian hyvä suunnitelma?

Todellisuus: hautajaiset järjestettiinkin lauantaina, ja seremonia aloitettiin verrattain myöhään iltapäivällä. Jatkuvasti oli yhteys cosplayvastaavaan, mitä tehdään, ja mikä on aikataulu. Jossain välissä oli toive edes nähdä WCS-kisan esitykset, mutta se raukeni vähitellen monttubileiden vain jatkuessa. Olen ollut aivan alusta asti WCS-karsintojen tuomarina, ja minulle ne ovat NE kisat, jotka merkitsevät eniten. Vanne pään ympärillä sen kun kiristyi. Voittajat sain tekstarina muistopuheiden aikana.

Onnea Ilonalle ja hoothootille! Olisinpa nähnyt teidät!

Meh

Lopulta kun auton keula osoitti kohti Mansea, alkoi käydä selväksi, ettei Cosplaytuomarit - nuo lapsia syövät hirviöt -paneelikaan järjestyisi. Minulla oli kaikki materiaali, esityspohjat, kuvat - no, kaikki? Kävimme muiden panelistien kanssa pikaisen puhelinneuvottelun, totesin, etten ole oikein julkisessa esiintymiskunnossa itkettyäni useamman tunnin putkeen, enkä edes ehtisi ennen paneelin aloitusta paikalle. Joku voi miettiä, miten volisin vuokriksen hautajaisissa, mutta voin sanoa, että lähes 12 vuotta naapureina tekee paljon. Vanha veteraani oli käytännössä ukin korvike ihmiselle, jolla ei ole koskaan sellaista ollut.

Tilanne kärjistyi siihen, että paneeli peruttiin.

Olen hurjan pahoillani, että tieto ei ilmeisesti kulkenut conin sisällä, ja paneelia oli odottamassa iso porukka, jotka eivät lainkaan tienneet peruutuksesta. Jos mieli oli paha aiemmin, nyt se tuplaantui.

Käytännössä kävin conissa vain hakemassa Shufun matkaan, katsomassa tyhjän bäkkärin ja siirtymässä suoraan yöpymispaikkaan. (Okei, oli siellä vielä Adreena, Arttu ja Kizzy, joita halasin ohimennen ennen siirtymistäni.) Sunnuntaina sama vika. Tuli nukuttua pitkään, veltosteltua ja sitten kävi tervehtimässä Tamperetalolla paria tärkeää ihmistä, ja eikun kotiin. Wow, mikä con.

Eikö tästä conivuodesta oikeasti jää kuin tuhkaa käsiin?

Boot boot bootcamp!

Työkiireet helpottivat sen verran, että ehdin taas kirjoittaa tännekin jokusen rivin. Kesä meni, minne? Koska? Hyvä kun ehdin edes huomata lehtien viherryksen, kun ne taas alkavat muuttumaan keltaisiksi. En taida enää ensi kesäksi ottaa aivan noin paljon hommia.

Ensi viikonloppuna starttaisi sitten Helsingin sarjisfestarit, ja pääsen tohkuna nuuskimaan uusia albumeita (JP Ahosen perjantaina julkaistava Perkeros kutkuttelisi aika paljon...), sekä tapaamaan piirtäjiä. Sattuneesta syystä allekirjoittanut on nyt aika syvälle uponnut sarjisten maailmaan - tai no, syvemmälle vedetty.

Köh. Ei siitä enempää.

En olekaan Tampere Kupliin jälkeen päässyt yhteenkään coniin, joten Tracon tulee ihanasti pelastamaan conivuoden kohdallani. Ei kyllä mitään toivoa, että ehtisin saada mitään uutta pukua valmiiksi. Sille saa sanoa jo suoraan hyvästi, vaikka toiveita kyllä oli. Ei auta, duuni tulee ensin, huvi vasta sen jälkeen - ja nyt huvi siintää jossain hamassa tulevaisuudessa.

Mukaan Cosplay Bootcampille!

Traconista tuli mieleen tämän pläjäyksen pääasia. Cosplay Bootcampin ilmoittautuminen on nyt avattu, ja täyttyy vauhdilla. Meikäläinenhän on siis paikalla opettamassa kaavoitusta. Puvun onnistumisesta yli puolet johtuu juurikin kaavoituksesta, miten puku istuu, asettuu ja liikkuu päällä. Tarkoitus onkin mennä nyt pintaa syvemmälle, hahmottaa, miten omalle kropalle saa kaavat toimimaan, ja mitä niillä pirulaisilla on tarkoitus tehdä. Pyyhitään siis mörköjä kaapista päivänvaloon ja potteroidaan niistä vähemmän pelottavia otuksia.

Henkilökunta on ainakin ollut näistä jo ihan tohkuna, ja aivan liekessä on palautteen mukaan ollut jo leirin odottajiakin. Leirin omassa blogissa kerrotaan, mitä missäkin työpajassa tapahtuu, mitä tullaan oppimaan ja tekemään. Vink vink. 

Sieltä voi valikoida, mitä haluaisi oppia viikonlopun aikana, ja ilmoittautumisessa valitaan kolme pajaa. Aina, kun joku paja on täynnä, se poistuu valikoimasta, joten ei kannata ihmetellä. Osa työpajoista on täynnä, muutamassa on vielä tilaa, joten kannattaa varmistaa oma osallistumisensa mukaan NYT!

Siirry ilmoittautumaan tästä.